Kevään vaalit lähestyvät ja kaikilla puolueilla on ehdokashaku päällä. Puolueiden mainoksissa kerrotaan, että paikallisvaaleissa pääsee vaikuttamaan oman lähialueensa asioihin ja toiset jopa nostavat paikallispoliitikot sankareiksi. En tiedä sankaruudesta, mutta oman kunnan ja alueen asioihin pääsee kyllä valtuutettuna vaikuttamaan. Valtuustotyöskentelyn typistäminen pelkäksi paikallispolitiikan hoitamiseksi jättää kuitenkin huomiotta valtavasti, mitä muuta valtuustotyöskentely on ja mitä se antaa.
Otetaan esimerkki. Tällä viikolla vasemmiston valtuustoryhmässä on keskusteltu sekä kirjapainajahakkuista ja -tuhoista lähimetsässä sekä paikallisen yhdistyksen tarjoaman lastenhoitoavun lakkaamisesta. Kirjanpainaja-asiasta en tiennyt aamulla vielä mitään, mutta ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen tiesin, että kyseessä on puita tuhoava kuoriainen. Sama kävi paikallisen lastenhoitopalvelun kanssa. Nyt tiedän, miten lirissä paikalliset perheet ovat toimivan, tilapäisen lastenhoitopalvelu loppuessa, kun palvelu ei saa riittävästi julkista tukea. Politiikassa käsiteltävät aiheet vaihtelevat siis laidasta laitaan.
Toinen esimerkki on uudet ihmiset. Valtuustotyötä ei tehdä papereita pyörittämällä, vaan yhdessä muiden ihmisten kanssa. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja oppiminen työskentelemään heidän kanssaan vie oman aikansa, mutta siitä politiikassa on kyse.
Tärkeintä kuitenkin on saada olla mukana vaikuttamassa oman kunnan, minun tapauksessani Tampereen, asioihin. Saa olla tuomassa oman näkemyksensä, tietämyksensä ja ajatukset osaksi päätöksentekoa. Ehdolle lähtiessä ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea. Riittää, että on intoa ja näkemys siitä, minkä kaiken omassa kotikunnassa ja omalla alueella pitäisi olla paremmin tai korjata. Paikallisvaaleissa äänestäjät eivät niinkään halua äänestää julkkista tai valtakunnan poliitikkoa, vaan ihmistä, jonka tuntevat. Ihmistä, joka asuu samalla alueella. Ihmistä, joka harrastaa samoja asioita. Ihmistä, jonka lapset ovat samassa koulussa omien lasten kanssa.
Suosittelen lämpimästi lähtemään ehdolle. Ehdokkuus ja sitä myötä mahdollisesti tulevat luottamustoimet ovat yksi tapa olla mukana rakentamassa parempaa maailmaa, tai ainakin parempaa kaupunkia ja hyvinvointialuetta.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja, Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettu.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.