Artikkeli: Akaa, Pirkanmaa

21.12.2020 klo 08:49

Tahallista viivyttelyä? Viialan Mäntymäen vanhainkodin asukkaat muutetaan Toijalaan yksityisten hoiviin

Mäntymäen vanhainkoti Akaan Viialassa. Kuvattu marraskuussa 2015
Nykyisillä Mäntymäen asukkailla ei ole mahdollisuutta päästä saunaan. Sauna otettiin pois käytöstä muutama vuosi sitten, kun vanhusten päiväkeskuksen Päivikin toiminta lakkautettiin. Aluehallintoviraston tarkastuksessa todetaan, että asukkailla pitäisi olla mahdollisuus saunoa.

Mäntymäen vanhainkodin tilojen sopimattomuus tehostettuun palveluasumiseen on ollut tiedossa jo lokakuusta 2018. Tuolloin aluehallintoviraston teki tarkastuskäynnin ja totesi lausunnossaan, etteivät Mäntymäen tilat sovellu nykyaikaiseen tehostettuun palveluasumiseen. Aluehallintovirasto arvioi, ettei Mäntymäen tiloja voida korjata nykyvaatimusten mukaisiksi ja suositteli uusien tilojen rakentamista.

Tarkastuksen jälkeen aluehallintovirasto odotti Akaalta tietoa siitä, miten kaupunki aikoo asiassa edetä. Koska mitään tietoa ei kaupungilta tullut, aluehallintovirasto teki uuden tarkastuksen lokakuussa 2020.

Vasemmistoliiton perusturvalautakunnan jäsen Jorma Kivi kritisoi viivyttelyä: on vain odoteltu, eikä mitään ole tehty tilojen korjaamiseksi tai uusien tilojen rakentamiseksi. 

‒ Mitä viranhaltijat, kuten perusturvajohtajaa Elina Anttilaa, ovat tehneet kaksi vuotta? Onko suunnitelmissa ollutkin pakkosiirto yksityisille palveluntuottajille, kysyy Kivi.

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Järvinen on samaa mieltä viivyttelystä. Hän huomauttaa, että myös poliittisilla näkemyksillä voi olla yhteyttä nykytilanteeseen. Perusturvajohtajahan on ollut aiemmin kokoomuksen valtuutettu. Järvinen ihmettelee myös aluehallintoviraston toimintaa, joka edesauttaa vanhustenhuollon yksityistämistä.

Perusturvajohtaja Elina Anttila ei myönnä viivyttely vaan sanoo, ettei Mäntymäen remonttia tai uudisrakennuksen suunnittelua voitu aloittaa ennen kuin asiasta tehdyt päätökset olivat laivoimaisia. Esperi Care voitti Mäntymäen palvelutuottamisesta käydyn kilpailun marraskuussa 2017. Kilpailutuksesta tehdyt valitukset hylättiin syyskuussa 2018 korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Esperi Care ei kuitenkaan solminut Akaan kaupungin kanssa sopimusta vaan vaati sopimuksen ehtojen muuttamista. Kun kaupunki ei suostunut ehtojen muuttamiseen, Esperi Care vetäytyi sopimuksesta. Akaan kaupunki on vaatinut Esperi Carelta 1,8 miljoonan euron korvausta toteutumattomasta palvelutuotannosta. Riita soviteltiin ja Esperi Care maksoi 300 000 euron korvauksen.

Yhteydenpito vaikeutuu, työntekijät siirtynevät Toijalaan töihin

Muutto Viialasta Toijalaan vaikeuttaa ennen muuta omaisten ja asukkaiden välistä yhteydenpitoa. Bussit ja junat Viialan ja Toijalan välillä kulkevat harvakseltaan. Hannu Järvinen muistuttaakin, että asukkaiden puolisot ovat usein itsekin iäkkäitä eikä heillä ole ajokorttia eikä omaa autoa. Päivittäiset käynnit eivät enää onnistu helposti, millä on vaikutusta asukkaiden hyvinvointiin.

Jorma Kivi toteaa Mäntymäen vanhainkodin lakkautuksella olevan työllisyysvaikutuksiakin. Vanhainkodissa on työntekijöitä noin 30. Heidän tulevaisuutensa on auki, mutta työpaikan muuttuminen on mitä todennäköisimmin edessä.

Lautakunnan päätösesityksessä todetaan, että suurimmalle osalle Mäntymäen henkilöstöstä olisi mahdollista siirto  Attendolta vuokrattavien tilojen palvelutuotantoon. Muita mahdollisuuksia ovat siirtyminen muihin kaupungin vapaille vakansseille tai vakinaiseksi sijaistyövoimaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa työpaikan muuttumista Viialasta Toijalaan. Vuorotyötä tekevälle se tarkoittaa myös kulkemisen vaikeutumista. Ilman omaa autoa ei Viialasta pysty käymään Toijalassa töissä.

Päätös Mäntymäen tyhjentämisestä ei ollut yksimielinen

Akaan perusturvalautakunta päätti aluehallintovirastolle annettavasta vastauksesta joulukuun puolivälissä. Päätöksen mukaan aluehallintovirastolle vastataan, että Mäntymäen vanhainkodin asukkaille hankintaan hoivapaikat Toijalasta, jossa Mehiläisen Mainiokoti Arwolassa ja Attendon Peltolassa on yhteensä 37 käyttämätöntä hoivapaikkaa. Lisäksi selvitetään kaupungin oman palvelun tuottamista Attendolta vuokrattavissa tiloissa.

Lautakunnan varapuheenjohtaja Jouni Salonen (sd.) esitti toiminnan jatkamista Mäntymäessä niiltä osin kuin asiakkaat tai heidän omaisensa niin haluavat. Jorma Kivi kannatti Salosen esitystä. Äänestyksessä kaikki muut lautakunnan jäsenet kannattivat päätöstä, joka muutattaa Mäntymäen asukkaat Viialasta Toijalaan. Muuttoa kannattavia lautakunnan jäsenet olivat sosiaalidemokraattien Heli Inkinen, Heikki Knuutila, Johanna Lahdensivu, Janne Saari, kokoomuksen Nina Weltzien, Ilkka Vuori, Anttijussi Vikman, keskustan Markku Anttila, Paula Virtanen, vihreiden Antti Orava, Jami Susijärvi ja perussuomalaisten Mari Rydenfelt-Kurtti.

Kaupunginvaltuutettu Heli Piirainen (vas.) katsoo, että siirtyminen yhä enemmän yksityisiltä yrityksiltä ostettaviin vanhuspalveluihin on ristriidassa kaupungin aiempien linjausten kanssa.

‒ Kaupungin tahtotila on ollut pyrkimys tuottaa vanhusten palvelut julkisin voimin. Yksityiset toimijat eivät pysty tarjoamaan sellaista hoivaa ja hoitoa kuin julkinen sektori pystyy. Kaikki mahdollinen raha tulee käyttää vanhusten palveluihin eikä yritysten voiton maksimoimiseen, tiivistää Piirainen.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Kommentteja: 1

  1. Mäntymäen kohdalla puhutaan merkittävistä summista – On todella harmillista nähdä, kuinka pienen joukon oman edun tavoitteluna näyttäytyvä toiminta ajaa yhteisen hyvän edelle

    Mielipiteet
    Julkaistu 5.1.2021 08:33

    Olemme junien/naisten tuomina aina ihmetelleet, miksi Akaassa kunnallispolitiikka on yhtä riitelyä. Tälläkin hetkellä sanaillaan Mäntymäki-nimisestä vanhustenkodista. Päätimme selvittää miksi. Luimme paikallislehden ja somen lukuisat kirjoitukset aiheesta sekä soitimme muutamille asiasta paremmin tietävälle. Tältä pohjalta meille on muodostunut seuraava käsitys asioiden kulusta:

    Jo edellisen valtuuston aikana on tehtyjen selvitysten pohjalta tiedossa ainakin osalla valtuustosta, ettei Mäntymäen tila ole korjauskelpoinen ja että sen purkaminen lisäisi Akaan alijäämää lähes miljoonalla. Onneksi Attendo koettaa ostaa rakennuksen tasearvolla, jos vain saa jatkossa tuottaa kyseessä olevat palvelut. Akaan valtuutetut haistavat tässä kohtaa tilaisuuden ja yksimielinen valtuusto päättää kilpailuttaa Mäntymäen palvelut ja rakennuksen. Rakennus on joko korjattava tai rakennettava uusi.

    Attendo laskee tarjouksensa uudestaan eikä enää tarjoakaan. Onneksi muut sote-toimijat ajavat vielä asemiin sote-uudistusta varten. Akaa saakin hyvän tarjouksen: säästöä palvelutuotannossa 300 000 euroa vuodessa. Lisäksi Mäntymäen rakennuksesta saataisiin myyntivoittoa, mutta ennen kaikkea korjauskelvottomasta rakennuksesta päästään eroon. Akaalaiset säästäisivät miljoonia, kaikki riemuitsevat. Vaan kuinkas sitten kävikään?

    Kaupunginhallituksen jäsen Hannu Järvisen perheenjäsen on töissä Mäntymäessä, joten hän aloittaa ”viivytystaistelun”. Hän ei ole mielestään esteellinen yrittäessään kaupunginhallituksessa keskeyttää tai peruuttaa kilpailutuksen. Tästä seuraisi Akaalle miljoonasäästöjen menetyksen lisäksi korvausvelvollisuus kilpailutuksen voittaneelle taholle, mutta ilmeisesti tämä tai mahdollinen esteellisyys ei häntä haittaa. Esitys kuitenkin (onneksi) äänestetään kumoon. Akaa siis hyväksyy saadun tarjouksen ja säästää miljoonia ja pääsee korjauskelvottomasta rakennuksesta eroon. Vaan kuinkas sitten kävikään?

    Järvisen Hannun serkku Timo Saarinen rientää mukaan ”viivytystaistelemaan” ja valittaa yhdessä Jukka Ahosen kanssa kaupunginhallituksen päätöksestä. Valitus todetaan myöhemmin aiheettomaksi ja väärään instanssiin tehdyksi, mutta herrat kertovatkin Vasenkaista-lehdelle (kakkukahvien kera) vain halunneensa viivyttää asioiden etenemistä. He onnistuvat, sillä homma viivästyy pari vuotta ja sote-tilanne muuttuu. Kilpailutuksen voittanut taho ostaa itsensä ulos sille kalliista sopimuksesta, ja akaalaisilta jäävät säästöt saamatta. Lisäksi korjauskelvoton rakennus on yhä Akaan riesana ja vanhukset käyttökelvottomissa tiloissa. Nyt sitten kääritään hihat ja organisoidaan hommat niin, että vanhukset saadaan toimiviin tiloihin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

    Talousarviovaltuustossa 2019 viranhaltijat esittävät Mäntymäen tilanteen ratkaisemista. Hannu Järvinen, Timo Saarinen, Jukka Ahonen ja kumppanit kuitenkin päättävät, että Mäntymäki pitää jättää ennalleen. Ahonen varmistaa tämän vielä valtuustoaloitteellaan perusturvalautakunnassa, joka päättää, ettei Mäntymäen ongelmia ratkaista vaan toiminta jatkuu ennallaan. Nyt siis annetaan vanhusten vaan olla noissa huonoissa tiloissa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

    Aluehallintovirasto ”pilaa” kaiken ja tarkastaa taas tilat todeten, ettei niissä kuulu vanhuksia hoitaa. Tilojen soveltumattomuus on siis käsittääksemme tiedetty jo useita vuosia, mutta tämä vaikuttaa tulevan yllätyksenä ”viivytystaistelijoille”. Mäntymäessä työskentelevä Hannu Järvisen perheenjäsen ihmettelee lehdessä, että miksi vanhusten hoitoa ei voisi jatkaa laittomissa tiloissa, kun on tähänkin asti voitu? Valtuutetut Järvinen ja Saarinen taas arvostelevat valtuuston kokouksessa viranhaltijoita siitä, etteivät nämä ole ratkaisseet tilannetta, vaikka juuri aiemmin ovat omalla toiminnallaan estäneet virkamiesten toimet Mäntymäen suhteen. Ratkaisu Mäntymäen tilanteesta tulisi tehdä yhdessä sote-palveluiden tulevan tuottajan kanssa, jotta tehty ratkaisu kelpaa kaikille, eikä Akaa joudu ottamaan lisää taloudellisia riskejä palvelussa, jonka järjestämisestä kunta ei enää kohta vastaa. Tällaista ratkaisua siis esittää osa valtuutetuista. Mutta kun ei…

    Järvinen, Saarinen, Ahonen ja kumppanit haluavat ratkaista asian omalla tavallaan ja vaativat valtuustoaloitteella Viialaan rakennettavaksi uutta kunnallista vanhustenkotia. Ei siis esitetä, että selvitetään yhteistyössä sote-alueen kanssa hyvää, kustannustehokasta tai kaikkia akaalaisia palvelevaa ratkaisua. Edelleenkään Järvinen ei koe olevansa jäävi, vaikka hänen perheenjäsenensä työskentelee Mäntymäessä. Nyt sitten vaan akaalaiset kättä taskuun ja maksamaan muutama miljoona uudesta rakennuksesta ja joka vuosi muutama satatuhatta euroa kalliimmasta hoivasta. Mutta…

    Akaa hoitaa näitä asioita yhdessä Urjalan kanssa. Ehkäpä urjalalaiset eivät suostukaan maksamaan näitä järjettömiä lisäkuluja. Ehkäpä Akaa ja Urjala päättävätkin yhteisalueen perusturvalautakunnassa etsiä yhdessä sote-tuottajan kanssa kaikille hyvää ratkaisua. Sehän kuulostaisi perin järkevältä, mutta kun ei…

    Valtuutettu Saarinen lähettää kirjeitä urjalalaisille yhteisalueen perusturvalautakunnan jäsenille ja kehottaa näitä pidättäytymään päätöksenteosta, jotta ”viivytystaistelijat” voivat ajaa omaa asiaansa uuden vanhustenkodin rakennuttamisesta Viialaan.

    Uskomatonta! On todella harmillista nähdä, kuinka pienen joukon oman edun tavoitteluna näyttäytyvä toiminta ajaa koko Akaan yhteisen hyvän edelle. Hintalapun laskeminen tälle show’lle on hankalaa, mutta kuten tekstistä selviää ja kuten olemme ymmärtäneet, puhumme merkittävistä summista akaalaisille veronmaksajille. Olkaa siis äänestäjät tarkkoina kenen – koko Akaan vai pienen lähipiirin etua ajavia äänestätte valtuustoon ensi keväänä.

    Junan tuomat akaalaiset

    Samuli Sujamo

    Lari Löflund

    Tomi Järvinen

    Akaan Seutu tarjosi tekstissä mainituille Jukka Ahoselle, Hannu Järviselle ja Timo Saariselle mahdollisuutta vastata yllä olevaan kirjoitukseen. He eivät halunneet vastata kirjoitukseen.
    Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *