Artikkeli: Tampere

9.2.2021 klo 12:26

Teija Hautanen: peruspalveluiden puolella

Polut Lielahdesta Niemenrantaan ja Lentävänniemeen ovat henkireikäni. Nämä rantaseudut voisi noteerata ulkoilu- ja urheilualueena vielä isomminkin.(Kuva: Jalmari Pajaranta)

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Teija Hautanen:

– Minun Tampereellani kaikki saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ajallaan ja ilman taistelua palvelun pariin pääsemisestä. Tämä pätee myös varhaiskasvatukseen ja koulumaailmaan, joissa huomioidaan lasten ja nuorten henkilökohtaiset tuen tarpeet. 

Päättäjänä perehdyn huolella ja huomioin, miten päätökset vaikuttavat ihmisiin, jotka sinnittelevät elämässään. Päätösten on autettava vaikeissakin elämäntilanteissa olevia eri ikäisiä tamperelaisia aidosti selviytymään ja rakentamaan hyvää arkea ja tulevaisuutta. Yhteistyötä haluan tehdä yli puoluerajojen ja uskon, että kaikkien puolueiden kanssa voi löytyä yhteisiä asiakysymyksiä. 

Tampere on kulttuurisesti eläväinen ja eteenpäin katsova kaupunki, jota jatkuvasti kehitetään. Sosiaali- ja terveydenhuollon olisi mahdollista ennaltaehkäistä ihmisten ongelmien syvenemistä ja pitkittymistä. Päihde- ja mielenterveyspalveluiden laadulla ja saatavuudella on merkittävä rooli tässä. Ennaltaehkäisy ja hyvin ajoitettu apu ovat aina rautaa, ja myös kustannukset jäisivät niiden avulla järkeviksi. Näiden eteen Tampereella ei riittävästi toimita. Ongelmien pahentuessa ne tulevat inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Vanhoja rakennuksia ja miljöitä olisi arvostettava laajemmin. 

Olen Ruovedeltä kotoisin oleva puhelinasentajan ja palkkakirjanpitäjän tytär. Mökkeilen vanhassa kotikunnassa. Koulutukseltani olen sosiaalipolitiikkaan väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalityöntekijä. Ikää on karttunut 49 vuotta, ja poikani ovat 16- ja 19-vuotiaita. Olen aina ollut lukutoukka ja innostunut perehtymään uusiin asioihin. Joogaan, käyn salilla ja paritanssitkin sujuvat. Espanjan opiskelu Ahjolassa on uusin juttu. Liikun autolla, julkisilla, pyörällä ja kävellen. En vastusta kaikkea yksityisautoilua, vaikka kannatankin lämpimästi muiden kulkutapojen edistämistä. Ymmärrystä yksityisautoilulle. 

Tasa-arvon vaalija

– Työt Taysin lastenpsykiatrialla ja Tampereen sosiaalipalveluissa ovat näyttäneet konkreettisesti, että kunnissa työntekijöiden vaihtuvuus ja vähäisyys suhteessa asiakasmääriin voivat estää oikean tuen saamisen .

– Kansalaisjärjestö Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry:n hallituksessa olen oppinut, miten järjestöt täydentävät lasten, työikäisten ja ikääntyneiden palveluita, tuottavat yhteisöllisyyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä.

– Työkokemusta on myös naistutkimuksen parista ja tasa-arvotyöstä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet ovat juurtuneet syvälle.

Teija Hautanen 

sosiaalityöntekijä 

yhteiskuntatieteiden tohtori 

49 -vuotias

asuu Lielahdessa 

sähköposti: hautanent[at]gmail.com

facebook

 

 

 

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *