Artikkeli: Tampere

16.11.2021 klo 14:06

Vasemmiston vaikutus näkyy kaupungin strategiassa ja talousarviossa

Aamusta iltaan kestänyt Tampereen talousarviovaltuusto eteni tiiviiseen tahtiin. Kuvassa vasemmiston valtuutetut kokouksessa. (Kuva: Johanna Loukaskorpi)

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä oli mukana budjettisovussa Tampereella, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen vuoden 2022 talousarvion sekä uuden strategian. Vasemmiston valtuustoryhmä oli mukana molemmissa neuvotteluissa ja pääsi osaltaan vaikuttamaan molempien sisältöön.

Talousarvioon saatiin lisäyksiä muun muassa köyhyysohjelman jatkon sekä esi- ja perusopetuksen tasa-arvon lisäämisen osalta. Strategian suhteen valtuustoryhmä on tyytyväinen, että ympäristö ja yhdenvertaisuus on siinä huomioitu selkeästi.

Myös vasemmistoliiton pitkäaikainen tavoite saada Kalevankankaan punaisten haudalle nimet näkyviin sai tuulta alleen, kun asiasta tehty lisäesitys budjettiin hyväksyttiin. Nimet on määrä lisätä vuoden 2023 aikana muistomerkin yhteyteen.

Hoitajakriisi – “kynttilän polttamista molemmista päistä”

Yksi isoista keskustelunaiheista valtuustossa oli sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuusongelma. Hoitajapula on vaaraksi kaikkien palveluita käyttävien kaupunkilaisten sekä henkilöstön hyvinvoinnille. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Minna Minkkinen toi painokkaasti kentän äänen valtuustosaliin:

– Tilanne kentällä on tällä hetkellä todella huono. Me joustamme, teemme ylitöitä, tuplavuoroja, töitä vapaapäivinä ja jokainen ymmärtää, että tämä on kynttilän polttamista kummastakin päästä. Tilanne on kestämätön, muistutti Minkkinen tänään kokouksessa.

Sanna Marinin hallitus on säätänyt lakiin hoitajamitoituksen, jonka mukaan 1.1.2022 alkaen mitoituksen tulee olla vähintään 0,6 hoitajaa asiakasta kohden. Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä oltiin mielissään siitä, että Tampereen kaupunki on varannut talousarviossa rahat lainmukaisen hoitajamitoituksen toteutumiseen.

Nuoret valtuutetut ilmaston asialla

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän nuoret valtuutetut ottivat tiukasti kantaa Tampereen ilmastopolitiikkaan.

– Tässä kaupungissa ei pitäisi tehdä enää yhtään päätöstä miettimättä tarkasti, kuinka se vaikuttaa meidän lapsenlapsiimme. Esimerkiksi lentoliikenteeseen tai yksityisautoiluun investoiminen on tässä kokonaisuudessa surkuhupaisan lyhytnäköistä, huomautti kaupunginvaltuutettu Milka Hanhela vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa.

Kaupunginvaltuutettu Noora Tapio peräänkuulutti tamperelaisia valtuutettuja keskustelemaan keinoista ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

– Haluaisin nähdä, että olisimme jo ajassa, jossa emme keskustele siitä, onko ilmastokriisi ja luontokato todellisia tai siitä, pitääkö meidän tehdä meidän vastuutamme vastaavat päästövähennykset tai elvyttää luonnon monimuotoisuutta, toivoi Tapio puheenvuorossaan.

Myös ensimmäisen puheenvuoronsa valtuustossa pitänyt Liban Sheikh nosti puheessaan ilmastonäkökulman vahvasti esiin.

– Ilmastovaikutusten arvioinnin tulee läpäistä Tampereen päätöksenteko nykyistä vahvemmin. Hiilineutraliteetti on otettu yhdeksi Tampereen kaupungin strategian neljästä painopisteestä, mikä on merkittävä ja elintärkeä asia, kiitteli Sheikh strategian valmistelijoita.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *