Näkökulma, Suomi

ULLA-LEENA ALPPI

7.5.2020 klo 08:41

Haavoittuvat heikoilla ‒ korona uhkaa myös lasten hyvinvointia

Kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alpin mielestä ei koronakriisin yhteydessä pidä toistaa 1990-luvun laman virheitä. Hädässä olevia on autettava; se on järkevää myös kuntien talouden kannalta. Syrjäytyminen tulee monin verroin kalliimmaksi. (Aihekuva: Cai Melakoski)

Korona pelottaa ja saa tunteita liikkeelle. Onkin tärkeää, että peloista voi puhua. Erityisesti iäkkäiden joukossa on paljon yksinäisiä. Yksinäisyys on ollut vanhusväestön isoimpia ongelmia jo ennen koronaa. Sen vuoksi kaikki yhteydenpito edes puhelimitse heihin on tärkeää ‒ tulee yhteydenpito kunnan viranomaisen tai jonkun yksityisen ihmisen taholta.

On hyvin toivottavaa, että hoivakodeissa mahdollisuuksien mukaan järjestettäisiin turvallisia tapaamisia iäkkäille ja heidän läheisilleen ulkotiloissa, parvekkeilla ja terasseilla. Lyhyetkin läheisten näkemiset edistäisivät hyvinvointia. Päiväkeskustoiminta pienissä ryhmissä turvavälit pitäen tulisi olla mahdollista.

Yhtä paljon olen huolissani lapsista, jotka elävät pahoinvoivissa perheissä laiminlyöntien ja mahdollisen väkivallan olosuhteissa. Nuo lapset saattavat joutua kokemaan niin järkyttäviä asioita, että tulevat tarvitsemaan psyykkistä ja sosiaalista tukea pitkään, ehkä loppuelämänsä.

Lastensuojeluilmoitusten väheneminen ei kerro hyvästä, vaan pelottavasta kehityksestä. Lastensuojelussa on tehtävä erittäin aktiivista etsivää työtä, jotta apua tarvitsevat lapset ja nuoret tavoitettaisiin. Nyt tarvitaan myös matalan kynnyksen palveluita ja meistä jokaisen valppautta havaita lasten hätää.

Palveluihin hakeutumisen kynnystä ei saa nostaa, vaan sitä tulee madaltaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on syytä alentaa ja ilmoittaa näkyvästi oikeudesta maksuvapautuksiin. 1990-luvun laman virheitä ei todellakaan pidä toistaa. Hädässä olevia on autettava; se on järkevää myös kuntien talouden kannalta. Syrjäytyminen tulee monin verroin kalliimmaksi.

Myös asunnottomat ovat hyvin haavoittuvassa asemassa ja tartuttavuus kasvaa olosuhteissa, joissa ei voi huolehtia hygieniasta. Odotan vastausta tammikuussa tekemääni valtuustoaloitteeseen asunnottomuuden vähentämisestä ja asunnottomien aseman parantamisesta. Nyt jos koskaan on tarvetta yhteisvastuulle ja solidaarisuudelle.

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *