Näkökulma, Pirkanmaa

MARKO HEIKKILÄ

15.1.2022 klo 15:26

Vuosi vaihtui uusin kujein – vaalit käynnissä

Ennakkoäänestys on käynnissä muun muassa Hervannan kauppakeskus Duossa. (Kuva: Cai Melakoski)

Vuosi vaihtui jälleen perinteisin menoin ja uusin kujein. Jokainen otti uuden vuoden vastaan siten, mikä itsestä hyvältä tuntui. Kun uusi vuosi on vielä alkumetreillään, alkaa pohtia, mitä haasteita se tuo mukanaan. Tuntematon tulevaisuus voi tuntua pelottavalta, eikä maapallolla mellastava koronavirus ainakaan vähennä huolen tunnetta. 

Vaikka maailman ongelmat huolestuttavat, on kuitenkin lohdullista, että arjen on jatkuttava. Elämässä rutiinit vievät asioita eteenpäin ja arki on se, missä maailma paranee, jos on parantuakseen.

Alkanut vuosi tuo näkyvän muutoksen ihmisten elämään. Suomessa aletaan toteuttaa isoa hallinnollista uudistusta. Pääministeri Sanna Marinin hallitus sai kaivatun SoTe-uudistuksen aikaiseksi. Nyt sosiaali- ja terveystoimi sekä pelastuslaitoksen toiminta siirtyvät hyvinvointialueiden hallinnon alle. 

Kuluva tammikuu onkin tärkeä kuukausi hyvinvointialueiden kannalta. Tammikuussa valitaan edustajat aluevaltuustoihin, jotka päättävät siitä, millaiseksi muun muassa Pirkanmaan hyvinvointialue muodostuu ja millaisia sote-palveluja Pirkanmaalla saadaan. Aluevaalit ovat tärkeät vaalit, koska niissä valitut edustajat päättävät jokaisen yksilön arkeen kiinteästi kuuluvista toimista ja palveluista.

Vasemmistolla on perinteisesti ollut vankka osaaminen sote-asioissa. Moni äänestää vasemmistoa juuri sen vuoksi, että vasemmistossa oikeasti ollaan huolissaan ihmisten terveydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Vasemmistossa ei tueta terveysbisnestä ja eikä siihen monasti kuuluvaa veronkiertoa, sen sijaan vasemmisto haluaa sote-palvelut kaikille, ei vain rikkaille.

Aluevaalien virallinen vaalipäivä on tammikuun 23. päivä. Ennakkoäänestys on jo käynnissä. Muista käyttää äänesi, sillä jokainen ääni lasketaan.

Kirjoittaja on kangasalalainen politiikan harrastaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *