Vasemmiston sisäinen turvallisuuspoliittinen keskustelu jatkui torstaina puolueen järjestämässä turvallisuuspoliittisessa seminaarissa. Seminaarissa kuultiin puheenvuoroja sekä kansainvälisen politiikan tutkijoilta että puolueen puheenjohtajalta Li Anderssonilta.
Venäjän helmikuinen hyökkäys Ukrainaan sysäsi suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun nopeasti uusille jengoille. Aikaisemmin hyvin etäiseltä tuntunut Nato-optio on yhtäkkiä pöydällä toden teolla. Valtionjohto ja eduskunta joutuvat pian päättämään, realisoidaanko tuo optio.
Äkillisesti muuttunut tilanne sähköisti turvallisuuspoliittisen keskustelun myös vasemmistoliiton sisällä. Li Andersson totesikin seminaarin aloituspuheessaan, miten aiemmin puoluetta yhdistänyt tekijä on muuttunut jakavaksi. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa useat vasemmistolaisetkaan eivät ole enää ennen selvästi kielteisestä Nato-kannastaan varmoja.
Torstainen seminaari olikin vain yksi monista turvallisuuspoliittisista tilaisuuksista, joita puolueen piirissä on kevään aikana järjestetty. Jäsenistölle on haluttu taata mahdollisuus keskustella perinpohjin, kun Suomen turvallisuuspolitiikka on hakemassa uutta suuntaa.
Nato, Venäjä, Yhdysvallat
Torstaina tilaisuudessa asiantuntijoina olivat puhumassa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro sekä Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Annala.
Kangaspuro maalasi esityksessään kuvan Venäjän ja länsimaiden välisestä geopoliittisesta asetelmasta ja Venäjän erilaisista intresseistä eri puolilla maailmaa. Hän haki syitä Venäjän sodalle Ukrainassa ennen kaikkea Venäjän ja lännen pidempiaikaisesta vastakkainasettelusta. Geopoliittiset syyt selittävät edelleen Kangaspuron mielestä parhaiten Venäjän syitä sotaan Ukrainassa.
Tutkija Maria Annala esitteli Natoa Yhdysvaltojen näkökulmasta. Annala kuvasi Natoa Yhdysvaltojen johtamana liittoumana, jonka luomat liittolaisuudet ovat Yhdysvalloille myös poliittisesti hyvin tärkeitä ja niihin sitoudutaan. Entisen presidentin Donald Trumpin suhtautuminen Natoon oli hyvin kielteinen, mutta suhtautumisesta ei kuitenkaan ole tullut valtavirtaa republikaanisessa puolueessa tai sen äänestäjien keskuudessa. Annala myös muistutti, että esimerkiksi Trumpin hallinnon kritiikki eurooppalaisten Nato-maiden alhaisia puolustusmenoja kohtaan on tuttua jo hänen edeltäjänsä Barack Obaman ajalta.
Omassa puheenvuorossaan ennen paneelia Li Andersson korosti, miten mahdollisuus poliittiseen harkintaan ennen Nato-päätöstä on keskeinen siksi, että päätöksen tulee kestää aikaa. Vasemmisto kritisoi viime viikolla julkaistua valtioneuvoston turvallisuuspoliittista ajankohtaisselontekoa ohuudesta sen suhteen, mitä riskejä erilaisiin ratkaisuihin sisältyy. Tämän esille tuominen ei ole Anderssonin mukaan jarruttelua vaan harkintaa, jolla pidetään kiinni demokratian toteutumisesta.
– Päätös, joka eduskunnassa tänä keväänä tehdään tulee olla hyvä päätös vuosikymmeniä eteenpäin. Tämä ei ole hidastelua, Andersson totesi.
Nato ei ole vain Nato
Puheenvuorojen jälkeen järjestetyssä paneelissa käsiteltiin erityisesti Nato-päätöksen ulkopoliittisia seuraamuksia. Markku Kangaspuro piti todennäköisenä, että jäsenyys Natossa vaatii sopeuttamaan ulkopolitiikan sotilasliiton ja sen tärkeimpien jäsenvaltioiden intresseihin, mikä tulee kaventamaan itsenäisen politiikan liikkumavaraa.
Erityisesti keskustelussa nousivat esiin ydinaseet. Naton sotilaallinen pelote perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen ydinasearsenaaliin. Suomi on kuitenkin mukana ydinsulkusopimuksessa, jonka tarkoituksena on rajoittaa ydinaseiden leviämistä. Toisaalta Suomi ei ole lähtenyt mukaan Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymään ydinaseiden kieltosopimukseen, joka tuli voimaan vuonna 2021. Kangaspuro esittikin, että Ruotsin taannoiseen jäämiseen sopimuksen ulkopuolelle liittyi ulkoista poliittista painostusta.
Maria Annala kuitenkin huomautti, että myös ydinasevaltiot Yhdysvallat ja Venäjä ovat onnistuneet sopimaan ydinaseiden vähentämisestä. Li Andersson taas peräänkuulutti ulkopoliittisen liikkumavaran suhteen sitä, ettei Suomen ja suomalaisten pitäisi ainakaan itse kaventaa omaa liikkumavaraansa. Jo nyt Naton sisällä on esimerkkejä maista, jotka ovat kyenneet itsensä näköiseen politiikkaan. Vasemmiston olisikin tärkeää pitää tästä kiinni myös silloin, jos Suomi Natoon liittyy.
Keskustelu paneelissa oli kiihkeää ja tarjosi seuraajille myös näkökulmia, jotka toisinaan uupuvat julkisesta keskustelusta. Kysymys Natosta ei ole vasemmistolle helppo, mutta Li Andersson kiteytti keskeisimmän asian, mikä tänä keväänä on äkisti noussut vaivaavaan kaikkia kansalaisia, myös vasemmistolaisia.
– Venäjä toi laajamittaisen maasodan eurooppalaiseksi realiteetiksi ja siihen täytyy myös löytää vastauksia.
Puhut asiaa
Uutisessa ei voi kaikkea esittää, mutta ihmettelen, jos Kangaspuro oli tosiaan hakenut Ukrainan sodan syitä ERITYISESTI Venäjän ja länsimaiden välisestä geopoliittisestqa asetelmasta ja Venäjän erilaisista itresseistä eri puolilla maailmaa. Kyllä niistäkin asioista erimielisyyksiä löytyy mutta ei todellisia sodan syitä. Tärkein syy on mielestäni (ja monien tutkijoiden mielestä) kuitenkin VENÄLÄINEN NATIONALISMI. Ellei sitä lainkaan oteta huomioon, päädytään oikeuttamaan Venäjän sotilaallinen hyökkäys. Tätäkö Kangaspuro ajoi takaa? Onko tämä myös Vasemmistoliiton kanta?
Venäläinen nationalismi on vanhaa perua ja tarkoittaa sitä, että Venäjän tehtävä on viedä ortodoksiuskontoa ja Venäjän valtaa kaikkialla maailmaan. Minimivaatimuksina on pidetty ja näin tekee myös Putin, että itäslaavilaiset valtiot Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä olisivat samassa valtiossa tai ainakin valtioliitossa. Putin on myös täysin perusteettomasti väittänyt, ettei ukrainan kansaa itse asiassa ole olemassa. ”He ovat venäläisiä”
Putin pitää sotaa Ukrainaa vastaan vapaustaisteluna ”natseja, narkomaaneja ja kansanmurhaajia vastaan”. Hänen tavoitteenaan oli Ukrainan ja Valko-Venäjän alistaminen ja kun se ei näytä onnistuvan, valtakunnan ja sen asukkaiden tuhoaminen.
Tämä ei ole enää geopolitiikkaa vaan tuhoamissotaa. Ellei Kangaspuro sitä käsitä, Vasemmistoliiton olisi syytä käsittää.
Pekka Lehtonen
Tuntuu välillä, että kommunismikin oli vain Venäjän (tai ainakin Neuvostoliiton valtioedun) peite.