Artikkeli: Tampere

18.2.2021 klo 16:24

Niko Vallenius: tasa-arvo ei ole mielipidekysymys

Kirjasto – mahdollisuus oppia, työskennellä, ja rentoutua lukuelämysten äärellä. Muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse omistaa itse.

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Niko Vallenius: 

– Nuori nokialaisminä hyppäsi lähes joka viikko bussin kyytiin ja matkasi Tampereelle kulttuuririentojen perässä. Tampere edustaa pikkukaupungissa kasvaneelle vapautta olla oma itsensä, mahdollisuutta rakentaa tulevaisuuttaan ja löytää oma paikkansa osana monimuotoista yhteisöä. 

Puolustan määrätietoisesti itselleni ja äänestäjilleni tärkeitä asioita. Politiikka on kompromissien hakemista, mutta periaatteeni eivät ole myytävänä. Tasa-arvo ei ole mielipidekysymys. Syrjäytymistä aiheuttavat yhteiskunnan rakenteet on korjattava. Ilmastotoimista ei tingitä.

– Pyrin siihen, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vastakkainasettelua ruokkivalla populismilla ei rakenneta tulevaisuutta.

Brändityöstä palveluiden parantamiseen 

– Tampere on Suomen suosituin muuttokohde. Kaupunkibrändi on siis kunnossa. Tällä kaudella on keskityttävä peruspalveluiden parantamiseen.

Varhaiskasvatuksen, koulujen, terveydenhuollon ja hoivapalveluiden resurssit on turvattava. Tampereen on tarjottava monipuolisia opintomahdollisuuksia (myös aikuisille!), toimivia palveluja työnhakijoille sekä selkeät ja kannustavat puitteet yritystoimintaa aloittaville. Koronan varjolla ei saa leikata jo valmiiksi heikoissa kantimissa olevista palveluista!

– Asumiskustannusten nousukiito on pysäytettävä riittävällä julkisella vuokra-asuntotuotannolla.

Monivaiheinen menneisyys 

– Synnyin ja vartuin Nokialla. Muutin Helsinkiin opiskelemaan katsomusaineiden opettajaksi. Kotiseuturakkauteni veti minut ja perheeni takaisin Tampereelle valmistumiseni jälkeen.

– Vuosieni varrella olen työskennellyt opetusalan lisäksi siivoojana, pihanhoitajana sekä markkinointialan tehtävissä myyjänä ja kouluttajana. Olen myös järjestänyt uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia Prometheus-aikuistumisleirejä nuorille sekä kehittänyt järjestön toimintaa.

– Nautin ruoanlaitosta, uimisesta, musiikista ja pelaamisesta. Haaveilen siitä, että minulla olisi aikaa kirjoittaa kirja.

Yhteiskunta ei ole valmis 

– Valmistuin opettajaksi Juha Sipilän oikeistohallituksen aikana. Tein kaikkeni työllistymiseni eteen, mutta aluksi tarjolla oli vain silpputyötä ja aktiivimallia. Ymmärsin, että tässä yhteiskunnassa voi tehdä kaiken oikein, mutta silti joutua kokemaan kovia. Lisäksi koin monien päättäjien elävän täysin eri todellisuudessa kuin tavalliset kansalaiset.

 – Tahdoin muutosta politiikkaan, ja olen vaikuttanut muun muassa Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunnassa ja Vasemmistoliiton eri tasoilla. Tärkeimpänä koen kuitenkin arjen aktivismin ja järjestö- sekä puoluerajat ylittävän yhteiskunnallisen työn.

Niko Vallenius

 

opettaja 

32 -vuotias

asuu Hatanpäällä 

facebook

twitter

instagram

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *