Työtä ja unelmia Neuvosto-Karjalasta 90 vuoden takaa

Karjala on ollut yhteiskunnallisten kokeilujen koelaboratoriona rajan molemmin puolin. Yhdestä koelaboratoriojaksosta kertoo havainnollisesti Ossi Kamppisen ja Arto Rinteen toimittama kuvateos Työtä ja unelmia – Heinrich Vogelerin Neuvosto-Karjalan kuvia 1930-luvulta (Atrain & Nord).

Venäjän Karjalassa syntynyt Arto Rinne on tehnyt pitkän uran radiotoimittajana, folk-muusikkona sekä tulkkina ja kääntäjänä Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Ossi Kamppisen tuotantoon kuuluu useita luovutettujen aleiden tai Neuvosto-Karjalan maailmansotien välisen suomalaisvaiheen historiaa käsitteleviä kirjoja ja julkaisuja.

Ikaalisissa varttunut sosialisti, filosofian tohtori ja taloustieteilijä Edvard Gylling (1881-1938) oli 1918 kansalaissodassa Suomen kansanvaltuuskunnan raha-asiain valtuutettu. Gylling ja 1931 Neuvostoliittoon muuttanut saksalainen taidemaalari Heinrich Vogeler (1872-1942) työskentelivät 1930-luvun alun Neuvosto-Karjalassa. Gylling oli Neuvosto-Karjalan johtaja ja hän oli Vogelerin tukena tämän ikuistaessa uuden sosialistisen neuvostotasavallan maa- ja metsätalouden suuria, käänteentekeviä saavutuksia. Vogeler teki suomalaisten asuttamaan Neuvosto-Karjalaan vuosina 1925-36 neljä matkaa, joiden aikana hän tallensi näkemäänsä väripiirroksin ja akvarellein.

Lokakuussa 1928 alkanut Neuvostoliiton ensimmäinen viisivuotissuunnitelma Karjalalle osoitettuine metsänhakkuutavoitteineen teki alueesta suuren työmaan. Näitä sosialistisen rakennustyön näkymiä Vogeler kuvasi teoksissaan.

Vuonna 1936 Vogelerin teoksia päätyi Karjalan valtion museoon. Nykyään museokokoelmissa on 95 piirustusta ja akvarellia ja ne ovat suurelta osin esillä tässä teoksessa. Ne ovat ainutlaatuinen historiallinen ja etnografinen lähde nyt jo kadonneesta ajasta ja sen ihmisistä. Kuviinsa Vogeler tallensi palan suomalaisten historiaa Karjalassa ajalta, jolloin aurinko paistoi.

Metsätöihin otettiin Kanadan malli

Karjalan autonominen neuvostotasavalta perustui Edvard Gyllingin vuoden 1920 alussa Tukholmassa laatimaan suunnitelmaan itsehallinnollisen kommuunin perustamisesta Venäjän Karjalaan. 

Leninin ja neuvostojohdon annettua suunnitelmalle hyväksyntänsä, kesäkuussa 1920 perustettiin Karjalan työkansan kommuuni. Heinäkuussa 1923 se osittain Gyllingin aloitteesta muutettiin Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Gyllingistä tuli komissaarien neuvoston puheenjohtaja ja johtoon tuli muitakin suomalaisia emigranttikommunisteja. Gyllingin tavoitteena oli lisätä alueen taloudellista riippumattomuutta ja vaurautta sekä suomenkielistää karjalainen väestö. 

Talven 1921-22 Itä-Karjalan kommunisminvastaisen kansannousun aikaan Suomeen pakeni suuri määrä karjalaisia. Gylling sai houkuteltua heistä 5000 – 8000 palaamaan antamalla heille armahduksen. Työvoimapula oli kuitenkin suurten suunnitelmien valossa armoton. Neuvostojohto oli houkutellut satoja amerikansuomalaisia uuteen Karjalan Neuvostotasavaltaan rakentamaan metsätyökeskuksia, eli metsätyöpunkteja, kuten niitä kutsuttiin. Lokakuun 1929 New Yorkin suuren pörssiromahduksen seurauksena puhjenneen laman seurauksena tuhannet amerikansuomalaiset ottivat Itä-Karjalan kutsun vastaan. Pian toistakymmentätuhatta suomalaista rakensi tarmokkaasti sosialismia. Perinteisestä metsätyömallista löytyi paljon parannettavaa ja Karjalassa siirryttiin 1930-luvulla kanadalaiseen koneellistettuun malliin.

Kolhoosien ja metsäpunktien klubeilla sekä Petroskoissa oli omat isot orkesterinsa. Myös Kontupohjan paperitehtaan klubilla sekä Petroskoin suksitehtaan klubilla oli omat, 20-30 soittajan orkesterit. Kesäisin 1930-luvun alkupuolella Petroskoissa orkesterit soittivat kaupungin puistoissa jazzia ja amerikkalaista tanssimusiikkia.

Tuotanto Karjalassa nousi kohisten

Suurin osa Karjalan merkittävistä metsätyökeskuksista oli amerikansuomalaisten rakentamia ja perustamia. Vuosina 1929-31 perustetuista keskuksista suurin oli kolmisenkymmentä kilometriä Petroskoista Prääsän suuntaan sijainnut Matroosan punkti. Tunnettuja suomalaispunkteja olivat myös Prääsän piirissä sijainnut Internationalen punkti sekä Äänisenrannan piirissä sijainneet Losoninan ja Vilgan punktit. Yhteistä näille amerikansuomalaisten rakentamille metsätyökeskuksille oli se, että ne olivat erittäin tuotantokykyisiä. Myös Uhtualla oli paljon suomalaisia metsätöissä. 

Suojujoen varrella sijaitsevassa Matroosassa aloitettiin syksyllä 1930 suuret metsänhakkuut. Paikalle saapuneet kanadansuomalaiset rakensivat sinne suuren asuintalon, ruokalan, korjaamon, traktorihallin ja voimalaitoksen, jossa Ford-moottori jauhoi sähköä kolmessa vuorossa käyvälle sahalle ja samalla latasi akkuja illan ja yön valaistusta varten. 

Aikalaiset muistelivat Matroosassa olleen 1930-luvun puolivälissä noin 150 kanadansuomalaisten pystyttämää rakennusta. Vuonna 1933 siellä oli jo yli neljäsataa amerikansuomalaista. Heidän työmenetelmiään tultiin opiskelemaan Siperiasta saakka. Keskuksen traktorit olivat neuvostoliittolaisia 60 hevosvoimaisia Stalinetseja. Niillä ajettiin puuta Suojujoen varteen lanssille, josta ne kevään tullen uitettiin Solomannin sahallae ”ekspertteerausta” ja kotimaista käyttöä varten.

Luostarista metsätyökeskus

Prääsän piirissä sijainnut Internationalen metsätyökeskus oli perustettu vanhan ortodoksiluostarin alueelle, Vasojärven luonnonkauniiseen maisemaan. Se tunnettiin myös nimellä Interposelok, kansainvälinen kylä. Keskuksessa oli vuonna 1934 noin 300 asukasta, joista suurin osa Kanadasta ja Yhdysvalloista muuttaneita siirtolaisia. Luostarin rakennukset saivat uuden käyttötarkoituksen ja niistä tuli yleisiä tiloja. Kirkoista tuli klubi ja voimistelusali. Luostarin pellot olivat viljelyksessä, sikalassa oli kuutisenkymmentä sikaa ja uudessa navetassa oli satapäinen itäsuomalainen karja. Syrjäinen Internationalen oli elintarvikkeiden suhteen omavarainen.

Matroosan nuorempi veli Vilgan punkti sijaitsi vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Petroskoista. Siellä lähes 500 työläisestä yli 400 oli Suomesta ja Pohjois-Amerikasta tulleita. Tukkien, ropsien, paperipuun ja polttopuiden lisäksi siellä sahattiin ratapölkkyjä sekä kesäaikaan oli pihkatuotantoa. Keskuksessa oli seitsemän traktoria ja kaksi sirkkelisahaa sekä metallivalimo, auto-ja traktorikorjaamo, tiilitehdas sekä pajoja. Ajatuksena oli, että metsien tultua hakatuksi jäljelle jäävä neuvostotila tuottaisi juurikasveja, vihanneksia, voita ja maitoa Petroskoin tarpeisiin. Vilgan punktilla oli keskuksen lisäksi neljä alapunktia: amerikansuomalaisen runoilijan Mikael Rutasen mukaan nimetty Rutanen, Isku, Rantakämppä ja Polvina.

Hyytävät Stalinin ajan poliittiset tuulet alkoivat puhallella vuoden 1934 jälkeen. Vaihtoehtoisesta totuudesta tuli vallankäytön iskuri. Gyllingistä leivottiin kansanvihollinen, Heinrich Vogeler joutui Saksan 1941 hyökkäyksen jälkeen epäsuosioon. Hänet karkotettiin Karagandaan, missä hän kuoli aliravittuna 14. kesäkuuta 1942. Edvard Gylling oli teloitettu päivälleen neljä vuotta aiemmin 14.6.1938 nähtävästi Kommunarkun teloituspaikalla Moskovassa.  

Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että mikään saavutus ei ole kyllin hyvä ja arvokas, etteikö totalitaristinen valtakoneisto sitä murskaisi hetkellisen poliittisen voittonsa toivossa.

Ossi Kamppinen & Arto Rinne: Työtä ja unelmia – Heinrich Vogelerin Neuvosto-Karjalan kuvia 1930-luvulta, Atrain & Nord 2024. Kirjan kuvatekstit ovat suomeksi, saksaksi ja venäjäksi.