Pirkanmaa

Ikääntyneiden palvelut jälleen puheenaiheena aluevaltuustossa
- 25.9.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palveluiden nykytilanteesta ja niiden kehittämisestä maanantain kokouksessaan. Palveluiden seurantaraporista ilmenee muun muassa, että hoivapaikkaa odotetaan perusterveydenhuollon osastoilla. – Ikäihmisten palveluita kuvaava IKI2035-kehittämisohjelman puolivuotisraportti kuvaa laajasti vanhusten palveluiden muutoksia ja kehittämistä. Yksi olennainen palveluiden käyttäjille tärkein kysymys jää sivuun: eli se, saako hoitoa tarvitsemansa hoidon silloin kuin sitä tarvitsee. Valitettavasti näin ei ole. […]

Malttia datakeskushankkeisiin
- 24.9.2026
- TEKSTI: RIIKKA PÖNTINEN
Suomessa on keskusteltu viime viikkoina kasvavissa määrin datakeskuksista sen jälkeen, kun Google ilmoitti mittavasta 13 miljardin investoinnista Suomeen. On käynyt ilmi, että Suomessa on meneillään varsinainen datakeskusbuumi, sillä datakeskuksia on eri yhtiöiden toimesta suunnitteilla lukuisia ympäri Suomen. Myös Pirkanmaalla valtuustoihin on tulossa päätettäväksi kaavoja, joista ainakin osaan on jo varmuudella suunnitteilla datakeskus. Päätöksenteon vauhti huimaa […]

Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista
- 23.9.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Aluevaltuuston kokouksessa puhuttiin maanantaina lähisuhdeväkivallasta. Valtuusto käsitteli vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhelan jättämää valtuustoaloitetta lähisuhdeväkivallan vastaisen työn vahvistamiseksi. Aloite ehdottaa Pirkanmaalle käyttöön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosittelemaa avainhenkilömallia, jossa hyvinvointialueilla olisi pysyvät lähisuhdeväkivaltakoordinaattorit. Pirkanmaan hyvinvointialueella ei ole tällä hetkellä työntekijää, jonka vastuulla olisi pelkästään lähisuhdeväkivallan vastainen työ. Aloitteen saamassa vastauksessa kuvaillaan, että Pirhassa väkivallan vastainen […]

Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle
- 22.9.2026
Vasemmistoliiton aluevaltuutettu Anne Nyman jätti maanantain Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen vaihdevuosineuvolasta Pirkanmaalle. Vastaavanlainen vaihdevuosineuvola on Pohjanmaan hyvinvointialueella, jossa neuvolan toiminta käynnistyi syyskuussa pilottitoimintana. Aloitteen mukaan neuvolan tarkoituksena olisi luoda selkeä hoitopolku ja keskittää olemassa olevaa osaamista, ei rakentaa kokonaan uutta palvelurakennetta. Aloitteessa korostetaan, että Pirkanmaan hyvinvointialueella ei ole vaihdevuosioireista kärsiville helposti saavutettavaa ja selkeää […]

Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle
- 21.9.2026
- TEKSTI: LAURA KORHONEN
Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki on myönnetty Harri Asikaiselle hänen työstään puolueen eteen. Valkeakosken vasemmiston ilmoituksessa sosiaalisessa mediassa Asikaista kuvataan puolueaktiiviksi ja kuntapolitiikan konkariksi, joka on ollut aktiivisesti mukana puoluetoiminnassa ja kunnallispoliittisissa luottamustehtävissä jo vuosikymmenten ajan. Palkittu on vaikuttanut merkittävästi Valkeakosken vasemmistoliiton sisällä ja toiminut järjestön sisäisissä luottamustehtävissä, osallistunut toiminnan järjestämiseen ja suunnitteluun sekä ollut tärkeässä roolissa […]

Piirikokous erotti piirihallituksen jäsenen
- 9.9.2026
- TEKSTI: VK
Pirkanmaan vasemmiston ylimääräinen piirikokous on tänään erottanut piirihallituksen jäsenen Mika Tammen. Erotuspäätöksen taustalla ovat Tammen kirjoittamat tekstit sosiaalisessa mediassa. Tammen kirjoitukset tulivat piirin puheenjohtajan tietoon puolitoista viikkoa sitten. Piirihallitus päätti välittömästi piirikokouksen kutsumisesta koolle. – Emme hyväksy minkäänlaista väkivaltaa, väkivallalla uhkailua tai vihapuhetta, kommentoi Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtaja Veera Kiretti. Kiretin mukaan Tammi ei ole osallistunut […]

Datakeskukset lupaavat paljon ja vievät enemmän – Energiakriisi tulossa
- 9.9.2026
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ
Datakeskusvyöry etenee Pirkanmaalla kuten muualla maailmassa: luvataan huipputeknologiaa, työpaikkoja, kaukolämpöä ja verotuloja. Muutaman vuoden kuluttua huomataan katteettomat lupaukset, tuntuva sähkön hinnan nousu ja ympäristöhaitat, eikä luvattuja työpaikkoja ja verotuloja tule. Markkinavoimaisen kasvun jatkuessa tulee laaja energiakriisi. Pirkanmaalla on jo viisi datakeskusta. Niistä kolme on keskitetty Tampereelle. Kolme on tulossa Kangasalle sekä Nokialle, Valkeakoskelle, Akaaseen ja […]

Suomeen tarvitaan eläkekatto
- 8.9.2026
- TEKSTI: YRJÖ KUIVASNIEMI
Suomen eläkejärjestelmän uudistaminen ja kestävyys nousevat säännöllisesti julkiseen keskusteluun. Aina uudistuksia valmisteltaessa herää myös kysymys eläkekatosta -eli siitä, että kaikkein suurimmille työeläkkeille asetettaisiin kohtuullinen yläraja. Asiaa on meillä selvitetty työryhmissä, mutta eläkekattoa ei ole saatu aikaan. Voidaankin kysyä, oliko valmistelussa mukana aitoa tahtoa puuttua suurimpiin eläkkeisiin, vai oliko asetelmassa mukana myös eturistiriitoja. Kuitenkin useimmissa Euroopan […]

Kansalaisten yhteys päättäjiin huoletti vain osaa aluevaltuutetuista
- 3.9.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Vasemmistoliiton aluevaltuutetun Anna Kontulan valtuustoaloitteen luottamushenkilöiden itsensä ilmoittamien yhteystietojen julkaisemisesta Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla saama vastaus oli käsittelyssä aluevaltuuston maanantain kokouksessa. Tällä hetkellä Pirhan luottamushenkilöillä on verkkosivuilla hyvinvointialueen pirha.fi-päätteinen sähköpostiosoite sekä mahdollinen puhelinnumero siitä huolimatta, että luottamushenkilö on saattanut itse ilmoittaa eri sähköpostiosoitteen yhteystietoihinsa. Kontula esitti huolta, että kansalaiset eivät välttämättä tavoita luottamushenkilöitä yhtä hyvin Pirhan […]

Vuoden rohkeat -palkinto Minna Minkkiselle
- 2.9.2026
- TEKSTI: VK
Torstain päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteisen PäMi-päivän teemana oli ”Rohkeus kuulua”. Pirkanmaan päihde- ja mielenterveysverkosto palkitsee vuoden aikana rohkeasti ihmisen puolella näkyneitä tahoja. Tänä vuonna palkinnon sai Tampereen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja valtuuston varapuheenjohtaja Minna Minkkinen. Palkinto annettiin tunnustuksena aktiivisesta työstä ihmisten äänen esiin tuomisesta ja osallisuuden edistämisestä. – Kiitos valtavasti tästä huomionosoituksesta. Olen paitsi kiitollinen, myös […]