Televisiouutisten kuluttaja näkee hillitsemättömän valkoisen väkijoukon ryntäävän kongressirakennuksen portaita ylös keskeyttämään Yhdysvaltojen presidentinvaalin valitsijamiesäänten tuloksen muodollista vahvistamista. Katsoja olettaa helposti, että Yhdysvaltojen tähtilippua ja QAnon-lippuja rinta rinnan liehuttavien valtaajien ydinosa on juuri sellaista katkeroitunutta ja osaksi lukutaidotonta takametsien ”white trash”, valkoista roskaväkeä, jonka mielestä Valkoinen talo kuuluu valkoiselle miehelle.
Se on helppo selitys, monen tiedotusvälineen neljän vuoden – usein vuosikymmenien – henkisen laiskuutensa verhoksi vetäisemä viikunanlehti. ”Maailman vanhimman demokratian” viimeisimmän alennustilan arkkitehdit eivät suinkaan löydy demokratiaa ja oikeusvaltiota halveksivien Proud Boys -asemiesten ja muiden Ku Klux Klanin perinnöstä ja valkoisesta ylivallasta kuolaavien rasistien joukosta.
He löytyvät kongressin sisältä, ”kansaa edustavien” monimiljonäärien sakeasta joukosta ja Yhdysvalloista johdettujen superpankkien ja monikansallisten suuryritysten johtohuoneista. Tälle väelle ”demokratia” tarkoittaa liiketoimintaa ja kaupankäyntiä: omien hankkeiden kannalta riittävää lobbaamista ja tarpeeksi monen kongressiedustajan ostamista yritysten itsensä opastuksella valmisteltujen ja niille edullisten lakiesitysten taakse.
Koulutus, terveydenhuolto, asuminen, liikenneyhteydet, talouden tukipaketit, työpaikat, some-alustojen sääntely… Mikä tahansa yhteiskunnallisesti merkittävä asia tai ongelma kiinnostaa tätä seurakuntaa vain, jos siinä tarjoutuu mahdollisuus voittoa tuottavaan bisnekseen tai mahtaviin verohelpotuksiin.
Pyhä henki
Kun seurasi syvästi uskovaisen varapresidentti Mike Pencen ankaran juhlallista tv-esiintymistä hänen tuomitessaan kovin sanoin kongressirakennukseen tunkeutuneet mellakoijat, odotti silmä kovana pyhän hengen laskeutumista – jos ei kyyhkynä, ainakin kärpäsenä – hopeahapsille siunaamaan varapresidenttiä ja republikaanien hurskaita kongressiedustajia.
Ainoaksi ihmeteoksi on kuitenkin jäänyt William Barrin, Mitch McConnellin, Lindsey Grahamin ja kumppaneiden notkeus takinkäännössä. Republikaanit olivat senaatin enemmistönsä turvin ensin jatkaneet vielä neljä vuotta jo Barack Obaman presidenttikaudella aloittamaansa kaiken lainsäädäntötyön systemaattista jäädyttämistä (rikkaiden verohelpotuksia ja asevoimien budjetin paisuttamista lukuun ottamatta). Vain vähän aikaa sitten nämä opportunistit estivät Trumpia joutumasta valtakunnanoikeudessa viralta pannuksi. Nyt he ovat äkkiä demokratian valkoisia ritareita.
Johtavien republikaanien kääntyminen Donald Trumpin ”vastustajiksi” tai ainakin häveliäs hipsiminen poliittista vesikauhua levittävien ”trumpistojen” riveistä ei johdu äkkiä heränneestä omastatunnosta vaan siitä, että poliittiset jyrsijät jättävät uppoavan laivan. He olivat vaaleissa jo turvanneet oman paikkansa kongressissa. Miksi vaarantaa poliittista tulevaisuuttaan sitomalla itsensä presidentinvaalit hävinneeseen Trumpiin, joka ei pysty kaappaamaan valtaa eikä kykene enää hyödyttämään heidän karriääriään?
Kannattajien ongelmaksi näyttääkin muodostuneen presidentin ikuinen epäpätevyys viedä tuhoretkeään ja vallananastustaan päätökseen. Toimittaja Jon Schwarzin sanoin: ”Donald Trump sai ensi kertaa historiassa ihmiset esittämään tämän kysymyksen: onko olemassa sellaista kuin laiska fasisti?”
Normaalin paluu
Tiedotusvälineiden toinen viikunanlehti on julistaa Joe Bidenin tuleva hallinto ja demokraattipuolueen niukasti valtaama senaatti paluuksi normaaliin. Se pitää paikkansa, jos normaali tarkoittaa palaamista Yhdysvaltojen sisäpolitiikan tavanomaisiin poliittisiin lehmänkauppoihin ja maan vaipumista takaisin ulkopoliittisiin unelmiinsa erikoisasemasta maailman johtajana.
Edes kaikki Euroopan NATO-maiden poliittiset johtajat eivät sentään liene niin naiiveja, että hyväksyisivät oikopäätä Bidenin julistuksen, josta Financial Times kertoi 24.11.2020: ”Amerikka on palannut ja se on valmis johtamaan maailmaa”. Setä Samulin kello tikittää edelleen, mutta viisarit ovat pudonneet. Sopii ainakin toivoa että maailma elää jo omia aikojaan.
Se ei tarkoita, ettei Yhdysvaltojen panoksella olisi merkitystä ja painoarvoa, kun kansainvälisen politiikan ongelmat ilmastokatastrofista Iraniin ja Israeliin, Kiina-suhteista koronakriisiin ja ydinaseista Yhdistyneiden kansakuntien asemaan odottavat Yhdysvaltojen palaamista kansainväliseen yhteistyöhön ja ongelmien ratkaisemiseen.
52-53
Trumpin hallinnon kuolinkouristukset – jos golfaamiselta ehtii, luultavasti myös hänen seuraavan vaalikampanjansa lähtölaukaus – kongressin kiusaksi lähetettyine mielenosoittajineen kaikkineen ovat varmasti ilouutinen kaikille hallituksille, joille demokratia on punainen vaate. Maljannostoon on aihetta niin Moskovassa kuin Pekingissä ja monessa muussa tyrannivallan keskuksessa.
Yhdysvaltojen ontto julistautuminen jälleen kerran demokratian esitaistelijaksi ei tee suurta vaikutusta esimerkiksi uiguurivähemmistöään parhaillaan tuhoavaan ja Tiibetin miehitystä jatkavaan Kiinaan. Hongkongissa pidätettiin vastikään 53 demokratia-aktivistia.
Yhdysvaltojen kongressiin rynnänneistä on pidätetty 52 ihmistä. Eikö olekin todennäköistä, että Kiinan virallinen media esittelee pikapuoliin uutiskuvia kongressin mellakasta perusteluna omille toimilleen Hongkongissa? Iltariisiään syövä tyytyväinen kiinalainen keskiluokka saa valistusta siitä kuinka vaarallista onkaan, kun ruvetaan leikkimään demokratiaa ja tietämättömät väkijoukot riehaantuvat?
Mihin vaaleihin saa sekaantua?
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ehtivät kylmän sodan kamppailuissaan sekaantua kymmeniin vaaleihin ja vallankaappauksiin. Uusimpien uutiskuvien aikaansaama pöyristyminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa, kun muistaa esimerkiksi CIA:n aktiivisella avustuksella toteutetun sotilasvallankaappauksen vapailla vaaleilla valittua Salvador Allenden laillista hallitusta vastaan ja kuvat Chilen ilmavoimien pommittamasta presidentinpalatsista; Yhdysvaltojen junaileman vallankaappauksen ja sotilasjuntan valtakauden Brasiliassa; Indonesian laillisen hallituksen syrjäyttämisen ja Suharton teurastajien Yhdysvaltojen siunauksella toimeenpaneman joukkomurhan; Nicaraguan contrien rahoittamisen CIA:n huumausainekaupoilla…
Ehkä Yleisradion Yhdysvallat-tietovisaa voi kehittää vaikka kysymällä, monenko vieraan valtion vaaleihin Yhdysvallat on sekaantunut ja montako vallankaappausta järjestänyt?
Ja ehkä on demokratian kannalta positiivista, että Yhdysvallat on – presidenttiään lukuun ottamatta – tuominnut selvin sanoin sekaantumisen laillisiin vaaleihin. Toivottavasti periaate ulottuu jatkossa myös muihin kuin omaan maahan.
Aiheesta aiemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:
Amerikkaa etsimässä ‒ osa 1: maailmanvaltana (25.9.2020)
Amerikkaa etsimässä ‒ osa 2: kyynelten polkuna (2.10.2020)
Amerikkaa etsimässä ‒ osa 3: demokratiana (9.10.2020)
Amerikkaa etsimässä ‒ osa 4: presidenttinä (21.10.2020)
”Onko presidenttimme hullu?” (23.5.2017)
Lue lisää muualla verkossa:
Hyökkäys demokratiaa vastaan (Saku Timonen, Apu, 7.1.2021)
During the Trump Era, Everyone and Everything in America Failed (Jon Schwarz, The Intercept_, 7.11.2020)
Majority of lawmakers in 116th Congress are millionaires (Karl Evers-Hillstrom, Opensecrets, 23.4.2020)
The FBI Has a Long History of Treating Political Dissent as Terrorism (Alice Speri, The Intercept, 22.10.2019)
The U.S. Needs to Face Up to Its Long History of Election Meddling (Peter Beinart, The Atlantic, 22.7.2018)
Russia Isn’t the Only One Meddling in Elections. We Do It, Too. (Scott Shane, 17.2.2018)