Artikkeli: Pirkanmaa, Ruovesi

27.1.2021 klo 08:48

Ruoveden vasemmisto: yhteistyö yli puoluerajojen toimii kuntalaisten hyväksi

Ruoveden valtuusto kokoontuu komeissa puitteissa. Kunnantalo on valmistunut vuonna 1915. (Kuva: Cai Melakoski.)

Ruoveden kaltaisessa kunnassa yhteistyö yli puoluerajojen on olennaisin keino saada asioita eteenpäin. Valtuutettu Raimo Leppänen pitää hyvänä esimerkkinä yhteistyön vaikuttavuudesta kunnan arvokkaiden metsämaiden säilymistä kunnan omistuksessa.

Viime kesäkuussa kunnanvaltuusto käsitteli esitystä, jossa kunta olisi luovuttanut 122 hehtaaria metsämaat taloyhtymä Ritoniemen tilalle vastineeksi 45 hehtaarista virkistysaluetta ja yhdeksästä hehtaarista vesialuetta. Kunnanhallituksen kokouksessa Raimo Leppäsen esitys tilusvaihdosta luopumisesta hävisi äänestyksen äänin 43. Valtuustossa kaupunginhallituksen esitys hävisi äänin 14–6.

Raimo Leppänen kritisoi kunnan päätöksentekokulttuuria, jossa hyvää hallintotapaa ja päätöksen teon eettisiä periaatteita ei aina noudateta. Päätösten valmistelussa on piirteitä, jotka näyttäytyvät kunnan ja kuntalaisten kannalta hankalilta.

Kuluneen valtuustokauden aikana Ruovedellä on ollut työn alla kaksi isoa kaavaa. Keskustan yleiskaava on edelleen kesken. Visuveden asemakaava-alueen laajennus on saatu valmiiksi. Raimo Leppänen vastusti Visuveden asemakaavan laajennusta, sillä yksityisessä omistuksessa olevien maiden arvon kasvattaminen ei tuo kunnalle etuja vaan lisää kuluja. Kaavoitus asettaa kunnalle velvoitteen rakentaa alueelle kunnallistekniikka, kuten vesijohdot ja viemärit.

– Visuveden osalta kaava-asia olisi pitänytkin käsitellä yleiskaava-asiana, tiivistää Raimo Leppänen.

Ikäihmisten palvelut ja lähikoulujen tulevaisuus puhuttaa kuntalaisia

Ruoveden kunnan taloustilanne on kohtuullisen hyvä. Tilinpäätös on ollut ylijäämäinen. Kunta on sopeuttanut talouttaan ulkoistamalla kunnan taloushallintoa. Vakautta on tuonut myös valtion harkinnanvarainen 300 000 euron korona-avustus.

Kohtuullisesta taloustilanteesta huolimatta sosiaali- ja terveyspalveluihin varattuja rahoja on nipistetty kaksi prosenttia. Ikäihmisten määrä Ruovedellä kasvaa ja nipistykset tuottavat huolta palveluiden riittävyydestä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen määrä ja riittävyys ovatkin asioita, joita Ruoveden vasemmiston valtuutetut ja muut luottamushenkilöt pitävät keskeisenä tehtävänään.

Vanhusten viikolla pistettiin Sointulassa jalalla koreasti. Tilaisuuden järjesti Ruoveden eläkeläiset. (Kuva: Pirjo Pajunen.)

Toinen kuntalaisten huolenaihe on lähikoulujen tulevaisuus. Raimo Leppänen pitää tärkeänä, että Visuveden 40 oppilaan ja Murole-Pekkalan 35 oppilaan alakoulut jatkavat toimintaansa tulevinakin vuosina.

Lähipalvelut tulevatkin puhuttamaan kevään kuntavaaleissa. Ruoveden vasemmiston ehdokkaiksi ovat jo lupautuneet Leppäsen ohella valtuutettu Sinikka Jokinen ja varavaltuutettu Pirjo Pajunen.

III

Vasemmistoliiton kolmannesta paikasta uupui 43 ääntä.

 

 

Vasemmistoliiton valtuutetut:
Varastomies Raimo Leppänen
Työnohjaaja Sinikka Jokinen

 

 

 

 

III

Kuntavaalit 2021 Pirkanmaa on Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja, joka esittelee 18.4.2021 pidettävien kuntavaalien ennakkoasetelmia Pirkanmaalla ja jokaisessa Pirkanmaan 23 kunnassa.

Ruoveden vasemmisto: yhteistyö yli puoluerajojen toimii kuntalaisten hyväksi (27.1.2021)
Lempäälän vasemmisto: yhteistyöllä parannetaan kuntalaisten palveluja (26.1.2021)
Mänttä-Vilppulan vasemmisto: Kaupungin talous paremmaksi työllisyyttä lisäämällä  (25.1.2021)
Kokoomuksesta liike nyt ulos (12.11.2020)
Miksi vasemmistoliiton ehdokkaita äänestettiin kuntavaaleissa? (3.11.2020)
Kuntavaaliehdokkuus: oppia ja hauskanpitoa kengännauhabudjetilla (22.9.2020)
Tampereen vasemmiston vaaliohjelmapaja: korona kurittaa, peruspalveluista ei ole varaa tinkiä (15.6.2020)
Mikko Koikkalainen kuntavaaleista: voiton siemen itää onnistuneessa ehdokasasettelussa (27.5.2020)
Vasemmistoliiton väki Orivedellä ja Ylöjärvellä aikoo uusia vuoden 2017 makean vaalivoiton (21.5.2020)
Loikkaukset pudottivat perussuomalaiset vihreiden taakse valtuustopaikoissa Pirkanmaalla (13.5.2020)

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *