Maailma, Näkökulma

VESA SUOMINEN

10.6.2020 klo 11:43

Musta käsi

Amaury Laporte on kuvannut Joe Louis -monumentin ja julkaissut sen Flickr-palvelussa Creative Commons -lisenssillä NC 2.0.

Detroitissa, talousvaltimontukokseen kuolleessa autoteollisuuden entisessä valtakaupungissa, on muistomerkki Joe Louisille, autotehtaan asennuslinjan työläiselle ja ammattinyrkkeilyn raskaansarjan legendaariselle maailmanmestarille (19371949). Veistoksessa on vain jättiläiskokoinen musta käsivarsi ja nyrkkiin puristettu käsi. Se on ripustettu vaakasuoraan vankan kolmijalan varaan.

Louisille omistettu veistos on oikeastaan paras kuvaus yhdysvaltalaisesta kapitalismista niin ”valkoisen” kuin afroamerikkalaisen väestönosan kannalta tarkasteltuna. Mustasta miehestä näkyy ainoa tarpeellinen, hänen kätensä. Ja se on kahleissa. Kapitalismin näkymätön käsi ohjaa ja rajoittaa mustan käden liikkeitä ja estää sitä iskemästä tai nousemasta pystyyn, mustan vallan tervehdykseen; mutta käsi on nyrkissä.

Hyvä

Presidentti Ronald Reagan antoi poikkeusluvalla haudata Louisin vuonna 1981 Arlingtonin sotilashautausmaalle, vaikka Louis ei ollutkaan sotasankari eikä palvellut rintamajoukoissa. Kersantti Joseph Louis Barrow oli näet ollut ”hyvä” musta mies. Hän oli palvellut toisen maailmansodan aikana armeijassa antaen nyrkkeilynäytöksiä ja kohottaen taistelevien joukkojen moraalia. 

Kaiken omaisuutensa ja viimeisenkin viihdearvonsa menetettyään musta urheilija sai kuoltuaan suosionosoituksen varmaan yhtä paljon tunnustukseksi valkoisia miellyttäneestä vaatimattomasta käytöksestään kuin saavutuksistaan kehässä ja mainoksena Yhdysvaltojen politiikalle.

”Ruskea pommittaja” tyrmäsi ”Mustan ulaanin” Max Schmelingin, jonka ympärille Hitlerin Saksan propaganda rakenteli rasistista ylivoimaisen arjalaisen urhon myyttiä. Samaan aikaan maailman suurimman ”demokratian” omat rasistit lynkkasivat etelävaltioiden mustia ja syrjivät heitä niin etelässä kuin pohjoisessa vanhaan isiltä perittyyn tapaan. 

Mustien veri sopi uhrattavaksi maailmansodan taisteluissa yhtä lailla kuin valkoistenkin, mutta se ei ensin kelvannut verensiirtoihin, ja myöhemminkin verensiirroissa noudatettiin tiukkaa rotuerottelua, vaikka keskeisessä osassa Yhdysvaltojen Punaisen ristin veripankkien luomisessa oli afroamerikkalainen mies, tohtori Charles Drew

Yhdysvaltojen rasismi ei tässäkään kysymyksessä poikennut mitenkään natsien ”arjalaisen” veren puhtautta korostavasta politiikasta.

Lynkkaamisesta on viimeksi yritetty tehdä Yhdysvalloissa edes virallisesti laitonta vuoden 2018 joulukuusta, mutta kongressi ei ole vieläkään lähettänyt vuonna 1955 lynkatun mustan nuorukaisen muistolle nimettyä Emmett Till -lakia presidentin allekirjoitettavaksi, koska yksi republikaanisenaattori haluaa siihen tarkennuksia.

Edustajainhuone on jo esityksen takana. Senaatti haluaa tehdä asiasta yksimielisen päätöksen. Kentuckylaissenaattori jarruttaa lain hyväksymistä karhunpalveluksena koko senaatille ja palveluksena kaikille kongressin rasisteille.

Paha

Yhdysvaltalainen Jack Johnson riisti itselleen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden Australian Sydneyssä vuonna 1908. Myös australiankiinalaiset pitivät mustaa miestä sankarina. Kiinalaiset tunnistivat Johnsonissa toivoa antavan viestintuojan: oli mahdollista nousta valkoisen ”rodun” varjosta ja tavoitella parempaa asemaa maailmassa. 

Johnson joutui myöhemmin vankilaan. Urheilusankari kärsi kroonisesta ongelmasta, johon ei ollut parannuskeinoa. Hän oli afroamerikkalainen valkoisten täysin hallitsemassa yhdysvaltalaisessa rotuerotteluyhteiskunnassa, ja tämä musta ”poika” oli mennyt nyrkkeilykehässä pieksemään ja tyrmäämään valkoisia miehiä. Tämän häpeän korjaavaa ”suurta valkoista toivoa” etsittiin pugilistimaailmassa vimmaisesti vuosikausia. Jack Johnson oli ”paha” musta mies.

Presidentti Donald Trump armahti lain kanssa hakauksiin joutuneen Johnsonin postuumisti toukokuussa 2018 sillä perusteella, että hänen saamansa vankeustuomio oli ollut ”rotuun perustuvaa epäoikeudenmukaisuutta”. Johnson oli tuomittu vankilaan, koska hän oli rikkonut lakia viemällä valkoisen tyttöystävänsä osavaltiorajan yli. Oikeasti Johnson ylitti tietysti paljon jyrkemmän rajan, rasismin määräämän ”roturajan”. 

Ruma

Presidentti Trump on armahtanut myös kannattajansa Joe Arpaion, Arizonan Maricopan piirikunnan rasistisen sheriffin, joka tuli tunnetuksi todisteista piittaamattomana ”laittomien” maahanmuuttajien jahtaajana. 

Hänen vuosikymmeniä pyörittämässään ulkoilmavankilassa vangit oli majoitettu telttoihin, ja kohtelu oli häpäisevää ja usein sadistista. Tämä Arpaion ylpeydellä esittelemä ”Tent City” -keskitysleiri ennakoi oloja, joihin Trumpin hallinto on syössyt jahtaamansa pakolaiset ja paperittomat siirtolaiset.

Miljoonat ihmiset ovat kärsineet ja kuolleet rasismin vuoksi Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Kaikki eivät saa Louisin ja Tillin tavoin nimeään hautakiveen eivätkä edes Johnsonille suotua presidentin postuumia armahdusta tekaistuista rikoksista.  

Mitään ”ihmisrotuja” ei ole olemassakaan. On vain yksi ja sama ihmislaji, jonka ihon pigmenteissä on eroja kalmankelmeästä ”ruskeaan”, ”punaiseen”, ”keltaiseen” ja ”mustaan”. Edes Yhdysvalloissa rasistit eivät todellisuudessa ole ollenkaan niin tietämättömiä asioiden oikeasta laidasta, mutta presidentti Richard Nixonin tavoin he valehtelevat säilyttääkseen omat valta-asemansa. 

Tekaistuja ”rotuoppeja” kumoavat luonnontieteilijät ovat keskuudessaan yhtä yksimielisiä kuin ilmastokatastrofista varoittavat tutkijat omalla tieteenalallaan ja yhtä voimattomia hyveeksi kohotetun ja politiikaksi muutetun tahallisen tiedon torjumisen ja typeryydellä ylvästelyn edessä. 

Täysin tietämättömät

Yhdysvalloissa asuva toimittaja ja tietokirjailija Markus Tiittula on kuvannut perinpohjaisesti, kuinka yhdysvaltalaiset eivät usein tiedä mitään maailmasta eivätkä tieteestä. Niinpä helvettiin uskovia on 58 prosenttia, kun  evoluutioon uskoo 47 prosenttia. 

Nuo syvästi uskonnolliset ihmiset  eivät ‒ OMG! ‒ tiedä mitään myöskään uskonnoista, eivät omastaan eivätkä muiden. Puolet tietää nimeltä edes Martti Lutherin. Ja maansa rasismista iso osa Trumpinmaan hurskaista valkoisista amerikkalaisista vasta tietämättömäksi tekeytyykin, koska he ovat ylläpitämänsä sortojärjestelmän edunsaajia. 

Niin… Yhdysvalloissa pidetään todella tiukasti kiinni raamatusta, tietämättömyydestä ja muista perinteistä. Vitivalkoista perusamerikkalaista ja hänen presidenttiään suojaavat tietämättömyyden lisäksi raamattu, rasismi, tappajadroonit, ydinasearsenaali, Valkoisen talon bunkkeri, alumiinihatut… ja aseet.

Small Arms Survey -tutkimuslaitoksen vuoden 2017 arvion mukaan Yhdysvaltojen väestö muodostaa noin 4 prosenttia maailman väestöstä, mutta sen siviiliväestöllä oli hallussaan noin 40 prosenttia maailman tuliaseista: 393 miljoonaa asetta siviilien käsissä, 120,5 asetta sataa asukasta kohti enemmän kuin seuraavien 25 maan siviiliväestöllä yhteensä.

Entä jos tämäkään ei riitä pelastamaan maailman vapainta ja turvallisinta yhteiskuntaa ilmastokatastrofilta, mustilta, kiinalaisilta, muslimeilta, aborteilta, ammattiyhdistyksiltä, sosialisteilta ja merenpinnan nousulta? Jospa Elon Muskin viimeisessä raketissa ei olekaan tilaa kaikille tärkeille ihmisille? 

Ainakin muutamat jumalan valitsemat valkoiset survivalistit voinevat viime hädässä pelastautua Answers in Genesis -järjestön Williamstownin kaupungin liepeille Kentuckyyn peltomaiseman keskelle rakennuttamaan Nooan arkki -replikaan. Mitat ovat kuulemma raamatusta. Arkilla on pituutta 155 metriä, leveyttä 26 metriä ja korkeutta 16 metriä. 

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

  1. Näyttää siltä, että edellä mainittu tietämättömyys kertoo koululaitoksen tasosta. Edelleen: kuka tai mikä taho hyötyy tällaisesta tilanteesta? Follow the money!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *