Artikkeli: Maailma, Suomi

30.10.2020 klo 08:37

Mikko Aaltonen rakentaa rautateitä ja sosiaalista Eurooppaa alueiden komiteassa

Suurin osa Euroopan alueiden komitean työstä tehdään valiokunnissa. Kuvassa Mikko Aaltonen sosiaalipolitiikka-, koulutus-, työllisyys-, tutkimus- ja kulttuurivaliokunnan, SEDECin kokoustauolla Brysselissä. (Kuva: Euroopan unioni / Giedre Daugelaite)

Euroopan parlamentin jäsen Silvia Modig ei ole ainoa vasemmistoliiton edustaja EU:n luottamuselimissä. Europarlamentissa on 705 suorilla vaaleilla valittua jäsentä. Euroopan alueiden komiteassa (AK) on 329 jäsentä, jotka edustavat paikallis- ja alueyhteisöjä, Suomella on AK:ssa yhdeksän edustajaa. Yksi heistä on Pirkanmaan maakuntaneuvoston ja Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen, vasemmiston Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen.

‒ Yli 70 prosenttia EU:n lainsäädännöstä pannaan toimeen paikallisesti. Sen vuoksi on tärkeää, että kunnat ja alueet voivat vaikuttaa lakeihin suoraan jo valmisteluvaiheessa. EU-parlamentin jäsenet edustavat valtioita ja puolueita. Alueiden komitean jäsenet edustavat parasta asiantuntemusta siellä, missä parlamentin päätökset vaikuttavat, arvioi Mikko Aaltonen AK:n merkitystä.

‒ EU:n toimielimien koetaan toimivan kaukana ihmisten arjesta. Sen sijaan kunnanvaltuustot ovat se demokraattisen päätöksenteon taso, joka on lähinnä jokaista kansalaista. Siksi on perusteltua tuoda tämä ulottuvuus mukaan EU:n päätöksentekoon, täsmentää Aaltonen AK:n roolia.

Pari viikkoa sitten pidetyn Alueiden komitean istunnon yhteydessä julkistettiin eurobarometritutkimus, jossa kysyttiin muun muassa kansalaisten luottamusta päätöksentekoon eri tasoilla. Yli puolet Euroopan kansalaisista (51 prosenttia) luottaa paikallishallintoon. Luottamus Euroopan unioniin (47) on vähäisempää, mutta korkeammalla tasolla kuin luottamus oman maan hallitukseen (43). 

Suomalaiset luottavat paikallis- ja aluehallintoon vankemmin kuin minkään muun EU:n jäsenmaan kansalaiset. Suomen kansalaisista 69 prosenttia luottaa, vain 25 prosenttia ei luota paikallis- ja aluehallintoon. Euroopan unioniin luottaa 49 prosenttia ja oman maan hallitukseen 63 prosenttia suomalaisista. Mistä suomalaisten luottamus paikallishallintoon kertoo? 

‒ Selittäjäksi voisi ajatella sen, että luottamushenkilöitä on paljon ja he ovat melko tavallisia kansalaisia sekä lähellä muita kansalaisia. Suomessa on paikallistasolla verrattain paljon erilaisia kansalaisvaikuttamisen ja lähidemokratian hankkeita, punnitsee Aaltonen.

Aaltoselle tärkeimmät aiheet myötätuulessa

Tampereen ja Pirkanmaan Brysselin EU-toimiston “töihintulohaastattelussa” kevättalvella Aaltonen kertoi, että yksi hänen päätavoitteitaan aluekomiteassa on vaikuttaa Suomen ja muun Euroopan välisen junaliikenteen kehittämiseen, jottei lentäminen olisi ainoa matkustustapa Suomesta muualle Eurooppaan. Lisäksi Aaltonen halusi parantaa mahdollisuuksia matkustaa Suomen sisällä julkisen liikenteen kyydissä.

Muita Mikko Aaltosen keskeisiä teemoja olivat työllisyyskysymykset, väestön vanhenemisen asettamat haasteet ja julkiset hankinnat. Aaltosen mielestä julkisissa hankinnoissa tulisi parantaa paikallisten sekä pienten ja keskisuurten toimittajien asemaa. 

Mikko Aaltosella on kokemuksensa perustuva uskottavuus alueiden komitean valmistellessa köyhyyden poistamisen ja muita sosiaalipolitiikan kysymyksiä. Hänen tärkeimpiin saavutuksiinsa Tampereen apulaispormestarina kuului työ köyhyysohjelman perustamiseksi.

Alueiden komitean työn tärkein vaihe on työ kuudessa valiokunnassa. Mikko Aaltonen pääsi niihin valiokuntiin, joissa hän voi hyödyntää sekä koulutustaan, kokemustaan että tavoitteitaan. 

Hän kuuluu kahteen valiokuntaan. Talouspolitiikka-valiokunta (ECON) käsittelee muun muassa julkisiin hankintoihin ja investointeihin sekä julkisiin palveluihin liittyvät asiat. Sosiaalipolitiikka-, koulutus-, työllisyys-, tutkimus- ja kulttuurivaliokunnan (SEDEC) pitkä nimi kuvaa hyvin valiokunnan työtä.

SEDEC-valiokunta hyväksyi heinäkuussa perusteellisen kannanoton Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta. Valiokunnan työ oli vastaus sekä Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamiseen yleensä että koronakriisin aiheuttamien ongelmien voittamiseen.

‒ On hyvä, että sosiaalinen ulottuvuus nousee esiin alueiden komitean työssä. Se on juuri se ulottuvuus, jonka olen itse kokenut EU:n toiminnassa kaikkein heikompana, kommentoi Aaltonen kokouksen antia.

Kuvassa keskellä Mikko Aaltonen Euroopan alueiden komitean täysistunnossa viime helmikuussa, jolloin koronapandemiasta ja sen seurauksista ei vielä ollut aavistustakaan. Aaltosen vasemmalla puolella Slovakian Košicen pormestari Jaroslav Hlinka ja oikealla puolella Portugalille kuuluvan autonomisen Azorin saariryhmän presidentti Vasco Ilídio Alves Cordeiro. (Kuva: Euroopan unioni / Philippe Buissin ja Patrick Mascart)

EU:n kriisipaketti antaa kunnille uusia kurjistamispolitiikan vaihtoehtoja

Alueiden komitean lokakuun kokouksessa käsiteltiin erityisesti kuntien ja alueiden tehtäviä EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen toteuttamisessa.

‒ Nyt on erittäin tärkeää, että sosiaalisia uudistuksia ei jäädytetä tai peruuteta eikä kunnissa ja alueilla ryhdytä irtisanomisiin ja lomauttamisiin. Kuntien ja alueiden rooli koronapandemiasta selviämiseksi ja EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen toteuttamiseksi näkyi muun muassa siinä, että sekä EU:n puheenjohtajamaa Saksan liittokansleri Angela Merkel että komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kävivät kokouksessa puhumassa ja keskustelemassa, Mikko Aaltonen sanoo mietteliäänä, ja jatkaa:

‒ EU:n elpymis- ja palautumispaketin käytännön toteuttaminen on suurelta osin juuri kuntien harteilla. Koronakriisi on osoittanut, että julkisten palvelujen vahvistaminen ‒ ei ulkoistaminen ja yksityistäminen ‒ ratkaisee meitä kohtaavat suuret ongelmat.

‒ EU:n elpymispaketti antaa järkevästi toteutettuna rahoituksen monille välttämättömille uudistushankkeelle, joita on lykätty varojen puutteeseen vedoten. Uudet ja merkittävät investoinnit koulutukseen ja tutkimukseen, vihreään talouteen siirtymiseen, kestävän infrastruktuurin ja digitalisaation kehittämiseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistamiseen tuovat kunnille uusia resursseja, Aaltonen listaa. 

Euroopan rautatieliikenteen teemavuosi 2021

Elpymis- ja palautumispaketti avaa myös aivan uudenlaiset näkymät Aaltosen eurooppalaista rautatieverkostoa koskevan unelman toteuttamisesta.

‒ Kaikki tietävät, että rautatieliikenne on ylivoimaisesti energiatehokkain ja turvallisin liikennemuoto. Se on kuusi kertaa energiatehokkaampi kuin tieliikenne. Myös taloudelliset syyt puoltavat raideliikenteen kehittämistä. Investoinnit rautatieliikenteeseen ovat olleet aivan liian pieniä ilmastotavoitteisiin nähden. Nyt raideliikenteen kehittämiseen on luvassa hyvin paljon varoja. Onkin hauska yhteensattuma, että ensi vuosi on Euroopan rautatieliikenteen teemavuosi. Osallistuminen teemavuoteen oli yksi alueiden komitean kokouksen käsittelemistä asioista. 

Bryssel laskeutui aamiaispöydälle Amuriin

Työ alueiden komiteassa ei ole sujunut täysin odotusten mukaisesti. Normaalioloissa Mikko Aaltonen olisi tähän mennessä kokoustanut moneen otteeseen aina muutaman päivän kerrallaan Brysselissä. Nyt osallistuminen on helmikuun täysistunnon jälkeen toteutunut etänä. Yksi Brysselin kokoussalin pulpeteista on vaihtunut aamiaispöytään Aaltosen perheen keittiössä Tampereen Amurissa.

‒ Kokoukset saadaan kyllä hoidettua näinkin. Etäkokousten etuina on ilmastoystävällisyys ja säästyminen matkojen hukka-ajoista. Mutta olisi kyllä välillä tärkeää tavata paikan päällä, samoissa tiloissa. Tässä kuulee vain puheita, asioiden vuorovaikutteinen pohdiskelu jää vähemmälle. Kokouksissa monet tärkeät kohtaamiset, oivallukset ja keskustelut toteutuvat pöytäkirjan ulkopuolella, kokoustauoilla ja ruokailujen yhteydessä, Aaltonen pohtii.

Seuraavat kokoukset ovat marraskuun loppupuolella. Koronaepidemian toinen vaihe jyrää Euroopan eri puolilla sellaisella voimalla, että lähikokoukset tuskin vielä toteutuvat. Etäkokouksia tulee hyvin paljon. Kyse ei ole vain täysistunnoista ja valiokuntakokouksista. Suomen yhdeksän edustajaa valmistautuvat asioihin yhdessä. Lisäksi pidetään ryhmäkokouksia. Alueiden komiteassa vasemmisto- ja työväenpuolueiden jäsenet kuuluvat samaan PES (Party of European Socialists) -ryhmään. 

Lue lisää muualta verkossa:

Euroopan aluekomitea (Suomenkieliset sivut)
Pirkanmaan ja Tampereen EU-toimisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *