Artikkeli: Tampere

4.5.2020 klo 18:13

Huolto-osasto Kanerva hiljenee. Pekka Kanerva 15.9.1924–19.4.2020

Pitkän linjan vasemmistovaikuttaja Pekka Kanerva on kuollut. (Kuva: Harri Järvinen)

Pekka Kanerva syntyi Tampereella 15.9.1924 nelilapsiseen perheeseen. Vähävaraisen perheen kuopuksena hän sai jo varhain kokemuksen siitä, ettei ihmisillä ole syntyessään yhtäläisiä mahdollisuuksia. Kokemus muovasikin Pekka Kanervan elämän suuntaa. Hänestä kasvoi vähäosaisten ihmisten puolustaja. Kuten Kanervan poika Vesa toteaa, on tärkein isältä jäänyt oppi se, että ihmisiä pitää auttaa kun heillä on vaikeaa. Tytär Taina lisää, että isän perintöön kuului myös suvaitsevaisuus; lapsille sanottiin, että ketään ei saa pilkata.

Pekka Kanerva oli opinhaluinen, sivistystä arvostava ja saikin molempia jo nuorena Sirola-opistossa. Siellä hän tapasi myös tulevan puolisonsa Kertun. Yhteisestä tanhusta se lähti ja hyvää yhteiselämää jatkui 60 vuotta Kerttu Kanervan kuolemaan vuonna 2016 asti.

Laulumiehenä ja kulttuurin harrastajana tärkeä osa Kanervan nuoruutta olivat muun muassa kisälliryhmät, kuorot ja teatteri. Kiinnostus kulttuuriin säilyi läpi elämän ja hän tartutti innostuksensa ohjelmaryhmien ohjaajana lukuisiin lapsiin ja nuoriin. Kuten niin monella muullakin katkesi nuoruus sotavuosina. Pekka Kanerva oli jatkosodan rintamaveteraani.

Kanerva ehti vaikuttaa laajasti etenkin sosiaali- ja terveyssektorin työ- ja luottamustehtävissä. Hän toimi Tampereen kaupungin sosiaalitarkkaajana ja saattoi näin työssäänkin auttaa apua tarvitsevia. Kanerva toimi SKDL:n ja Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuina 28 vuotta vuodesta 1957 alkaen. Hän oli laajasti arvostettu muissakin kuin omassa valtuustoryhmässään. Itsekin muistan 1970–80-lukujen valtuustoista sen, että hälisevässä valtuustosalissa tuli hiljaista kun Pekka Kanerva argumentoi näkemyksensä ja esityksensä. Hän toimi aktiivisesti vanhusten oikeuksien puolesta ja hänen aloitteensa pohjalta on muun muassa perustettu Tammelakeskus.

Kanervalla oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä muun muassa terveys- ja sairaalalautakunnissa sekä keskussairaalan ja TAYS:n päättävissä elimissä. 

Pekka Kanervan sydäntä lähellä oli myös liikunta ja hän toimi aktiivisesti Työväen Urheiluliitossa. Hänen innostamanaan ovat sadat lapset ja nuoret löytäneet liikunta-ja kulttuuriharrastuksen. Kanerva toimi viimeisiin vuosiinsa asti urheiluseura Sisun veteraanijaostossa Sisukkaissa ja jaksoi aina muistuttaa liikkumisen tärkeydestä. 

Pekka Kanerva muistetaan paitsi ahkerana vaikuttajana myös lämpimänä ja huumorintajuisena toverina ja ihmisenä. Kanervan lapset kokevat saaneensa isältään parhaan mahdollisen perinnön ihmisyyden puolustajana ja muistavat hänet myös tunnollisena sosiaalitarkkaajana, joka saattoi joskus kotoakin vastata puhelimeen sanoin ”Huolto-osasto, Kanerva”. 

Itselleni Pekka Kanerva oli esikuva kunnallispolitiikassa; periaatteellinen, rehti, yhteistyökykyinen. Aina heikompien puolella. Häntä jää lasten ja lastenlasten ohella kaipaamaan laaja ystävien ja toverien joukko.

Muistokirjoituksen on laatinut Tampereen kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alppi.

Nuori kansanedustaja Ulla-Leena Alppi keskustelee Pekka Kanervan kanssa tämän 60-vuotispäivillä. (Kuva: Ulla-Leena Alpin kotialbumi)

Kommentteja: 1

  1. Osanottoni. Sirpalta entiselle työtoverilleni Tainalle perheineen. 2020, toukokuun 7 .s päivä aamulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *