Artikkeli: Tampere

24.2.2021 klo 12:19

Tanja Huovinen: raha ei määritä ihmisarvoa

Kuva on otettu Peltolammilla metsässä. Minulle lähiluonto ja arkiliikunta lähimetsässä on tärkeää.

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Tanja Huovinen:

– Minun Tampereellani on Suomen parhaat julkiset palvelut sekä laadukas ja ilmainen terveydenhuolto kaikille. Kaupunkilaisia kuunnellaan heitä koskevissa asioissa. 

– Olen kuunteleva ja otan selvää asioista. Epäoikeudenmukaisuuksista en tykkää. En jaarittele turhia. Puolustan heikommassa asemassa olevia (niin ihmisiä kuin eläimiäkin) silloin kun siihen on tarvetta. 

– Tampere on kaunis kaupunki, jossa on vireä kulttuuritarjonta ja uskallusta tehdä asioita tulevaisuuteen katsoen.

– Kuten muuallakin, ihmiset eivät kuitenkaan ole tasavertaisessa asemassa koskien esimerkiksi terveyspalveluita. Hoitoon pääsy ei aina ole itsestään selvää tai se vie kohtuuttomasti aikaa. 

Kotileipuri

– Olen paluumuuttaja Lempäälästä. Harrastan Pokémon go:ta ja se harrastus liikuttaakin minua ympäri Tamperetta. Olen myös löytänyt pelin kautta monia hyviä ystäviä! Lisäksi ulkoilen koirien kanssa ja leivon paljon, lähinnä leipää. Perheeseeni kuuluu puolisoni, kaksi koiraa ja kolme kissaa. 

– Työskentelen kudonnanohjaajana kehitysvammaisten toimintakeskuksessa. Asiakkaiden kanssa kudomme kangaspuilla mattoja, neulomme villasukkia ja teemme monenlaisia tekstiilitöitä. Työssäni parasta on kun voimme yhdessä opetella uusia tekniikoita ja tuntea onnistumisen riemua! 

Tanja Huovinen

kudonnan ohjaaja 

40-vuotias 

asuu Multisillassa 

sähköposti: tanjuska.huovinen[at]gmail.com

 

 

 

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *