Näkökulma

NIKO VALLENIUS

30.4.2021 klo 11:31

Naisvihan lopettaminen pätee myös omiin riveihimme

Annika Saarikko on joutunut puoliväliriihen ympärillä käydyissä keskusteluissa epäreilun kritiikin kohteeksi, jossa näkyy myös perinteisen naisvihan elementtejä, kirjoittaa Niko Vallenius. Kuva hallituksen tiedotustilaisuudesta Kesärannassa puoliväliriihen aikaan. (Kuva: Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia. Rajattu alkuperäisestä. Julkaistu lisenssillä CC BY-SA 2.0)

Olen seurannut viime päivien hallituskriisin ympärillä käytyä keskustelua varsin hämmentyneenä. Asia kieltämättä menee monien tunteisiin – myös itselläni. Keskusta on aiemminkin yrittänyt asemoida itsensä hallituksen sisäiseksi oppositioksi ja kalastella tällä keinolla ääniä myös opposition vesiltä. Mikäli tällainen homma hoidettaisiin tyylikkäästi, ongelmaa ei koalition kannattajien näkökulmasta olisi. Nyt jää nähtäväksi toteutuuko heidän haaveilemansa nousu vai ottavatko he tällaisesta takkiinsa.

Somekeskustelu aiheesta kävi luonnollisesti kuumana. ”Kepu pettää aina” -slogan vilisi ympäriinsä. Annika Saarikon johtamaa keskustaa suomittiin täydestä tilannetajun puutteesta heidän ajaessaan hallitusta periaatesyistään kriisin partaalle, vaikka Suomi tarvitsisi vakautta ja vahvaa yhteistä johtajuutta. Tämän kritiikin ymmärrän täysin, ja allekirjoitan sen itsekin. Ensi vuosien budjettien menokehykset pitäisi keskustan mukaan voida ennustaa, vaikka loppuvuodenkin ennustaminen on haasteellista jopa asiantuntijoille.

Toinen keskustelujen toistuva kuuma peruna oli Saarikon rooli koko prosessissa. Somekirjoittelijoiden analyyseissa hänen roolinsa oli toistuvasti ”Juha Sipilän sätkynukke”. Myös sellaiset henkilöt, jotka ovat aiemmin kritisoineet ”huulipunahallitusta pilkkaavia setämiehiä” naisvihasta, lähtivät tälle laukalle tilaisuuden tullen. Keskustan puheenjohtajalta vietiin viesteissä ja pilakuvissa toimijuus täysin. Hän on vain sätkynukke, joka kuuntelee mitä ylemmän portaan herrat kertovat.

Ymmärrän Sipilän hallituksen jättäneen todella vahvat traumat keskustan oikeistosiipeä kohtaan. Allekirjoitan myös väitteen, jonka mukaan Sipilä on yhä arvostetussa asemassa puolueessaan, ja että puolueen oikeistosiipi elää, voi hyvin ja määrittää keskustan kurssia vahvasti. Sitä en kuitenkaan voi hyväksyä, että keskustan puheenjohtajaksi äänestetty toimija pelkistetään hänen sukupuolensa takia pelkiksi puolueen kasvoiksi tai setien äänitorveksi.

Muistellaan hetken aikaa Sipilän hallituskautta. Hänen johtamansa porvarikoalitio teki yhteistuumin politiikkaa, joka oli myös Elinkeinoelämän Keskusliiton intresseissä. Osa kriitikoista totesi hallitusta johdettavan todellisuudesta Etelärannasta, EK:n pääkonttorista. Todennäköisempää on kuitenkin, että porvarien intressit ovat jo lähtökohtaisesti samanlaiset ja päätökset tehdään yhteistuumaisesti. Sipilä on oikeistolainen poliitikko ja hän johti Suomen politiikkaa oikeistolaiseen suuntaan.

Nykyisessä tilanteessa pätee mielestäni samanlainen logiikka. Saarikko on keskustapuolueen puheenjohtaja, ja hänen intressinsä ovat samat kuin keskustapuolueen enemmistön intressit. Puolueen puheenjohtajan paikalle ei todellakaan pääse ellei ole puolueväen piirissä tunnustettu vahva itsenäinen toimija. Hänet on valittu johtamaan näkemyksiensä ja kykyjensä perusteella. Puoluekokous ei tee valintoja ajatellen, että ”tässäpä sopivat kasvot puolueellemme, jota johtaa edelleen Juha Sipilä”.

Tutkin yliopistoaikoinani salaliittouskomuksia, ja niissä toistuu jatkuvasti näkemys siitä, ettei asiat ole sitä miltä ne näyttävät. Joku vetelee naruista verhojen takana, ja vain viisaat voivat nähdä sen. Monet myös oikeuttavat tämän naisvastaisen toimijuuden riistämisen juuri tällä näkemyksellä: todellisuudessa naruista vetelee juuri Sipilä, joten tämän toteaminen ei ole naisvihamielistä. Mutta kuten salaliittoteorioiden kohdalla, selittyy tilanne paremmin sillä, ettei mitään salaliittoa ole, on vain yhteisiä intressejä, joita ajetaan omalta osalta eteenpäin.

Mutta miksi tämä edes kiinnostaa minua, vasemmistolaista aktiivia, jolla on enemmän antipatioita kuin sympatiaa koko puoluetta kohtaan? Siksi, että tässä ei ole kyse puoluepolitiikasta vaan jostain suuremmasta. Olemme keskustelleet Suomessa tänä keväänä varsin kattavasti politiikkaan pesiytyneestä naisvihasta ja sen eri kasvoista, mutta osaammeko oikeasti tunnistaa sen kaikkia eri muotoja? Entä osaammeko olla tarvittaessa kriittisiä myös omaan päähämme ilmestyvien naisvihamielisten mielikuvien kohdalla?

Yksi suurimmista vähättelyn muodoista on toimijuuden ja itsenäisen osaaminen kiistäminen. Mikäli lähdemme hyväksymään tällaisen retoriikan Saarikon – tai muun omassa epäsuosiossamme olevan poliitikon kohdalta – normalisoimme sitä samaa käytöstä mitä politiikassa toimivat naiset saavat kokea puoluetaustasta riippumatta. Kuten aiemmin totesin, tässä ei ole kyse puoluepolitiikasta vaan jokaisen mahdollisuudesta osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja oikeudesta tulla nähdyksi itsenäisenä toimijana. Kysymys ei ole siitä kehen puhe kohdistuu, koska sen ei pidä kohdistua kehenkään. Sukupuolittuneen vähättelyn sudenkuoppaa pitää pienentää sen kaikilta reunoilta, kunnes se on kokonaan ummessa.

Kirjoittaja on opetusalan sekatyöläinen, poliittinen aktivisti ja vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Tampereelta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *