Artikkeli: Tampere

21.12.2021 klo 14:09

Valtuuston vuosi 2021 paketoitiin pikaisesti

Tampereen kaupungin virastotalo joulukuussa 2021
Teija Hautanen pohtii valtuustokolumnissaan Tampereen päätöksentekoa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. (Kuva: Cai Melakoski)

Vuoden 2021 viimeisessä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa toimintavuosi päätettiin pikaisella tahdilla. Kokouksessa kuultiin lähinnä valtuuston puheenjohtaja Ilmari Nurmisen (sd.) ja pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kok.) kiitokset kuluneesta vuodesta.

Puoleen tuntiin mahtui Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali, yksi asemakaava Tesomajärveltä sekä kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet.

Vasemmistoliitolle luottamuspaikkoja

Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaalissa vaalipiirit ovat samat kuin eduskuntavaaleissa. Vaali päätettiin järjestää sopuvaalina. Pitkää äänestysprosessia listavaalina ei tarvittu, vaan kaikki puolueet olivat etukäteen yhtä mieltä vaalin tuloksesta. Vasemmistoliiton valtuutetut Pirkanmaan valtuuskunnassa toimikaudella 2022–2025 ovat:

Anneli Lehtonen, Nokia
Mikko Aaltonen, Tampere
Anna Jukantupa, Ylöjärvi
Kai Muukkonen, Valkeakoski
Milka Hanhela, Tampere
Aki Leppänen, Ylöjärvi
Mari Lind, Orivesi
Pentti Paananen, Mänttä-Vilppula
Mirka Löf, Hämeenkyrö

Hengähdämme hetkeksi

Koko Tampereen vasemmistoliiton valtuustoryhmä toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulun aikaa sekä onnellista uutta vuotta 2022!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *