Artikkeli: Tampere

15.12.2020 klo 15:53

Lahjatoiveena turvallinen ja vihreä kaupunki

Tampereen kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina viimeistä kertaa vuonna 2020. Kokoukseen oli jäänyt purettavaa edellisestä kokouksesta, jonka jäljiltä käsiteltiin useita valtuustoaloitteita. (Kuva: Cai Melakoski)

Tampereen kaupunginvaltuuston vuoden 2020 viimeisessä kokouksessa käytiin maanantai-iltana pitkä keskustelu turvallisuudesta. Käsittelyyn pääsivät myös edellisessä kokouksessa illan venymisen vuoksi pöydälle jääneet valtuustoaloitteet, joiden joukossa oli myös vasemmistoliiton valtuutettujen aloitteita.

Turvallisuutta hyvinvoinnista ja yhdenvertaisuudesta

Käsiteltävänä ollut kaupungin turvallisuussuunnitelma sai runsaasti kiitosta siitä, että suunnitelmassa on tunnistettu asukkaiden hyvinvointi ja yhdenvertaisuus turvallisuuden edellytyksinä. Puutteitakin tunnistettiin. Vasemmistoliiton valtuutettu Ulla-Leena Alppi toivoi suunnitelman jatkossa huomioivan myös kiusaamisen, joka luo merkittävästi turvattomuutta lasten ja nuorten arkeen. Alppi myös kritisoi suunnitelmaa siitä, ettei se huomioi riittävästi vaikeasti liikkuvien liikenneturvallisuutta sekä siitä, että suunnitelmassa tavoitellaan kaikkien asukkaiden siirtymistä käyttämään digitaalisia palveluita. Alpin mukaan tavoite ei ole realistinen eikä lisää esimerkiksi ikääntyvien turvallisuudentunnetta.

Perussuomalaisten leiristä turvallisuuskeskustelu johdettiin maahanmuuttoon. Keskustelun aikana pidettiin useampia rasistisia puheenvuoroja, vaikka puheenjohtaja koetti muistuttaa valtuutettuja asiallisuudesta. Vasemmistoliiton Noora Tapio huomauttikin omassa puheenvuorossaan, että valtuutettujen tuottama rasistinen puhe vaikuttaa yhteisön turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen pelkästään negatiivisesti.

Ilmaston ja ympäristön asialla

Kaupunginvaltuusto keskusteli maanantai-iltana useasta valtuustoaloitteesta, joiden joukossa olivat vasemmistoliiton Sinikka Torkkolan aloite maata pitkin matkustamisen mahdollistamiseksi henkilökunnalle ja luottamushenkilöille sekä Ulla-Leena Alpin aloite palstaviljelyalueiden lisäämiseksi ja vesipisteiden saamiseksi palstaviljelmille.

Tampereen kaupungin matkustussääntö edellyttää matkojen suunnittelemista siten, että kokonaiskustannukset ovat mahdollisimman pienet. Näihin kokonaiskustannuksiin kuuluu myös muun muassa työajan käyttö, ja matkat korvataan lähtökohtaisesti halvimman vaihtoehdon mukaan. Torkkolan mukaan kaupungin matkustussäännön noudattaminen tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät viranhaltijat ja luottamushenkilöt voi välttää lentämistä matkustaessaan Suomen ulkopuolelle. Torkkola huomauttaa aloitteessaan, että tämä on vastoin Tampereen kaupungin ilmastotavoitteita.

Aloitteeseen annetussa vastauksessa korostetaan etäosallistumisen ensisijaisuutta sekä lentomatkustaminen sallimista vain, mikäli työtehtävän hoitaminen edellyttää läsnäoloa eikä muu matkustusmuoto ole tarkoituksenmukainen. Torkkola kertoi olevansa vastaukseen muutoin tyytyväinen, mutta toivoi jatkossa harkittavaksi myös Suomesta Keski-Eurooppaan suuntautuvan maateitse matkustamisen mahdollistamista. Vihreiden valtuutettu Oras Tynkkynen antoi tukensa Torkkolalle ja muistutti, että matkustusaika voi olla myös tehokasta työaikaa.

Valtuutettu Ulla-Leena Alpin aloitteessa pureudutaan omaehtoisuus- ja ympäristökysymyksiin. Alpin mukaan sujuvan palstaviljelyn mahdollistaminen kaupunkilaisille olisi yksi keino lisätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja kaupunkivihreää. Tampereella palstoille on runsaasti kysyntää ja alueille pitkät jonot, minkä lisäksi vesipisteitä puuttuu niistä useilta. Aloitteessaan Alppi esittääkin palstaviljelmien lisäämistä sekä ensi vaiheessa puhtaan kasteluveden saannin turvaamista nykyisillä palstaviljelmillä.

Asunto- ja kiinteistölautakunnan aloitevastauksessa esitellään uusia palsta- ja vedenjakelusuunnitelmia mutta todetaan, että mikäli viljelypalstoihin liittyvää työmäärä edelleen kasvatetaan, tarvitaan lisäresursseja suunnitteluun ja toteutukseen. Alppi toivoikin puheenvuorossaan näiden lisäresurssien osoittamista.

Häpeätahrana nimetön joukkohauta

Valtuutettu Sinikka Torkkola jätti kokouksessa myös uuden aloitteen, jossa esittää nimiä lisättäväksi Kalevankankaan punaisten joukkohautaan. Torkkolan mukaan on ristiriitaista, että Tampere perustelee kulttuuripääkaupunkihakemustaan muun muassa kaupungin nousulla sisällissodan taisteluista tasa-arvon tavoitteluun, vaikka kaupungissa sijaitsee tuhansien nimeämättömien sisällissodan uhrien joukkohauta.

– Nimetön joukkohauta on häpeätahra, jollaista ei voine Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pyrkivän Tampereen sydämessä olla, Torkkola vetoaa aloitteessaan.

Torkkolan aloitteen allekirjoitti 16 valtuutettua. Allekirjoittajia oli niin vasemmistoliitosta, sosialidemokraateista, vihreistä kuin sinisestäkin valtuustoryhmästä.

Vuosien varrella aloitteita nimien lisäämiseksi on tehty useita, viimeksi vuonna 2013.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *