Olin 1990-luvulla sosiaalipolitiikan yliopisto-opiskelija. Pääsykoekirjoissa ja opinnoissa meille kerrottiin siitä, millaisen hyvinvointiyhteiskunnan suomalaiset poliitikot rakensivat yhteistuumin nälkävuosien, armottoman köyhyyden ja sisällissodan jälkeen. Toisen maailmansodan päätyttyä Suomi nousi vielä kuin ihmeen kaupalla kaikkia lapsiaan kouluttavaksi maaksi, jossa ihmisiä laajasti hyödyttäviä uudistuksia tehtiin vuosikymmen toisensa perään.
Kansallinen yhteisyys ja jaettu hyvinvointi nähtiin pienen kansakunnan mahdollisuutena selvitä ja kukoistaa. Se tavoite oli poliitikoille yhteinen. Terveys, tasa-arvoinen koulutus, hyvä ravitsemus ja kohtuulliset asuinolot olivat asioita, joita edistettiin ja joista valistettiin laajasti.
Oman elämäni ensimmäiset vuosikymmenet olin osa hyvinvointivaltioprojektia. Olin Ruovedellä 1970-luvulla ensimmäisiä lapsia, jotka pääsivät uuden päivähoitolain mukaiseen päivähoitoon ja vastarakennettuun päiväkotiin. Koulussa meillä oli säännölliset vuosittaiset terveystarkastukset ja hammaslääkäriajat. Toimiva terveyskeskus oli kodin naapurissa. Siellä myös käytiin katsomassa 1980-luvulla isänisää, joka vietti kunnan omalla vuodeosastolla viimeisiä aikojaan, kotiseudullaan.
Kulttuurityö kunnissa oli itsestäänselvyys ja ylpeyden aihe. Koulussa oli monia taidekerhoja heti koulupäivän jälkeen iltapäivisin. Meitä lapsia ja nuoria vietiin teatteriin ja konsertteihin usein. Jopa Juice Leskisen Grand Slam esiintyi meille kesken koulupäivän.
Kaikki ei toki ennen ollut paremmin. Kuitenkin 1900-luvun mittaan ja vielä 1980-luvulla Suomessa oli selkeitä visioita paremmasta elämästä kaikille. Katse oli tulevaisuudessa ja siinä, miten maata voitaisiin kehittää yhdessä.
Nyt meillä lisääntyvät asunnottomuus, ruokajonot ja yleinen turvattomuus. Poliittinen keskustelu on usein ilkeitä heittoja, nälvimistä ja naureskelua myös hyvin korkealla tasolla valtakunnanpolitiikassa. Näkymä tulevaisuuteen koskee liian usein lähinnä varautumista, leikkaamistavoitteita ja toisenlaiseksi mielletyn pelkäämistä. Meidän ennen suuressa arvossa pidetyt hyveemme ja tavoitteemme ollaan valmiita vetämään historiattomasti pöntöstä alas.
Tulevaisuutta on kuitenkin mahdollista edelleen rakentaa ihmisten tasa-arvon periaatteen pohjalta tuleville sukupolville. Se on myös voitava tehdä rohkeasti ja ilomielin yhdessä.
Kirjoittaja tamperelainen vasemmistoliiton kunta- ja aluevaaliehdokas, sosiaalityön yliopisto-opettaja, asunto- ja kiinteistölautakunnan jäsen ja vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.