Artikkeli: Vasemmisto

2.2.2021 klo 16:15

Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelma kaikille, ei harvoille

Puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jussi Saramo piti ensimmäisen puheen Vasemmiston kuntavaaliohjelman julkistustilaisuudessa. (Kuva: ruutukaappaus Vasemmiston livelähetyksestä.)

Vasemmistoliitto julkaisi tiistaina valtakunnallisen kuntavaaliohjelmansa vuoden 2021 kuntavaaleihin. Kuntavaaliohjelma tähtää vasemmiston pitkäaikaisen linjan mukaisesti hyvinvoiviin kuntiin kaikille, ei harvoille.

Ohjelma julkistettiin tiistai-iltapäivällä tilaisuudessa, jossa oli puhumassa vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Jussi Saramo sekä toinen varapuheenjohtaja ja Tampereen Vasemmiston pormestariehdokas Minna Minkkinen.

Eteenpäin katsova kunta

Kuntavaalit käydään keskellä jatkuvaa koronakriisiä, joka on entisestään lisännyt tarvetta huolehtia tasavertaisesta politiikasta.

– Meidän Suomessamme kaikilla on oikeus hyvään terveyteen, tasa-arvoiseen koulutukseen ja ympäristön kannalta järkeviin valintoihin, kuvasi Saramo.

Koronan jälkipyykki ei ole aika ajaa kuntiin leikkauksia, Saramo jatkoi. Hän kuvasi kuntavaaleja ennen kaikkea tilaisuudeksi katsoa kohti tulevaa.

– Kuntavaaleissa meillä on mahdollisuus katsoa eteenpäin: Miten haluamme, että hyvinvointimme ja kotipaikkakuntamme kehittyy.

Minna Minkkinen kuvasi menestyvän kunnan reseptin vaativan tulevaisuudenuskon vaalimista.

– Kurittava kunta ei kukoista, Minkkinen totesi ja jatkoi eteenpäin katsovan kunnan tarjoavan mahdollisuuksia viihtyä, työskennellä ja nauttia elämästä.

Minkkinen myös muistutti kaikkien kuntien olevan erilaisia. Näin kunnissa on myös löydettävä kuhunkin kuntaan sopivat ratkaisut.

Kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan kaikkia

Minna Minkkinen korosti puheessaan, että valtuustojen tulisi todella edustaa kaikkia kuntalaisia. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu, kun kaikkien kuntalaisten ääni ei valtuustossa kuulu.

Eri ihmisillä on erilaisia tarpeita myös kunnissa, jolloin valtuustonkin kuuluu olla aidosti edustava läpileikkaus kuntalaisista.

– Valtuustoon tarvitaan moninaisuutta, jotta tehty politiikka palvelisi kaikkien kuntalaisten tarpeita, Minkkinen kiteytti.

 

Katso julkistustilaisuus tallenteena:

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *