Kihniö, Näkökulma, Pirkanmaa

HANNU TIAINEN

11.11.2021 klo 08:55

Hannu Tiainen: Pankki ihmistä varten

Osuuspankkivaaleissa voi äänestää 17. marraskuuta saakka. Hannu Tiainen on ehdokkaana Ylä-Pirkanmaan Osuuspankin edustajistoon. (Kuvat: Mirjam Virkki)

Moni Ylä-Pirkanmaan Osuuspankin jäsen saattoi hieraista silmiään nähdessään minut, työväen miehen olevan ehdokkaana edustajiston vaaleissa. Että ihan pankkiiriksi aikoo vähän niin kuin Björn Wahlroosin tapaan. No, huumori sikseen.

Taas kerran oli pyytäjiä sen verran asettautua ehdolle, että mikäpä siinä. Pyytäjillä oli selvä viesti. Pankit eivät kohtele asiakkaita tasavertaisesti. Myöskään pankkimme, minkä edustajiston ehdolle asetuin.

Digitalisaation myötä pankit ovat uudistuneet rajusti. Ymmärrettävästi ajassa täytyy pysyä ja kehittyä. Onko vauhti ollut liian kiivas, jossa osa asiakkaista on pudotettu kyydistä. Kaikki vain eivät ole omaksuneet tai halunneet muuttaa asiointejaan nettiin. Nämä ihmiset kokevat tulevansa kaltoin kohdelluiksi.

Ei tarvitse mennä kuin eläkepäivänä pankkiin ja mitä näet? Vanhat ihmiset jonottavat pääsyä kassalle. Henkilökuntaa on, mutta vain yksi kassa palvelee. Onko ihme jos osa kokee nöyryytystä. Ikänsä pankin palveluja käyttäneenä, he tuntevat nyt eriarvoisuutta. Minulta on kysytty: Eikö pankin pitäisi olla ihmisiä varten, eikä ihmiset pankkia varten?

Entä yhdistykset, pienyrittäjät? Näiden ja pankin välinen rahaliikenne on vaikeutunut. Esimerkiksi vaalien aikaan järjestettävä Pieni ele keräys, jossa lippaiden takana eri yhdistysten jäseniä istuu saamassa ihmisiltä avustuksia hyviin tarkoituksiin. Ennen pankki otti lippaat vastaan, laski ne ja toimitti eteenpäin. Nyt se on lopetettu ja myös ainakin Virroilla hiipui yhdistysten osallistuminen. Ei jaksettu. Myös pienyrittäjät ovat kertoneet rahojen käsittelyn vaikeutuneen.

Vielä halutaan laskut paperisina. Eikö sitäkin pitäisi kunnioittaa, eikä nostaa palvelumaksuja kohtuuttomiksi? Aukioloajoista on jupistu ihmisiä tavatessani.Tässä vain muutamia esimerkkejä, joita ihmiset haluavat minun ottavan esille. Kuten otankin jos valituksi tulen, sen he tietävät.

Jotta tästä ei tulisi pelkkä valitusvirsi, niin laitetaan myös kehuja. Henkilökunta: Aivan mahtavia asiakaspalvelijoita, iloisia, alansa parhaita asiantuntijoita ja aina hyvällä tuulella. Heitä ei sovi moittia. Ylä-Pirkanmaan Osuuspankki tukee monin eri tavoin kuntalaisten hyvinvointia. Ovat mukana kehittämässä kuntia, palkitsevat koululaisia jakaen stipendejä ja niin edelleen.

Me tarvitsemme omissa kunnissa toimivan, asiakkaita palvelevan, kuuntelevan ja eri tavoin huomioivan pankin. Asiakastyytyväisyys, laadukkaat palvelut ja vuorovaikutus. Silloin voidaan sanoa: Meidän pankki.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hitsaaja Kihniöstä

¦¦¦

Osuuspankkien edustajistovaalit ovat käynnissä 17.11. kello 16 saakka. Vasemmistoliittolaiset ehdokkaat Pirkanmaalla löytyvät:

Vasemmistolaiset ehdokkaat haluavat vastuullisen ja ikäystävällisen Osuuspankin (Vasen Kaista 8.11.2021)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *