Ylöjärvi

Tilaa Ylöjärvi-artikkelit RSS syötteenä

Kolme neljäsosaa vasemmistoliiton äänistä tulee Tampereelta, Nokialta, Kangasalta ja Ylöjärveltä

  • 5.10.2024
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vasemmistoliitto valmistautuu huhtikuun alue- ja kuntavaaleihin hyvässä myötätuulessa. Ehdokasasettelu on jo hyvässä vauhdissa. Viime eduskuntavaaleista alkanut uusien jäsenien virta puolueeseen jatkuu yhä. Lokakuun 17. päivään asti jäse äänestetään myös uudesta puheenjohtajasta. Viime kunta- ja eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto sai heikot tulokset sekä Pirkamaalla että koko maassa. Mutta hyvät tulokset vuoden 2022 aluevaaleissa ja viime kesäkuun europarlamenttivaaleissa kertovat […]

Ylöjärven vasemmisto julkisti ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

  • 19.7.2024
  • TEKSTI: VK

Seuraavat alue- ja kuntavaalit ovat huhtikuussa. Ehdokasasettelu on eräänlainen esivaali, sen onnistuminen ennakoi menestystä itse vaaleissa. Ylöjärven vasemmisto on pannut vaalityön jo hyvälle alulle julkistaessaan aiemmin tällä viikolla ensimmäiset ehdokkaansa ennen kunnan merkittävää kesätapahtumaa, Kurun markkinoita. Perinteisten Kurun markkinoiden oivasta tunnelmasta nautitaan 20 heinäkuuta. Vasemmiston teltta on tutulla paikallaan Matkahuollontiellä markkinoiden ajan kello 9–15. Teltalla […]

Kunnallispoliitikko Liisa Schali on poissa

  • 20.5.2024

Vasemmistoliiton kantaviin voimiin vuosikymmenten ajan kuulunut Liisa Schali kuoli 92-vuotiaana 14.5.2024. Liisa Schali teki erittäin ansiokkaan uran sekä politiikassa että työelämässä Ylöjärvellä. Hän tuli Ylöjärven kunnan palvelukseen vuonna 1949.  Eläkkeelle Schali jäi pääkirjanpitäjän tehtävästä. Schali tuli ensimmäisen kerran valituksi kaupunginvaltuustoon vuonna 1989. Häent tunnettiin asioihin perusteellisesti paneutuneena ja aina tiukasti vasemmistolaista ideologiaansa puolustavana. Schalin painavat […]

Vasemmisto suuntaa tulevaisuuteen

  • 2.5.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliittolaisten vappupuheissa Pirkamaalla suunnattiin katseet tulevaan. Mikäli Suomeen syntyy sinimusta porvarihallitus, vasemmistoliitto on valmis puolustamaan kansalaisten hyvinvointia ja työtätekevien oikeuksia.  Tampereella Laikunlavalla, Keskustorin kupeessa puhunut vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja Minna Minkkinen muistutti, ettei tuleva oikeistohallitus tule olemaan työtätekevän, eikä varsinkaan pienipalkkaisten, puolella.  – Vaikka tulevaisuus monelta osin näyttää epämääräiseltä ja pelottavaltakin, emme ole kohtaamassa sitä yksin. […]

Pirkanmaan vappuopas 2023 on ilmestynyt

  • 27.4.2023
  • TEKSTI: VK

Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden perinteinen vappuopas kattaa 34 tilaisuutta 12 pirkanmaalaisessa kunnassa. Suurin osa vappujuhlista ja muistotilaisuuksista järjestetään paikallisten työväen poliittisten ja ammattijärjestöjen voimin. Juhlapuheiden pitäjistä useimmat ovat kunnanvaltuutettuja ja ammattiyhdistysliikkeen luottamushenkilöitä.  Myös kansanedustajia ja vasemmistoliiton johtohenkilöitä on liikkeellä. Kansanedustaja Anna Kontula puhuu […]

Ylöjärven vasemmisto joukolla vasemmistoristeilylle – vielä mahtuu mukaan

  • 19.12.2022
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vasemmistoliiton puolueristeilylle tammikuun puolivälissä mielivien on syytä ilmoittautua pian. Paikkoja riittää vielä hyvin, mutta halutuimmat hyttiluokat ovat käyneet vähiin. Ylöjärven vasemmistoaktiivit ovat jo ilmoittautuneet hyvissä ajoin: – Välillä tuntuu, että tämä porukka odottaa ja laskee päiviä risteilyyn enemmän kuin jouluaattoon tai eduskuntavaaleihin, miettii Aki Leppänen. Ylöjärveltä oli komea edustus myös edellisellä vasemmistoristeilyllä. Ylöjärven vasemmistossa risteilyyn […]

Vasemmistoehdokkaat ennätystulokseen seurakuntavaaleissa Pirkanmaalla

  • 21.11.2022
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vasemmistoliittolaisten seurakuntavaltuutettujen määrä nousi yhdestä kahdeksaan Pirkanmaalla eilen päättyneissä seurakuntavaaleissa. Vasemmistokristityillä oli 24 ehdokasta kymmenessä seurakunnassa eilen päättyneissä seurakuntavaaleissa. Seurakuntien valtuustoihin ja neuvostoihin valittiin vasemmistoehdokasta viidessä Pirkanmaan kunnassa. Akaan seurakunnan Ilon kirkko -ehdokaslistan vasemmistoliittolaisista ehdokkaista kirkkovaltuustoon valittiin 24 ääntä saanut eläkeläinen Jorma Kivi sekä sairaanhoitaja (AMK), terveydentutkimuksen jatko-opiskelija Wanda Franssila ja koulunkäynnin ohjaaja Janina Tuominen, […]

Pirkanmaalla ennätysmäärä vasemmistoehdokkaita seurakuntavaaleissa

  • 7.11.2022
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Pirkanmaan vasemmistokristityillä on 24 ehdokasta kymmenessä seurakunnassa huomenna alkavissa seurakuntavaaleissa. Vuoden 2014 seurakuntavaaleissa Pirkanmaalla oli 13 vasemmistolaista ehdokasta seitsemässä seurakunnassa ja vuoden 2018 vaaleissa 17 ehdokasta seitsemässä seurakunnassa. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 8. marraskuuta ja päättyy 12. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20. marraskuuta. Silloin voi äänestää vain oman seurakuntansa äänestyspaikoissa. Akaan seurakunnan Ilon kirkko […]

Sopimuspalokuntien tärkeä rooli tuli tutuksi aluevaltuustoryhmälle

  • 14.9.2022
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä sai kattavan tietopaketin Ylöjärven VPK:n toiminnasta lauantain Ylöjärven vierailullaan. Valtuutetuista Anna Kontula, Anne Nyman, Milka Hanhela, Jouni Sirén ja Mikko Aaltonen sekä strategia- ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen Katja Kotalampi osallistuivat vierailuun paloasemalla. Tutustumiskäynnin jälkeen ryhmä suuntasi tapaamaan paikallisia Ylöjärven torille, jossa mukana oli myös Ylöjärven vasemmiston aktiiveja  ja varavaltuutettu Satu Kosola.  Pirkanmaan pelastuslaitokseen […]

Syrjiikö Nysse osaa opiskelijoista?

  • 3.6.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen seudun joukkoliikenteessä, tuttavallisemmin Nyssessä opiskelija-alennuksen saaminen edellyttää, että opiskeluoikeus voidaan tarkistaa opintopolkujärjestelmästä. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ulkopuoliset koulutustoimijat eivät lakisääteisesti kuulu Opintopolku -palvelun piiriin. Opiskelu opintopolkuun kuulumattomissa oppilaitoksissa voi kuitenkin olla kokopäiväistä ja niihin myönnetään opintotukea. Tällaisia oppilaitoksia Suomessa ovat muun muassa Poliisiammattikorkeakoulu ja Pelastusopisto, jonka opiskelija ei saanut Nyssen opiskelija-alennusta ollessaan palkattomassa työharjoittelussa Tampereella […]