Artikkeli: Akaa, Pirkanmaa, Vasemmisto

5.10.2020 klo 08:49

Paavo Arhinmäki Akaassa: hallituksen koronatoimissa on muistettu sekä kansalaisia että yrityksiä

‒ Elinkeinoelämän herrat haluavat äänestää demokratiaa vastaan. Heille ei kelpaa se politiikka, jonka kansa on äänestänyt, suomi Paavo Arhinmäki Metsäteollisuus ry:n ilmoitusta lopettaa neuvottelut työehtosopimuksista.

Viimeistään koronakriisin aikaan on tullut selväksi, ettei ole samantekevää, kuka kuntaa tai maata johtaa. Vasemmistoliitto on päättämässä punavihreässä hallituksessa, joka on onnistunut toimillaan vähentämään koronakriisin seurauksia sekä koko yhteiskunnalle että yksittäisille kansalaisille. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertasi lauantaina Toijalan torilla toimia, joilla punavihreä hallitus on torjunut koronapandemian seurauksia.

Koronan aiheuttama kriisi on pahin kriisi, mitä Suomessa ja koko Euroopassa on koettu toisen maailman sodan jälkeen. Arhinmäki kuvasi, miten taloudellista taantumaa ja työttömyyden kasvua on torjuttu tukemalla yrityksiä. Työttömyys on noussut, mutta ei niin hurjasti kuin pelättiin.

Kokoomus ja perussuomalaiset heikentäisivät kansalaisten toimeentuloa

Hallituksen koronatoimilla on tuettu myös kansalaisten selviytymistä. Työttömyyspäivärahaa maksetaan ilman viiden päivän karenssia eli omavastuuaikaa. Työttömyys tai lomautus koronakriisin aikaan ei kuluta työttömyyspäivärahan enimmäismaksuaikaa. Työttömyyden aikana voi ansaita aiemman 300 euron sijaan 500 euroa ilman, että ansiot vähentävät työttömyyskorvausta.

Politiikan välissä vähän liikuntaakin. Jorma Kiven potkua torjumassa Paavo Arhinmäki.

Pääosin koronatuet ovat menneet läpi eduskunnassa ilman äänestyksiä. Kaikkein heikoimmin toimeentulevien tukemisesta eduskunnassa kuitenkin äänestettiin. Kokoomus ja perussuomalaiset vastustivat toimeentulotuen nostamista.

Kaikkein köyhimmille myönnettävän tuen korottamisen vastustaminen kertoo, miten syvälle oikealle perussuomalaiset ovat siirtyneet. Ei perussuomalaisia kiinnosta tavallisten suomalaisten eikä pienituloisten toimeentulo, tiivisti Arhinmäki.

Viime viikolla, kesken koronan toisen aallon, oppositio jätti välikysymyksen ja yritti kaataa hallituksen. Välikysymyksessä esitetyt toimenpiteet kohdistuvat suoraan kansalaisten toimeentuloon. Kokoomus ja perussuomalaiset esittivät työttömyysturvan ja niin sanotun eläkeputken leikkaamista sekä vuorotteluvapaasta luopumista. Hyvätuloisten toimeentuloa oikeisto esitti parannettavan veron alennuksin. 

 

Akaan vasemmiston kuntavaalikampanjan avauksessa viime lauantaina oli mukavasti väkeä ja lämmin, innostunut tunnelma.

|||

Paavo Arhinmäki kävi lauantaina myös Tampereen Tesomalla. Lue juttu:
Asumisen kalleus puhutti Tesomalla (Vasen Kaista 4.10.2020)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *