Näkökulma, Pirkanmaa

ANU ROPPONEN

5.1.2022 klo 11:37

Sosiaalityötä soteen

Kirjoitussarjamme aluevaalit Pirkanmaalla 2022 esittelee vasemmistoliittolaisten ehdokkaiden ajatuksia vaaliteemoista ja vaaleista.

Jos joku ihmettelee, miksi minun vaalitunnukseni on ”Sosiaalityötä Soteen”, niin suosittelen katsomaan tiistaisen vaalistartin Yleltä. Ei sanaakaan sosiaalihuollosta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista tullaan jatkossa päättämään kuntien sijaan hyvinvointialueiden aluevaltuustoissa. Valtuustoihin äänestetään valtuutetut tammikuussa 2022. 

Olen sitä mieltä, että yhteiskuntatieteellistä tietoa ja sosiaalityön asiantuntijuutta tarvitaan politiikassa ja hyvinvointialueilla terveydenhuollon puheen rinnalle. Sosiaalihuollossa käytetään merkittävää julkista valtaa, ja joudutaan välillä tekemään ihmisten perusoikeuksiin puuttuvia päätöksiä. Kyse ei ole siis mistään pienestä osa-alueesta. Valtuustoissa tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät käsittelyyn tulevia aiheita, ja siksi olen ehdokkaana mukana.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulee järjestää ensisijaisesti julkisina palveluina. Riittävä ammattitaitoinen henkilöstö on turvattava työn vaativuutta vastaavalla palkalla ja työolojen parantamisella.

Minä pyrin aluevaltuustoon edistämään erityisesti seuraavia sosiaalityön tavoitteita: 

Lapsille ja perheille oikeanlaista tukea oikea-aikaisesti 

Tämän toteuttamiseksi tarvitaan laadukkaat, kattavat ja monipuoliset perhekeskukset, joissa perheiden on mahdollista saada samasta paikasta tukea ja apua elämän eri tilanteisiin. Kouluihin on saatava riittävästi oppilashuollon henkilökuntaa. Lastensuojelun ja lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden kriisit on ratkaistava, ja tämä edellyttää runsasta panostusta lasten peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön. Lastensuojeluun on saatava asiakasmitoitus, 25 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. 

Aikuissosiaalityö on tuotava lähelle asukkaita

Sotekeskuksiin on saatava sosiaalihuollon palvelujen osaamista. Asunnottomuuteen tulee puuttua asunto ensin -periaatteen mukaisesti. Tampereen ansiokkaan köyhyysohjelman toimenpide-ehdotuksia pitää hyödyntää koko Pirkanmaalla. Mielenterveys- ja päihdepalveluihin tarvitaan lisää psykososiaalista tukea ja hoitomuotoja on monipuolistettava.

Ikäihmisille turvallinen arki 

Ikäihmisille turvallinen arki voi toteutua, kun hoitajia on riittävästi sekä hoitokodeissa että kotihoidossa. Kaikissa palveluissa on huomioitava ihmisten yksilölliset tarpeet ja tilanteet. Paljon erilaisia palveluja käyttävien tukena tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. 

Ikäihmisten köyhyyteen on puututtava esimerkiksi poistamalla asiakasmaksuja terveydenhuollossa ja kotipalvelussa.

Ensimmäiset alue- eli sotevaalit ovat todella tärkeät, koska ensimmäinen valtuusto tulee päättämään rakenteista ja toimintamalleista tuleville vuosille eteenpäin. Ei siis ole yhdentekevää, kuka asioistasi päättää.

Kirjoittaja on sosiaali- ja kriisipäivystyksessä työskentelevä sosiaalityöntekijä ja vasemmistoliiton ehdokas aluevaaleissa Pirkanmaalla. Ehdokasnumero on 78.

Vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaat 2022 Pirkanmaalla

Lue kaikki ehdokkaan puheenvuoro -sarjan kirjoitukset:

Sote-palveluiden kilpailutus ajaa resurssit ja työntekijät ahtaalle (Minna Minkkinen 22.1.2022)
On aika unohtaa myytti kutsumusammatista (Mirja Juusola 22.1.2022)
Tieto vähentää kärsimystä (Anna Weckström 21.1.2022)

Tehdään hyvinvointialueesta hyvä työpaikka (Anna Haaponiemi 21.1.2022)
Digipalveluiden rinnalla tarvitaan perinteisiä palveluita (Sinikka Torkkola 20.1.2022)
Pelastustoimi hyvinvointialueille – apua on saatava minne vain milloin vain (Aki Leppänen 18.1.2022)

Hyvinvointialueet ratkaisemaan mielenterveyskriisiä (Minna Malkamäki 16.1.2022)
Rautalankaversio lähipalveluista (Hannu Tiainen 14.1.2022)
Seis työn silppuamiselle ja kyllä palkkaamiselle (Katja Kotalampi 12.1.2022)

Sosiaalityötä soteen (Anu Ropponen 5.1.2022)
Kotihoidosta vaihtoehtovanhainkotiin (Leena Sulkanen-Rodriguez 4.1.2022)
Hyvinvointialue ja kunta (Hannu Tiainen 3.1.2022)

Tympeä johtaminen karkottaa työntekijät (Katja Kotalampi 30.12.2021)
Salaperäiset vaalit (Hannu Tiainen 21.12.2021)
Tule, tule hyvä sote, älä tule paha sote! (Rauno Jääskeläinen 20.12.2021)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *