Artikkeli: Maailma

12.4.2021 klo 08:39

Bulgaria: Neljä äärioikeistolaista puoluetta putosi parlamentista

Korruption ja hallituksen vastaiset mielenosoitukset alkoivat Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa 9. heinäkuuta viime vuonna ja levisivät koko maahan ja useisiin Euroopan pääkaupunkeihin. Mielenosoitukset jatkuvat yhä. Kuva on otettu heinäkuun puolivälissä kansalliskokouksen rakennuksen edessä Sofiassa. Kuva: Cheep kuva julkaistu Wikimedia Commonsissa lisenssillä CC-BY-SA 4.0)

Vajaan seitsemän miljoonan asukkaan Bulgariassa on Euroopan alin elinajanodote, suurin väestökato, alhaisimmat tulot ja eläkkeet. Korruptiovertailuissa Bulgaria on Euroopan eniten korruptoituneiden maiden joukossa. 

Bulgariassa on heinäkuusta lähtien ollut jatkuva joukkomielenosoitusten sarja. Mielenosoitusten lasketaan keränneen 400 000 osanottajaa, voittopuolisesti pääkaupunki Sofian vielä maahan jääneitä nuoria aikuisia. Protestoijat ovat vaatineet muun muassa loppua lahjonnalle ja vuodesta 2009 maata johtaneen pääministeri Boiko Borisovin eroa.

Mielenosoittajat ovat myös vaatineet Euroopan unionilta maansa mafian rahoittamisen lopettamista. Bulgarialaiset pienyrittäjät ja -viljelijät eivät hyödy mittavista EU-tuista, ne hyödyntävät vain maan valtapuolue GERBiin kytköksissä olevia suuryrityksiä ja suurtiloja. GERB on kokoomuksen lailla Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsen. EPP on varmistanut sen, että EU:n toiminta tukiensa väärinkäytösten suitsimiseksi on varsin hampaatonta.

Kaikki neljä äärioikeiston puoluetta putosi parlamentista

Vuoden 2017 vaalien jälkeen Bulgarian johtava konservatiivipuolue Kansalaiset Bulgarian eurooppalaisen kehityksen puolesta GERB (Граждани за европейско развитие на България) muodosti enemmistöhallituksen neljän nationalistisen oikeistopuolueen tuella. Nyt GERB menetti 20 paikkaa ja kaikki äärioikeistoa edustavat puolueet, Tahto-liike Volja (Движение Воля), Bulgarian kansallinen liike IMRO (Българско Национално Движение), Bulgarian pelastuksen kansallinen rintama NFSB (Национален фронт за спасение на България) ja Hyökkäys Ataka (Атака) menettivät kaikki paikkansa kansalliskokouksessa.

Äärioikeiston putoamisella Bulgarian hallituskuvioista on ainakin yksi konkreettinen seuraus Euroopan integraatioprosessiin. Pohjois-Makedonian liittymisneuvottelut EU:n kanssa ovat olleet jäissä Bulgarian veton vuoksi. Nyt Bulgaria ei enää aseta esteitä neuvottelujen käynnistämiselle, oli uusi hallituskokoonpano mikä tahansa.

Sosiaalidemokraattisen Bulgarian Sosialistisen puolueen BSP:n (Българска социалистическа партия) vaaliliitto menetti liki puolet paikoistaan ja putosi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Bulgarian kommunistisella puolueella on ollut yksi kiintiökansanedustaja BSP:n vaaliliitossa. 

BSP ei juuri eroa GERBistä vähemmistö- ja maahanmuuttopolitiikassa, molemmat myötäilevät näissä kysymyksissä äärioikeiston puolueita. Merkittävin BSP:tä ja GERBiä erottava tekijä löytyy ulkopolitiikassa. BSP kannattaa yhteistyön voimistamista Venäjän kanssa, GERB EU:n ja NATOn kanssa.

Kolmas kansalliskokouksessa säilynyt ja ainoa kannatustaan lisännyt vanha puolue, Liike oikeuksien ja vapauksien puolesta DPS (Движение за права и свободи) on ajaa turkkilaisen ja muidenkin kansallisten vähemmistöjen asiaa. DPS on Euroopan liberaalipuolueiden liiton, ALDE:n jäsen.

Kansalliskokoukseen nousseet protestipuolueet saivat 92 paikkaa, liki 40 prosenttia kansanedustajista 

Sellaisia ihmisiä on -puolue ITN (Има такъв народ) on perustettu viime vuonna. Se nousi ensimmäisissä vaaleissaan parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi voittamalla 51 paikkaa. Puolue sai nimensä puheenjohtajansa, suositun muusikon ja TV-kasvon Slavi Trifonovin äänilevystä.

Puolue on populistinen yleispuolue, jonka tavoitteet liittyvät korruption kitkemiseen, vaalijärjestelmän uusimiseen ja suoran demokratian lisäämiseen. ITN kannattaa suhteiden vahvistamista Euroopan unioniin.

Demokraattinen Bulgaria DB (Демократична България) on kolmen vanhan puolueen vuonna 2018 perustama vaaliliitto. DB:n jäsen Kyllä Bulgaria -puolue DA (Да, България!) on vuonna 2017 perustettu korruption vastainen yleispuolue, joka tulee kansalaistoimintaa ja syvempää yhteistyötä EU:n kanssa. Demokraatit vahvan Bulgarian puolesta DSB (Демократи за силна България) on vuonna 2004 perustettu konservatiivipuolue ja EPP:n jäsen. Kolmas vaaliliiton jäsen on Vihreät (Зелените), Euroopan vihreän puolueen (EGP) jäsen.

Demokraattinen Bulgaria sai yhden paikan Euroopan parlamentin vaaleissa 2019. Valittu meppi on DSP:n jäsen ja hän liittyi oikeistolaiseen EPP:n ryhmään.

Kolmas uusi kansalliskokoukseen noussut puolue Nouse pystyyn! Mafia, painu ulos! ISMV (Изправи се! Мутри вън!) perustettiin vasta kuluvan vuoden helmikuussa. ISMV on kuuden pikkupuolueen vaaliliitto, jossa yhdistävinä tekijöinä ovat protesti korruptiota vastaan ja myönteinen suhtautuminen Euroopan unioniin.

Pahoittelemme häiriötä! Maamme on remontissa! Kuvakaappaus Barricade verkkojulkaisun mielenosoitusraportista.

Uusi vasemmisto ei vielä noussut

Uusi vasemmisto on viime vuosina murtautunut monen kokonaan tai osittain Balkanin niemimaalla sijaitsevan valtion parlamenttiin. Syriza nousi Kreikan parlamenttiin vuonna 2004, Levica (Vasemmisto) Slovenian parlamenttiin vuonna 2014 sekä Vihreä vasemmisto Kroatian ja Levica Pohjois-Makedonian parlamenttiin viime vuonna.

Bulgarian vasemmisto BL (Българската левица) osallistui kansalliskokouksen vaaleihin Protestin kansalaiset -vaaliliitossa (Граждани от Протеста). Tulos oli sangen vaatimaton, 2354 ääntä ja 0,07 prosentin ääniosuus.

Bulgarian vasemmiston vaaliliiton vaaliohjelma poikkesi populististen protestipuolueiden vaalijulistuksista konkreettisuudessaan. Bulgaria kuuluu niihin maihin, joita Covid-19 pandemia on kolhinut rajuimmin. Se johtuu paitsi hallituksen hätäisistä toimenpiteistä, myös terveydenhoitojärjestelmän kelvottomuudesta. Bulgarian vasemmiston puheenjohtaja, professori Bojan Kirov tähdentää puolueen verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa, että terveydenhoito- ja verotusjärjestelmien täydellinen remontti ovat kiireisimmät tehtävät Bulgarian pelastamiseksi. Kirovin mukaan Bulgariassa on Euroopan epäoikeudenmukaisin verotus.

Uudet vaalit edessä?

Bulgarialla on kokemusta poliittisen pattitilanteen ratkaisemisesta uusilla vaaleilla. Edelliset, vuoden 2017 vaalit olivat kolmannet vaalit neljän vuoden sisällä. Ne vaalit ratkaisivat tilanteen siten, että hallitus syntyi GERBin ja neljän äärioikeiston puolueen voimin. Tätä vaihtoehtoa ei nyt ole. GERB on heikentynyt, ja äärioikeisto ulkona parlamentista.

GERB on edelleen suurin puolue, mutta on epätodennäköistä, että se nyt saisi riittävästi liittolaisia muodostaakseen hallituksen. Kansalliskokoukseen nousseet protestipuolueet ovat luvanneet, että eivät istu samassa hallituksessa GERBin kanssa. ITN on myös syksyllä kertonut, ettei DSP kelpaa hallituskumppaniksi. ISMV saattaisi taipua yhteistyöhön BSP:n kanssa, mutta ITP ja DP eivät.

Parlamentaariseen enemmistöön tarvitaan 121 kansanedustajaa. Uusilla puolueilla ja turkkilaisvähemmistön DSP:llä on 122 paikkaa. Se olisi pohja hyvin niukalle enemmistöhallitukselle. Vielä on kuitenkin epäselvää, onko mahdollista kirjoittaa yhteistä hallitusohjelmaa sangen kirjavalle joukolle, jolla DSP:tä lukuun ottamatta ei ole poliittista kokemusta. Ei liioin ole selvää, mahtuvatko uudet puolueet ja DSP samaan neuvottelupöytään.

Pääministeri Borisov vakuuttaa Facebook-sivullaan julkaisemassa vaalikommentissa, että pienemmät puolueet kiukuttelevat hetken, mutta asettuvat sitten aloilleen GERBin johtamaan hallitukseen. Borisovin itseluottamus on pettämätön. Hän on myös kertonut kansalleen, että muu Eurooppa ottaa Bulgariasta esimerkkiä ratkoessaan ongelmiaan.

Nyt Borisovin asema pääministerinä on erittäin pahasti uhattuna. Mutta kukapa tietää, hän on aiemminkin selvinnyt kiperistä tilanteista. Siinä häntä on varmasti auttanut kokemus aiemmasta urasta palomiehenä ja karate-mestarina.

Mutta ennen pitkää Bulgariassa on tapahduttava käänne. Jo miljoona, etupäässä nuorta työikäistä kansalaista on jo siirtynyt ulkomaille.

Lue raportti Bulgarian parlamenttivaaleista vuonna 2017
Bulgaria: kolmannet pikavaalit eivät päästäneet ahdingosta (28.3.2017)

Raportit vaaleista Euroopassa tänä vuonna
Vasemmiston Inuit Ataqatigiit -puolueelle riemuvoitto Grönlannin vaaleissa (7.4.2021)
Alankomaiden vaaleissa voitto liberaaleille ‒ vasemmistolle tappiota ja voittoja (30.3.2021)

Yhteenveto vuonna 2020 Euroopassa järjestetyistä parlamenttivaaleista
Vaalit 2020: Näin valittiin 1 658 kansanedustajaa Euroopassa (30.12.2021)

Barricade Online vasemmistolainen julkaisu itäisen Euroopan ajankohtaisista kysymyksistä
Barricade -keskustelu vaalien tuloksesta (YouTube, löytyy myös Facebookista)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *