Artikkeli: Tampere

23.2.2021 klo 16:09

Ari Johansson: jyrkkä ei kabinettisopimiselle

Viihdyn niin puutarhoissa kuin metsissä vuodenkierron mukaan. Syksy onkin varattu sienestykselle. Iidesjärvi on tullut tutuksi niin linnuston kuin kaavoituksen suhmuroinnin kautta.

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Ari Johansson:

‒ Tampere on kaupunki, joka mahdollistaa toimeentulon ja tarjoaa kulttuuria, kuten konsertteja, teatteria, näyttelyitä ja urheiluelämyksiä. Myös ruohonjuuritason yhteisöllistä toimintaa tulee voida toteuttaa. Tampere on myös maailman saunapääkaupunki, jossa on mahdollisuus saunoa useassa yleisessä saunassa. Meidän suomalaisten tapa saunoa on päässyt Unescon aineettoman perinnön luetteloon. 

‒ Jokainen ratkaisu on tehtävä erikseen vaihtoehdot läpi käyden. Ei voida tehdä vastakkainasettelua siten, että jos annetaan lisää varoja lapsille ja nuorille, niin se otettaisiin pois vanhuksilta. Lapsille suunnattu tuki tulee takaisin, jos vältytään vaikkapa huostaanotoilta, joissa kustannukset ovat satoja euroja vuorokaudessa lasta tai nuorta kohden. 

‒ Tampere on sopivan suuri ja pieni. Täällä voi opiskella monia aiheita, ja vaikka teollinen tuotanto on muuttunut, on tilalle noussut vireä muu elinkeinotoiminta. Palvelujen tarjonta on laajaa niin tapahtumien kuin ravintolakulttuurin suhteen. Myös muualta maahamme tulleet ovat rikastuttaneet näitä palveluja. Täällä pystyy siirtymään paikasta toiseen, sekä julkisella että omalla autolla. Tampere on rakentanut lentokentän Pirkkalaan ja se on ainoa sotilaskenttä, jonka joku kaupunki on rakentanut. Valtion rahaa tuli vasta taannehtivasti. Kentän palveluja tulee kehittää siten, ettei tamperelaisten ja muiden tarvitse matkustaa Vantaalle päästäkseen lentämään. Niin kauan kuin lennetään, tehdään se logistisesti järkevästi. 

Nekalan tarkkailija, Pispalasta lähtösi

‒ Olen syntynyt Marian sairaalassa. Pispalassa asuin liki kolmekymppiseksi. Asuinpaikkoja ovat olleet  Rajaportti, Pispalan harju, Messukylä, Kaukajärvi ja Nekala. Valokuvaus on ollut sekä ammatti että harrastus eräänlaisena asioiden tarkkailijana. Saunominen ja saunomisen tunnetuksi tekeminen ja sienimetsällä käynnit kuuluvat arkeen. Olen seurannut Tampereen kunnallispolitiikkaa noin 50 vuoden ajan ja tahdon myös vaikuttaa sen tulevaisuuteen. Perheessämme on kaksi aikuista ja kaksi lapsenlasta.

Lehtivalokuvaaja, saunanoviisi

‒ Eka työpaikkani oli varastomiehenä Serlachiuksen sellutehtaalla, josta lähdin Hämeen Yhteistyöhön lehtikuvaajaaksi. Vuonna 1975 perustin oman yrityksen Fontanka-Foto. Sitten hankin Studio Kirti Hildénin omakseni ja kymmenen vuoden jälkeen siirryin ilmakuvaukseen helikopterilla muutamaksi vuodeksi ja tämän jälkeen toisen yrityksen palkolliseksi. Vaikka olin vasta alle 18-vuotias ensimmäisessä työpaikassani tehtaalla, minut valittiin osaston luottamusmiehen tehtävään. Viinikan-Nekalan omakotiyhdistyksen puheenjohtajana toimin useamman vuoden. Tällä hetkellä Pispalan saunayhdistys on se paikka, jossa saan olla mukana puheenjohtajana ja toteuttaa Maailman saunapääkaupungin toimintaa. 

Ari Johansson

eläkkeellä oleva valokuvaaja 

65-vuotias 

asuu Nekalassa 

0407370104

sähköposti: arijohan[at]gmail.com

facebook

 

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *