Artikkeli: Kulttuuri

20.7.2021 klo 08:39

Mikkelin teatteri: Sellaista elämä on

Korkata vai ei korkata tuumasi Jussi Puhakan esittämä Juha Vainio monasti kunnes lopetti ryyppäämisen. (Kuva: Jere Lauha)

En voi enää koskaan kuunnella Eino Grönin hittiä Sä kuulut päivään jokaiseen samalla tavalla kuin ennen. Mikko Kivisen ja Otto Kanervan mukaan Juha Vainio kirjoitti kappaleen puolessa tunnissa vedonlyönnin palkkiona olleen Koskenkorvapullon innoittamana.

Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen…

Mikkelin teatterin Junnu Vainion elämästä kertova kesämusikaali Sellaista elämä on viihdyttää, mutta myös hieman kiihdyttää. Muutaman artistin karrikoiminen menee mielestäni hieman liian pitkälle. Onkohan käsikirjoittajilla ollut jotain hampaankolossa kyseessä olevia artisteja kohtaan?

Livebändi on mahtava! Nuoret soittajat Roope Kopperi, Juho Koskivirta, Timo Laatikainen ja Aaron Koskelainen vetivät biisit upeasti, ja tunnelma oli kuin parhaimmallakin keikalla.

Ohjaukseen olisin kaivannut hieman parempaa rytmitystä. Turhia taukoja ei selitä pelkästään neljän näyttelijän useat eri roolit ja (uskomattoman nopeat) asujen vaihdot. Oikea tunnelma olisi säilynyt, vaikkei kohtauksissa olisikaan viipyilty liikoja.

Jussi Puhakka Juha Vainiona oli uskottava. Vintte Viitasen Reijo “Rempo” Tani ja Toivo Kärki ja Aapo Orasen Danny ja Kari Tapio jäivät heidän moninaisista rooleista mieleen. Laulutaidotkin olivat näin taviksen mielestä ihan kohdillaan.

Marjaana Manninen ja Tuuli Anikari, molemmat ilmeisen pätevinä näyttelijöinä sekä laulajina, hoitivat hienosti niin Vainion vaimon Tainan, Katri Helenan, Anita Hirvosen, Kristiina Hautalan kuin Kikankin pikaesittäytymiset. Puvustuksesta erityiskiitos Tarja Väisäselle ja tiimille. 

Sellaista elämä on Mikkelin Naisvuorella on ollut menestys. Ja ymmärrettävistä syistä. Suomalaiseen kesäteatteriyleisöön puree aina alkoholilla höystetty huumori. Kun Junnu Vainio lopetti ryyppäämisen, huumoria revitään muiden artistien alkoholiongelmasta. Koko kansan rakastaman sanoittajan elämä ja sen loppu herkistää, ja yleisö poistuu ilmeisen tyytyväisenä, kukin omiaan miettien.

Esitykset jatkuvat heinäkuun loppuun.

Mikkelin Naisvuoren kesäteatteri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *