Artikkeli: Suomi, Tampere

29.6.2021 klo 11:06

Kohtuutta asiakasmaksuihin

Ensi vuoden alusta lähtien myös tilapäinen kotisairaanhoito, hammashoito ja terapia kerryttävät terveydenhuollon maksukattoa. Kuvassa Tampereen Tipotien terveysasema. (Kuva: Cai Melakoski.)

Asiakasmaksulakiin on tulossa merkittäviä muutoksia heinäkuun alussa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden, sekä vanhuspalveluiden asiakasmaksuja selkiytetään ja kohtuullistetaan. Tähän olemme vasemmiston valtuustoryhmässä pyrkineet valtuustotasolla. Tampereella korotettiin pari vuotta sitten asiakasmaksuja, kuten terveyskeskusmaksuja peräti 16 prosenttia eli lain sallimaan maksimiin. Me emme tätä hyväksyneet, koska olimme huolissamme korotusten vaikutuksista vähävaraisten ihmisten arkeen. Muistutimme terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksista, joiden mukaan useampi kuin joka kymmenes alimpaan tuloviidennekseen kuuluvasta ikääntyneestä jättää käymättä lääkärissä heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. 

Suun terveyteen liittyvä palveluiden käyttö jakautuu vielä enemmän tulojen mukaan.  Pienituloisimmista ikääntyneistä useampi kuin joka kymmenes on tarvinnut toimeentulotukea, mutta suurin osa heistä on kokenut saaneensa sitä riittämättömästi tai ei ole saanut lainkaan.  Pienikin maksamaton lasku voi ajaa ihmisiä velkakierteeseen perintä- ja oikeudenkäyntikulujen myötä.

Valtuustoaloitteessani olen esittänyt vaikutusarvioiden tekemistä maksujen korotuksista. Onneksi nykyinen hallitus on vaikutusarvioita tehnyt ja muuttanut lakia. Palveluiden maksuttomuus laajenee ja arvion mukaan maksut alenevat pienituloisilla.  Suurituloisilla ne saattavat nousta. 

Tärkeä uudistus on se, että asiakkaan maksukaton piiriin tulevat muun muassa suun terveydenhuolto, terapia ja tilapäinen kotisairaanhoito. Maksukattoa koskevat muutokset tulevat voimaan vuoden 2022 alusta, koska maksukaton kertyminen on sidottu kalenterivuoteen.

Asiakkaan on edelleen itse seurattava maksukaton täyttymistä, mutta laskusta tulee aina ilmetä kerryttääkö se maksukattoa, ja uudistuksen seuraavassa vaiheessa selvitetään seurannan siirtämistä pois asiakkaan vastuulta.

Myös asiakkaan oikeusturva vahvistuu. Uusi laki korostaa asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentuloturvaan. Jo tälläkin hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeessa todetaan, että jos asiakasmaksut uhkaavat henkilön omatoimista selviytymistä, on maksujen alentamisen aina oltava ensisijaista. Kunnat eivät ole kuitenkaan riittävän selvästi noudattaneet tätä ohjetta. 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *