Artikkeli: Tampere

10.5.2021 klo 14:45

Maire Kauhanen: ikää ja kokemusta

Paarlahden vedet virtaavat Aunessillan ali Näsijärveen. On hauska ajatella, että näillä rannoilla on asuttu jo kivikaudella.

Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Maire Kauhanen:

– Päättäjänä kuuntelisin asukkaita. Olen avoin, ennakkoluuloton, kokenut, neuvotteleva, kiinnostunut uusista ratkaisuista erityisesti kouluissa ja vanhusten hoitolaitoksissa.

– Tampereella on hyvin varustetut kirjastot, mielenkiintoisia museoita, tasokkaita teattereita ja loistava Tampere Filharmonia.

– Kaavoituksesta pitäisi kysyä ja kuunnella nykyistä enemmän kuntalaisten mielipidettä. Korkeiden talojen keskellä kaivataan puistoja! Esimerkiksi Eteläpuisto on säilytettävä kaupunkilaisille läheisenä virkistyspaikkana. Rakentamisen hurmiossa saatetaan tehdä kohtalokkaita ylilyöntejä ja tuhota ympäristöä.

– Hyvään kaupunkikulttuuriin kuuluu myös asukkaiden omaehtoisen, rakentavan toiminnan tukeminen.

– Tampere kuuluu kansainväliseen ikäystävällisten kuntien verkostoon. Sen pitää näkyä myös käytännössä! Vanhusneuvoston edustajalla pitää olla läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnissa niiden käsitellessä iäkkäitä koskevia asioita (muiden muassa sosiaali- ja terveysasiat, kaavoitus, kulttuuri, ympäristö). Vanhusten hoitolaitoksiin tehtävissä yllätystarkastuksissa pitää olla mukana vanhusneuvoston jäsen.

– Kämmenniemessä pitää säilyä terveysasema, sillä bussimatka Teiskon periltä keskustaan vie yli tunnin. Nyssen eläkeläislipun alennuksen pitäisi olla kokopäiväinen ilman aikarajoituksia. Katujen talvikunnossapitoa pitää parantaa, jotta huonompijalkainenkin pystyy niillä kulkemaan. Jotta vanhuskin uskaltaa lähteä jalkaisin vaikkapa kauppareissulle, pitää matkan varrella olla puistonpenkkejä lepohetkiä varten. 

Viipuri, Hämeenkyrö, Tampere

– Synnyin 78 vuotta sitten Viipurissa työläisperheeseen. Tulimme evakkoina Hämeenkyröön vuonna 1944. Kävin kouluni Hämeenkyrössä, kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1962 ja opiskelin merkonomiksi Tampereella. Töiden ohella luin avoimessa korkeakoulussa sosiaalipolitiikkaa. Rauhanliike, Vietnamin sota, Chilen vallankaappaus, sukupuolten tasa-arvo, lasten kasvatus vetivät mukaan poliittiseen toimintaan. Keräsimme ovelta ovelle allekirjoituksia ydinaseettoman Pohjolan puolesta. Feministeinä perustimme poliittisia tilaisuuksia varten Raivottaret-ohjelmaryhmän, jolle vanhan kisälliperinteen tapaan kirjoitimme uudet sanat tuttuihin lauluihin. Raivottaret esiintyivät yli 30 vuotta muun muassa vasemmistolaisissa tilaisuuksissa. Olin yksi sanoittajista ja esiintyjistä. Se oli hauskaa ja hyvin voimaannuttavaa. Olen erityisen kiinnostunut vapaasta sivistystyöstä ja kulttuuritoiminnasta, lasten, nuorten ja vanhusten asioista sekä ympäristöstä.

– Minulla on kolme 14 – 21-vuotiasta lastenlasta, niin että nuorisonkin asiat ovat melko tuttuja. Asun mieheni ja kahden kissamme kanssa Näsijärven rannassa Teiskon Kämmenniemessä vanhassa omakotitalossa keskellä villihköä puutarhaa. Puutarhan hoito ja metsässä kulkeminen sekä tietysti ystävät ja rakkaat antavat voimia ja iloa. Olen edelleen hyväkuntoinen, elän terveesti, kartan punaista lihaa ja enkä pelkää pulahtaa kylmään veteen. 

Kokemusta

– Olin töissä Liikenneturvassa aluksi toimistosihteerinä, myöhemmin kouluttajana 37 vuotta. Sinä aikana opin paljon Pirkanmaan kuntien koulu-, sosiaali- ja kaavoitustoimista. Toiminta Tampereen kunnallisissa luottamustehtävissä 70 – 90 -luvuilla muun muassa sosiaali- ja koululautakunnissa ja tasa-arvotoimikunnassa tutustutti ja lähensi suhdettani kotikaupunkiin. Käräjäoikeuden lautamiehenä toimiminen näytti synkempiäkin puolia elämästä ja toi herastuomarin tittelin. Nyt olen vanhusneuvoston jäsen. Olen ollut Tampereen Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja vuodesta 2013

Maire Kauhanen 

78-vuotias 

eläkeläinen 

asuu Teiskossa

sähköposti: maire.kauhanen[at]gmail.com

 

 

 

Lue muut Tampereen vasemmiston kuntavaaliehdokkaiden esittelyt 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *