Artikkeli: Maailma, Suomi

31.12.2021 klo 13:45

Kaistan vuosi 2021

Politiikkaa ja elämää, vaaleja ja vaikuttamista, niistä kaistan vuosi on tehty. Korona toi mukanaan etäilyn, ulkoilun ja turvavälit. Kevään 2021 hangilla kokousti Oriveden vasemmisto. (Kuva: Anne Lappalainen.)

Politiikkaa, vaaleja pitkin poikin Tamperetta ja Pirkanmaatakin. Kurkistuksia maailmalle ja katsauksia koko Suomeen. Niistä on kaistan vuosi toimitettu päättyvänäkin vuonna. Yhteensä kaistalla julkaistiin 251 juttua, kolmesta neljään juttua viikossa. Verkkolehteä toimittamassa oli 48 vapaaehtoista toimittajaa. Kaista tavoitti vuonna 2021 yli 100 000 lukijaa, sivulatauksia yli 147 000. 

Aluevaaleissa tammikuussa 2022 valittavat valtuutetuilla on edessään vaativa tehtävä: sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen Pirkanmaalla. Kaista seuraa tilannetta tiiviisti, ottaa osaan keskusteluun ja esittelee ehdokkaita. Tähän mennessä aluevaaleista on julkaistu jo toistakymmentä juttua.

Budjettipuhetta riittää syksyisin, kun kuntien talousarvioista päätetään. Vasemmistoliiton valtuutetut tompuuttelevat talouspopulismia ja muistuttavat, ettei kuntataloudess tärkeintä ole raha itsessään vaan sillä hankinttavat kuntalaisten palvelut. Kaistan kuntatalousjutuissa puitiin Tampereen ja Ylöjärven budjetteja. Tamperelainen varavaltuutettu Johannes Tolonen muistuttaa, ettei säästöillä useinkaan vähennetä vaan lisätään julkisia menoja.
Vasemmiston vaikutus näkyy kaupungin strategiassa ja talousarviossa
Veropopulismi varjosti Ylöjärven myönteisiäkin budjettipäätöksiä
Politiikan kliseehokemat ja niiden välttäminen

Covid-19, korona piti maailmaa otteessaan koko vuoden. Koronan vuoksi peruutetuista tapahtumista huolimatta, tapahtumia järjestettiin yli 60. Tapahtuma-palsta on yksi kaistan suosituimmista osioista. Kahdeksan vuoden aikana palstalla on julkaistu yli 1200 tapahtumakutsua. Tulevat tapahtumat ovatkin yksi kaistan luetuimmista osioista. Tapahtumasta voi ilmoittaa tällä verkkolomakkeella.

Demokratian puolustajat  niin Pirkanmaalla kuin Yhdysvalloissa saivat kaistalaisten näppäimet laulamaan. Heinäkuussa Vesa Suominen arvioi maailman törkeimmän demokratian olevan vaarassa. Marraskuussa Oskari Jokinen raportoi, miten Linnan valtaajat puolustivat yliopistodemokratiaa.
Maailman törkein demokratia vaarassa
Linnan valtauksessa vaadittiin yliopistodemokratian kunnioittamista

Euroopassa on joka seitsemättä kansalaista uhkaa köyhyys tai syrjäytyminen. Asunnottomuus on yksi köyhyyden seurauksista. Euroopan unionin maissa sadat tuhannet nukkuvat taivasalla. Mikko Aaltonen, vasemmistoliiton edustaja EU:n alueiden komiteassa, on valmistellut ohjelmaa asunnottomuuden vähentämiseksi.
Sadattuhannet eurooppalaiset nukkuvat taivasalla

Fanit pitävät kaistaa vireessä ja toimituksen valppaana. Kaistan fanit tukevat kaistaa myös taloudellisesti: vapun ja vuodenvaihteen tervehdysten tuloilla maksetaan kaistan julkaisukuluja.
Lukijat toivottavat hyvää joulunaikaa

Golfkenttään ei mainita Tampereen pormestariohjelmassa, Silti on selvää, että pormestariohjelman suunnitelma nopeuttaa Ruotulan alueen kaavoitusta tarkoittaa käytännössä golfkentän osittaista siirtämistä Kauppi-Niihaman metsään. Vasemmistoliiton varavaltuutettu Sinikka Torkkola pitää asuntojen rakentamista  golfkentän paikalle, ratikkareitin varteen erinomaisena. Golfkentän siirrosta Kauppi-Niihaman metsään hän ei innostu, kentälle löytynee Tampereelta muukin paikka.
Gollfkenttä ei kuulu kaupungin keskustaan 

Hallituksen päätöksistä kirjoitettiin tiheästi ja kriittisesti. Mutta toisin kuin kirjoituksista voisi päätellä Sanna Marinin punavihreän hallituksen suosio on ollut aivan omaa luokkaansa. Marinin hallituksen alhaisinkin kannatus on ollut korkeammalla kuin yhdenkään muun hallituksen Esko Ahon 1991 hallituksesta lähtien. Cai Melakosken artikkeli kertoo myös, että kansalaiset ovat olleet kaikkein tyytyväisimpiä hallituksiin, joissa ovat olleet mukana sosiaalidemokrtaatit, vihreät ja vasemmistoliitto.
Kansa kiittää hallituksia joissa vasemmisto vaikuttaa

Ikäihmisten mielipiteet eivät kiinnosta, eivät ainakaan gallupin tekijöitä kirjoitti  tammikuussa Airi Karjalainen. Kaistan toimitusta ja lukijoita kyllä kiinnostaa. Vanhustenhuollon riittävyys ja hoidon laatu puhuttaa kaistalaisia säännöllisesti. Ulla-Leena Alppi totesi heinäkuussa, jälleen kerran,  hyvän vanhushoivan haastavan kuntia. Lokakuussa Cai Melakoski raportoin ikäihmisten monet kasvot näyttelystä Hervannassa.
Ikäihmisten mielipiteet eivät kiinnosta
Hyvä vanhushoiva haastaa kuntia
Koskettava Ikääntymisen monet kasvot -näyttely nyt Hervannan kirjastossa

Journalismin itsemäärittelyn mukaan journalismi on vallan vahtikoira ja neljäs valtiomahti. Viidenneksi kutsuttu virtuaalinen julkisuus kirittää journalismia. Kaista asettunee neljänne ja viidennen valtiomahdin välille. Verkkolehti on sitoutunut hyvää journalistiseen tapaan. Käytännössä se tarkoittaa, että vaikka lehden kustantajan on Pirkanmaan vasemmistoliitto, lehden sisällöstä päättää toimitus. Toimituksellista päätäntävaltaa ei luovuteta toimituksen ulkopuolelle. Lehden toimituskuntaan ovat tervetulleita kaikki vasemmistolaiset arvot jakavat kansalaiset. Joulukuun alussa lehden päätoimittajaksi palasi Sinikka Torkkola, Oskari Jokinen jatkaa varapäätoimittajana.
Vasen Kaista -verkkolehden mediatiedot

Kuntavaalit siirtyvät huhtikuulta kesäkuulle koronapandemian vuoksi. Kaista esitteli lähes kaikki tamperelaiset vasemmistoliiton ehdokkaat, Muidenkin kuntien asioita puitiin. Kuntavaaleista kirjoitettiin juttu yli 130. Avainsanoille ja  aukeavat kaikki vaalijutut.

Luonto on lähellä kaistalaisia. Ilmastonmuutos huolettaa monia. Leena Sulkanen-Rodriguez vertaa ilmastonmuutosta ydinsodan uhkaan. Niillä on kuitenkin olennainen ero: ydinsota oli uhka eikä fakta, kuten ilmastonmuutos. Oriveden vasemmisto katsoo puolestaan luontoon matkailun näkökulmasta.
Ilmastonmuutos ja ikäkiintiöt 
Oriveden vasemmisto esittää lisäpanostuksia luontomatkailuun

Maailman tilaa kuvaavan tuomiopäivän kellon viisarit olivat vuoden alussa sata sekuntia vaille puolenyön. Vuonna 1947 perustettu kelloa on siirretty moneen kertaan sekä eteen-  että taaksepäin.
Tuomiopäivän kello on yhä 100 sekuntia vaille puolenyön

Nuoret ja kansalaisaktiivit saivat inasen valtaa Tampereella, kun valtuusto muutti hallintosääntöä ja myönsi aloiteoikeuden nuorisovaltuutetuilla sekä kaupungissa toimiville yhteisöille ja säätiöille. Nuorten asioista kolumnoi myös valtuutettu Miila Halonen-Saari (vas.), joka lähetti terveisiä suljetulta osastolta: Masentunut, apua saamaton nuori on häpeäpilkku kaupungille, inhimillinen katastrofi nuorelle ja hänen perheelleen, sekä menetetty lupaus yhteiskunnalle.
Nuorille lisää vaikutusvaltaa, pormestareille lisää palkkaa
Terveisiä suljetulta osastolta

Osallistuminen tai paremminkin osallistaminen on päivän sana. Kansalaisia kutsutaan kuulemaan, mitä päättäjillä ja viranhaltijoilla on mielessään. Kysyäkin saa. Tamperelainen kaupunginvaltuutettu Noora Tapio (vas.) ruotii osallistamishankkeita ja toteaan niiden päinvastoin kuin pitäisi. Niinpä hän kutsuukin vaikuttaamaan, jotta ei tulisi osallistetuksi.
Vaikuta, jottet tule osallistetuksi!

Pormestariehdokkaita vasemmistoliitolla oli Pirkanmaalla kaksi: Pirkkalassa Jouni Kallioluoma ja Tampereella Minna Minkkinen. Pormestarikoalitioon vasemmistoliiton valtuuutetut eivät Tampereella liittyneet. Vasemmistoliiton Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jouni Sirén  ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela perustelivat liittymättömyyspäätöstä;  Hanhela puheessaan valtuuston kokouksessa ja Sirén kolumnissaan kaistalla.
Pormestariehdokas Jouni Kallioluoma: kuntalaisten perustarpeet eivät ole kaupan
Minna Minkkinen pormestariehdokas ruohonjuuritasolla
Pormestariohjelma hyväksyttiin – vasemmisto toi esiin sen ristiriitaisuudet 
Pormestariohjelma pursuaa ristiriitaisuuksia

Qanon luout liehuivat rinnan tähtilippujen kanssa, kun väkijoukko rynni Capitol-kukkulalle ja valtasi Yhdysvaltain kongressin. Vesa Suominen arvioi tapahtumien kulkua. Hän myös arvioi Yhdysvaltain kouluja ja opetusta kaksiosaisessa  Toiselta planeetalta sarjassa.
”Maailma katselee”
Toiselta planeetalta ‒ koulu ja opetus Yhdysvalloissa, osa 1 (2)
Toiselta planeetalta ‒ koulu ja opetus Yhdysvalloissa, osa 2 (2)

Ratikka lähti liikkeelle keväällä. Kesäkuussa sitä kävi testaamassa opetusministeri Jussi Saramo (vas.), joka sai tamperelaisyleisön sangen suopeaksi kertomalla Vantaan kaupunginvaltuuston suhtautuvan aloitteisiin ja ehdotuksiin paljon suopeammin, kun niitä perustelee maininnalle, että näin tehdään myös Tampereella.Opetusministeri Jussi Saramo viihtyi Tampereella

Strategioiksi kutsuttuja linjauksia sorvattiin monessa valtuustossa kesäkuun kuntavaalien jälkeen. Vasemmistoliitolle ei riitä, että Tampere on “tekemisen kaupunki” vaan Tampereen on oltava toisin tekemisen kaupunki, jossa toimitaan kestävästi, yhdenvertaisesti ja hyvinvointia lisäten. Vasen Kaista raportoi Tampereen valtuuston kokouksista kuukausittain. Valtuutoreportteri vaihtui elokuussa Kukka Kunnarista Aatu Korhoseksi. Tampereen valtuustoa ja valtuutettuja käsittelevissä jutuissa on tunniste #Trevaltuusto.
Vasemmisto: Tampereen strategiaksi toisin tekemisen kaupunki
Vasemmiston vaikutus näkyy kaupungin strategiassa ja talousarviossa

Työnantajista kunnat ovat Suomen suurimpia. Tamperelainen valtuutettu Liban Sheik (vas.) kirjoitti työnantajan vastuusta todeten työolosuhteiden selvä parantaminen on ratkaisu terveydenhuollon työvoimapulaa.  Ratkaisua hoitajapulaan pohti myös Ulla-Leena Alppi huomauttaen, että vaativasta työstä tulee maksaa kunnon palkka.
Kuntien tulee ymmärtää vastuunsa työnantajana
Vaativasta työstä kunnon palkka

Ulkomaiden vaalit kiinnostavat. Kaistalla uutisoidaan niistäkin eurooppalaisista vaaleista, joista valtamedia julkaisee korkeintaa virkkeen tai kaksi. Vuonna 2021 Kaista julkaisi erilliset raportit viisistä parlamentti vaaleista ja yhteenvedon kevätkauden ja kesän vaaleista, joita oli yhdeksän. Syyskauden viisien vaalien yhteenveto valmistuu tammikuun puolella.
Näin Eurooppa on äänestänyt parlamenttivaaleissa 2021

Vasemmistoliiton päätöksistä, kokouksista ja tapahtumista uutisoitiin säännöllisesti. Tampereen vasemmistossa on pitkään valmisteltu järjestöuudistusta. Marraskuussa Vasemmistoliiton Tampereen kunnallisjärjestön vuosikokouksessa päätettiin uusista säännöistä. Uusien sääntöjen mukaan kaikki tamperelaiset vasemmistoliiton jäsenet ovat äänioikeutettuja Tampereen vasemmiston kokouksissa. Tampereen vasemmiston yhdistymisestä raportoi Markku Uusiniemi.

Kansainvälistä vasemmistosta Kaista on seurannut erityisesti eurooppalaista uutta vasemmistoa edustavien puolueiden toimintaa ja vaalimenestystä. Helmikuussa julkaistiin kolmiosainen kirjoitussarja, joka tarkasteli erityisesti vasemmistopuolueiden aseman kehittymistä parlamenteissa.
Tampereen vasemmisto yhdistyy ja uudistuu
Uusi vasemmisto kasvaa Euroopan maiden parlamenteissa ‒ osa 1/3
Uusi vasemmisto kasvaa Euroopan maiden parlamenteissa ‒ osa 2/3 (21.2.2021)
Uusi vasemmisto kasvaa Euroopan maiden parlamenteissa ‒ osa 3/3 (28.2.2021)

Yhdyskuntalautakunta päättää kaavoituksen valmistelusta. Lopulliset päätökset tekee kaupunginvaltuusto yhdyskuntalautakunnan jäsen Jouni Sirén on lukuisin toimin edistänyt viihtyisää ja ympäristöystävällista kaupunkirakentaista. Toripuheissa useimmat valtuutetut ovat olleet samoilla linjoilla, mutta päätösten aikaan on sitten äänestetty betoniankeuden puolesta kulttuuriystävällisyyttä vastaan. Näin kävi viime vuonna niin Särkäniemen ja Onkiniemen ja Hervannan kaavoituksesesta päätettäessä. Nokialla puolestaan puhutti Halimaan kallioiden kohtalo. Pitääkö lasten rakastama Halimaankallio todella hävittää, kysyi Hannele Kuusela.
Valtuuston enemmistö kannatti ankeaa betonirakentamista
Pelastetaan Onkiniemi!
Pitääkö lasten rakastama Halimaankallio todella hävittää?

Coxa ja sydänsairaala puhuttivat pirkanmaalaisia. Hyvinvointialueen tulevien järjestelyjen pelättiin heikentävän sairaaloiden toimintamahdollisuuksia ja huonontavan hoitoa,  Tamperelaiset valtuutetut Mikko Aaltonen ja Sinikka Torkkola totesivat näkökulmassaan, että hyvän hoidon vuoksi Coxan ja Sydänsairaalan toiminnan jatkaminen on välttämätöntä. Kirjoittajat korostavat, ettei jo tehtyä kehitystyötä ei pidä ajaa alas osakeyhtiömallin periaatteellisen vastustamisen vuoksi.
Hyvän hoidon vuoksi Coxan ja Sydänsairaalan toiminnan jatkaminen on välttämätöntä

Zoomit ja teamsit ovat tulleet vasemmiston aktiiveille tutuiksi viimeisen parin vuoden aikana. Tyypillisesti kokoukset ovat olleet hybridikokouksia, joissa muutama osallistuja on ollut läsnä kokoustilassa ja muut etänä.  Muun muassa piirikokoukset sekä keväällä että syksyllä pidettiin monimuotoisina.
Pirkanmaan Vasemmiston aluevaalien ehdokaslista viimeistelyä vailla
Kehysriihi, lajikato ja kohtuuhintainen asuminen olivat aiheina piirikokouksessa

Åland eli Ahvenanmaa jäi huomiotta sekä kunta- että aluevaaliraportoinnissa, sillä itsehallintoalueella järjestettiin maakuntapäivä- ja aluevaalit vuonna 2019, seuraavan kerran vuonna 2023.

 

Äidit, isät tekevät joka päivä parhaansa ollakseen lapsilleen kokonainen kylät. Kukka Kunnari kutsuu heitä toivon kannattelijoiksi. Ja jotta he eivät loppuisi kesken on yhä useamman on liityttävä heihin.
Toivon kannattelijoille

Ötököiden, niin kuin kaikkien pienten puolesta ovat vasemmistoliiton aktiivit toimineet koko ajan. Valtuustoaloitteessa pölyttäjäystävällisestä kaupungista. Ihmisen toiminnan seurauksena pölyttäjähyönteiset väheneminen uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja kestävyyttä.
Pienten puolella: vasemmistoliitto haluaa lapsi-, nuori- ja pölyttäjäystävällisen Tampereen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *