Artikkeli: Tampere

17.2.2021 klo 15:40

Aatu Korhonen: koulutusta ja kestävää kehitystä!

Olen rakastunut TAKOn muurille tehtyyn taideteokseen. Ihailen myös Tampereen sähkökaappeihin tehtyjä taideteoksia. Katutaidetta voisi olla lisääkin!

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Aatu Korhonen:

– Minun Tampereeni on laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen puolustaja. Kun teemme yhdessä kunnan taloutta koskevia päätöksiä, laitan aina kasvatuksen ja koulutuksen etusijalle. Haluan olla myös varmistamassa, että Tampere tekee kaikkensa kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. 

– Päättäjänä olen empaattinen, aidosti kuunteleva, jämäkkä ja tarkka työssäni. Aikaisemmin olen saanut luottamusta muun muassa nuorisovaltuustossa, ainejärjestössä ja ylioppilaskunnassa.

– Luottamustehtäväni ovat kasvattaneet minut taitavaksi päättäjäksi, joten olen valmis käärimään hihani ja tekemään ahkerasti töitä tamperelaisten hyvinvoinnin eteen. 

– Tampere on upea kaupunki, jossa on ihmisen hyvä olla ja asua. Täällä on kaikki avaimet kestävän kaupunkikehityksen edistämiseksi. Tampereella on erittäin laadukas joukkoliikenne, joka paranee entisestään ratikan valmistumisen sekä lähijunaliikenteen kehittämisen myötä. 

– Tampereen houkuttelevuus on johtanut asukasmäärän jatkuvaan kasvuun. Kasvatus- ja koulutuspalveluiden järjestämiseen on lapsimäärän lisääntyessä suunniteltu suuria yksiköitä.

– Meidän on varmistettava kaikissa päätöksissä lasten etu sekä kuunneltava niin perheitä kuin koulujen ammattilaisiakin. Ryhmäkoot on pidettävä kurissa. 

Lähiönuoresta yliopisto-opiskelijaksi

 – Olen kotoisin Malminkartanosta, Helsingin lähiöstä. Muutin heti valmistuttuani lukiosta Tampereelle töihin, koska olin ihastunut aikaisemmilla vierailuillani tähän kaupunkiin.

– Vuonna 2017 ollessani vielä armeijassa, selvitin tieni läpi pääsykokeiden ja aloitin syksyllä luokanopettajan opinnot Tampereen yliopistossa. Lähiönuori ponnisti tiensä yliopisto-opiskelijaksi Tampereelle – kiitos suomalaisen hyvinvointivaltion.

– Vaikuttaminen ja politiikka ovat lähellä sydäntäni. Vietän liikaa aikaa Twitterissä, luen mielelläni tietokirjallisuutta ja harrastan satunnaista kuntosalilla käyntiä.

Kokenut vaikuttaja

– Aloitin vaikuttajan urani jo ensimmäisellä luokalla, kun pääsin oppilaskuntaan luokkamme edustajaksi. Siitä asti olen aina hakeutunut vaikuttamisen paikoille.

– Pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa kaupungin päätöksentekoon läheltä jo teini-iässä, kun minut valittiin Helsingin nuorisovaltuustoon. Halu oppia lisää ja kasvaa vaikuttajana kasvoi vain.

– Päätin juuri puheenjohtajavuoteni oman ainejärjestöni OKA ry:n hallituksessa, jossa toimin yhteensä kolme vuotta erilaisissa tehtävissä. Nykyiset luottamuspaikkani ovat Tampereen ylioppilaskunnan edustajistossa ja SOOLin hallituksessa.

Aatu Korhonen

luokanopettajaopiskelija 

24 -vuotias

asuu Kaukajärvellä 

sähköposti: aatu.korhonen23[at].com

facebook

twitter

instagram

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *