Artikkeli: Maailma

28.1.2021 klo 09:08

Tuomiopäivän kello on yhä 100 sekuntia vaille puolenyön

Bulletin of the Atomic Scientists' Science Boardin edustajat Robert Rosner ja Suzet McKinney paljastivat Tuomiopäivän kellon tilan vuonna 2021: keskiyöhön on 100 sekuntia. (Kuva: Kollaasi suoran verkkolähetyksen kuvakaappauksista.)

Ihmiskunnan tuhon uhkaa symbolisesti esittävä tuomiopäivän kello on edelleen lähempänä puoltayötä kuin koskaan. Bulletin of the Atomic Scientists piti eilen illalla Suomen aikaa vuosittaisen tiedotustilaisuutensa, jossa se arvioi ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavia tekijöitä.

Kellon perustivat vuonna 1947 joukko tiedemiehiä, jotka kuuluivat Hiroshimassa ja Nagasakissa vuonna 1945 laukaistujen atomipommien suunnittelijoihin. Kello perustettiin osoittamaan, miten ydinaseet ja ydinvoima uhkaavat jatkuvasti elämää maapallolla. Kelloa ovat siirtäneet eteenpäin myös ilmastotuhon uhka, uusien asejärjestelmien kehittely, tieteellisen tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön vähättelyn nouseminen useiden valtioiden päätöksiä ohjaaviksi tekijöiksi.

Covid-19 on herätyskello

Covid-19 todisti kansainvälisen yhteisön kyvyttömyyden selviytyä kriiseistä. Pitkään jatkunut kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen toimintaedellytysten heikentäminen ja tieteellisen tiedon vähättelyn politiikka olivat keskeisiä syitä pandemian synnylle.

Bulletin of the Atomic Scientists huomauttaa myös eilisessä lausunnossaan, että Covid-19 osoitti valheiden olevan kirjaimellisesti hengenvaarallisia. Monet poliittiset johtajat ja toimijat internetissä eivät kuunnelleet tutkijoita vaan vähättelivät uuden viruksen vaarallisuutta ja suosittelivat kaiken maailman poppakonsteja oireiden hoitamiseen. Tieteellisen tiedon ohittaminen ja valheiden levittäminen on aiheuttanut kaaosta ja turhia kuolemia monissa maissa.

Kelloa on siirretty useita kertoja molempiin suuntiin

Tuomiopäivän kelloa on siirretty useita kertoja eteen- ja taaksepäin. Kun kello perustettiin, se näytti seitsemää minuuttia vaille keskiyötä. Vuonna 1987 kelloa siirrettiin kolmesta minuutista kuuteen minuuttiin ennen keskiyötä sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat niin sanottujen euro-ohjusten, Keski-Eurooppaan sijoitettujen keskimatkan ydinohjusten hävittämisestä.

Vuonna 1990 Berliinin muurin kaatuminen ja luottamus kylmän sodan päättymiseen innostivat siirtämään kelloa vielä neljä minuuttia taaksepäin. Ennätysmäisen kauas maailmanlopusta kello siirrettiin vuonna 1991. Kelloa siirrettiin seitsemän minuuttia taaksepäin muun muassa Neuvostoliiton purkamiseen liittyvien odotusten vuoksi, ja se näytti 17 minuuttia vaille puolenyön.

Ilmastonmuutos ja ydinjätteiden sijoitusongelmat siirsivät kelloa vuonna 2015 peräti kaksi minuuttia eteenpäin, kolmeen minuuttiin ennen puolenyön. Viime vuosina kaoottinen kansainvälinen ilmapiiri, ydinasevaltioiden edustajien käyttämä ennennäkemättömän vastuuton kieli ja kansainvälisen ilmastonsuojelun kokemat takaiskut ovat siirtäneet kelloa eteenpäin, viime vuonna sataan sekuntiin ennen kohtalokasta hetkeä.

Viime vuonna myös positiivista kehitystä

Kellon ylläpitäjät kertoivat, että he olisivat mielellään siirtäneet kelloa taaksepäin, sillä vuosi 2020 toi myös myönteistä kehitystä. Erityisen tärkeätä oli, että Yhdysvaltain presidentinvaalin voittaja on henkilö, joka “tunnustaa ilmastonmuutoksen perustavaa laatua olevaksi uhaksi ja kannattaa kansainvälistä yhteistyötä ja tieteeseen perustuvaa politiikkaa”, todetaan vuotta 2020 koskevassa tuomionpäivän tiedotteessa.

Kelloa ei kuitenkaan voitu siirtää taaksepäin. Covid-19 pandemia vahvisti monet tuomiopäivän kelloa ylläpitävän tutkijayhteisön varoitukset aiheelliseksi.

Uhat ovat ihmisten luomia ‒ ihmiset voivat ne myös poistaa

Tuomiopäivän kellolla ei haluta levittää ahdistusta ja toivottomuutta. Kellon tarkoituksena on ainoastaan herätellä päätöksentekijöitä ja kansalaisia. Ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavat tekijät ovat ihmisten toiminnan seurausta. Ihmisillä on myös valta ja kyky poistaa uhat. Aika on vain käymässä kovin vähiin.

|||

Bulletin of the Atomic Scientists toimii Chicagon yliopiston yhteydessä. Yhteisön jäsenistä 13 on saanut Nobel-palkinnon tunnustuksena tieteellisestä työstään.

Asiasta aiemmin Vasen Kaista verkkolehdessä:
Tuomiopäivän kello on yhä kahta minuuttia vaille puolenyön (24.1.2019)
Atomipommin kehittäjien Tuomiopäivän kello on kahta vaille puolenyön (4.7.2018)
Onko aika mennyt sijoiltaan? (11.5.2018)

Lue asiasta lisää muualta verkossa
Bulletin of the Atomic Scientists

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *