Artikkeli: Maailma

28.9.2021 klo 11:11

Hallitusvastuu verotti Islannin vihreän vasemmiston vaalitulosta

Maailman vanhimman kansanedustuslaitoksen, 900-luvun alkuvuosista toimineen Islannin Alltingin vaalit järjestettiin lauantaina. Vasen Kaista julkaisee tarkat vaalitulokset. (Kuva: Julkaistu Creative Commons-yhteisössä Public Domain -lisenssillä)

Islannissa oli pitkään vaikea poliittinen skandaalien sävyttämä kriisi, johon vuonna 2016 järjestetyt ennenaikaiset vaalit eivät tuoneet ratkaisua. Vuoden 2017 ennenaikaiset vaalit eivät myöskään näyttäneet laukaisevan jännittynyttä tilannetta, enemmistöhallitusta ei syntynyt tavanomaisin keinoin. 

Tuolloin Islannin vihreä vasemmistopuolue VG (Vinstri græn) ‒ virallisesti Vasemmistoliike ‒ vihreä ehdokkuus (Vinstrihreyfingin – grænt framboð) teki yllättävän ehdotuksen, jonka pohjalta syntyi toimintakykyisenä täyden vaalikauden toiminut hallitus.

Syntyi vihreän vasemmiston suurta kansansuosiota nauttivan puheenjohtajan Katrín Jakobsdóttirin johtama porvarienemmistöinen hallitus, jossa maan suurimmalla puolueella, 16 paikkaa saaneella Itsenäisyyspuolueella (Sjálfstæðisflokkurinn) on viisi ministeriä, kahdeksan paikkaa saaneella Edistyspuolueella (Framsóknarflokkurinn) kolme ministeriä ja 11 paikkaa saaneella vihreällä vasemmistolla pääministerin lisäksi kaksi ministeriä.

Vihreä vasemmisto vaikutti hajallaankin hallituspolitiikan suuntaan

Päätös hallitustyön johtamisesta porvarienemmistöisessä hallituksessa ei ollut vihreälle vasemmistolle helppo. Hallituskauden aikana kaksi vihreän vasemmiston kansanedustajaa erosi puolueen eduskuntaryhmästä.

Vihreä vasemmisto on kuitenkin ylpeä useista hallituksen linjauksista. Koulutusjärjestelmään on saatu kauaskantoisia, vuoteen 2030 ulottuvia uudistuksia. Opettajakoulutuksen sekä lukioiden ja korkeakoulujen rahoitusta on lisätty tarpeeksi jotta kaikille halukkaille löytyy opiskelupaikka. Opiskelijoiden taloudellista asemaa on parannettu.

Verotusta on muutettu tasapuolisemmaksi. Hallituksen tuella saatiin yksityissektorilla aikaiseksi työläisten elintasoa nostavat sopimukset. Vihreän vasemmiston vaatimuksesta Islanti on myöntänyt 500 miljoonaa kruunua rokotuksiin kehittyvissä maissa.

Kaikkea haluamaansa vihreä vasemmisto ei kuitenkaan ole saanut hallituksen päätöksiksi. Esimerkiksi pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaan ei ole onnistuttu vaikuttamaan tyydyttävästi.

“Tuho ei toteutunut” ‒ Katrín Jakobsdóttir on tyytyväinen vaalitulokseen

Hallitus selvisi vaaleista kokonaisuutena hyvin. Enemmistöhallitus vaatii tuekseen vähintään 32 kansanedustajaa 63-paikkaisessa eduskunnassa. Hallitusta muodostettaessa sen takana oli 35 kansanedustajaa ja vihreän vasemmiston menetettyä kaksi edustajaa hallituksen takana oli niukka 33 paikan enemmistö.

Lauantain vaaleissa konservatiivinen Itsenäisyyspuolue piti pienestä ääniosuuden menetyksestä huolimatta 16 paikkaansa, vihreä vasemmisto menetti kolme paikkaa mutta Edistyspuolue, keskustalainen agraaripuolue sai viisi lisäpaikkaa.

Vaalin tulosten selvittyä Katrín Jakobsdóttir totesi Morgunblaðið-lehden (suomeksi Aamulehti) mukaan, että mielipidemittauksiin verraten hänen puolueensa pärjäsi oikein hyvin ja hallituksen toiminta sai kansalta tuen. Vihreä vasemmisto menetti itse asiassa vain yhden kansanedustajan paikan vaaleja edeltäneeseen tilanteeseen verraten. 

Jakobsdóttirilta kysyttiin miten hänen puolueensa vaalitappio vaikuttaa hänen asemaansa puolueensa puheenjohtajana. Tähän hän vastasi, että kun hän liittyi hallitukseen ennustettiin, että hänen puolueensa katoaisi tyystin. Hän sanoi ottaneensa suuren poliittisen riskin. “Kun katson tätä lopputulosta, uskon että nämä hyvät ihmiset jotka ennustivat tuhoani eivät olleet oikeassa”, kuittasi Jakobsdóttir.

Vihreä vasemmisto sai kilpailijan vasemmalla

Vaalituloksia katsoessa silmiin saattaa pistää sellainen yksityiskohta, että uusi Islannin sosialistinen puolue (Sósíalistaflokkur Íslands) sai reilut 8000 ääntä ja 4,1 prosentin ääniosuuden, mutta jäi ilman kansanedustajaa kun ei saavuttanut viiden prosentin äänikynnystä. Vihreä vasemmisto menetti lähes saman verran ääniä ja ääniosuuttaan kuin sosialistinen puolue sai.

Sosialistinen puolue perustettiin vappuna vuonna 2017, mutta se ei pitänyt itseään vielä valmiina saman vuoden lokakuussa järjestettyihin vaaleihin. Puolue ei siten syntynyt vastauksena Vihreän vasemmiston päätökselle osallistua hallitukseen. Vihreän vasemmiston eduskuntaryhmästä eronneet kaksi kansanedustajaa jäivät riippumattomiksi kansanedustajiksi eivätkä muodostaneet sosialistisen puolueen eduskuntaryhmää. Sosialistisen puolueen tavoitteet ovat samankaltaiset kuin vihreän vasemmiston. 

Hallituspohja avoin

On mahdollista, että nykyinen hallituspohja jatkaa, sillä on takanaan 37 tarvittavista 32 kansanedustajasta. Porvarihallitus on toinen mahdollisuus. Itsenäisyyspuolueella ja edistyspuolueella on yhteensä 29 paikkaa ja reformipuolueella viisi. Ratkaisu ei kuitenkaan ole niin ilmeinen kuin miltä se paperilla laskien näyttää. Reformipuolueen perusti itsenäisyyspuolueen liberaali oppositio, joten puolueiden välillä on jännitteitä. Itsenäisyyspuolue haluaa pitää Islannin erossa Euroopan unionista, reformipuolue vaatii palaamista jäsenyysneuvottelupöytään EUn kanssa.

Islannin vaalitulos vuonna 2017 Vasen Kaista -verkkolehdessä: 
Vasemmisto voittoisa ‒ Islannin tarkat vaalitulokset (29.10.2017)

Vuoden 2021 tähänastiset vaalitulokset Vasen Kaista -verkkolehdessä:
Norja: punainen blokki voitti sinisen paikoin 100-68 (14.9.2021)
Näin Eurooppa on äänestänyt parlamenttivaaleissa 2021 (13.9.2021 Kaikki vaalitulokset heinäkuun loppuun)
Vasemmiston Inuit Ataqatigiit -puolueelle riemuvoitto Grönlannin vaaleissa (7.4.2021)
Bulgaria: Neljä äärioikeistolaista puoluetta putosi parlamentista (12.4.2021)
Alankomaiden vaaleissa voitto liberaaleille ‒ vasemmistolle tappiota ja voittoja (30.3.2021)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *