Donald Trump näyttäytyy omanlaisenaan oikuttelevana lapsikuninkaana. Hän on leipää ja sirkushuveja ja muita epämääräisyyksiä janoavien suosikki, aikansa Caligula.
Trumpin virkaanastujaisten jälkeiset sirkushuvit toivatkin mieleen Joseph Brodskyn runon MCMXCV. Siinä klovnit hajottavat sirkusta samalla kun trapetsista roikkuu velttona illuusionsa menettäneen taikurin smokki.
Taikuri on kadottanut kykynsä vallata yleisönsä mielikuvituksen. Illuusioita vailla oleva sirkus on jäänyt ilveilijöiden armoille, ilo ja nauru ovat kaikonneet, jäljellä on enää ilveilijöiden riehunta, ja nämä vastailevat katsojien kysymyksiin arvoituksilla.
Mutta eihän tämä trumpismi ole mikään rahvaanjoukkojen päissä kehkeytynyt ilmiö. Se on tarkan ja pitkäjänteisen suunnittelun tuloksena syntynyt globaalin oikeiston sirkusmainen hallintomekanismi, jota on harsittu kokoon pitkään ja hartaasti.
Jo 1800-luvun alussa porvariston ”hyvänolonfilosofi” Jeremy Bentham kehitteli idean täydellisesti valvotusta panoptikon vankilasta. Siinä yksi vartija pystyi tarkkailemaan vankeja yhdestä pisteestä ilman, että vangit tiesivät, milloin heitä tarkkailtiin. Panoptikonista tuli vankiloiden, kasarmien, mielisairaaloiden ja koulujen arkkitehtoninen ihannemalli.
Uuden tietoteknologian avulla tämä porvariston kaksisataavuotinen kostea panoptikon-uni on ollut mahdollista globaalisti toteuttaa ja sen henkiset seuraukset ovat nyt meidän kaikkien ihasteltavina. Sosiaalisen median ”salainen silmä” tarkkailee tekemisiämme netissä ja samalla rahastaa meitä.
Natsit, Stalin, Hollywood
Saksalaisen Frankfurtin koulukunnan edustajat Max Horkheimer ja Theodor Adorno hahmottelivat vuonna 1944 hollywoodilaisen kulttuuriteollisuuden ideologisia juuria. Heidän mukaansa natsit käyttivät politiikan estetisoimisessaan uusklassista estetiikkaa, sitä samaa, johon turvautui myös Stalinin ajan Neuvostoliitto sekä Hollywoodin elokuvateollisuus.
Kaikki kolme tähtäsivät samaan päämäärään, yhteiskunnallisten ristiriitojen peittämiseen sileän julkisuuden taakse. Ja kaikki nämä kolme poliittista suuntausta ovat taas täällä tänään ilonamme toteuttamassa tätä yhteistä spektaakkeliestetiikkaansa.
Samaisen koulukunnan työryhmän laajassa empiirisessä sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa vuonna 1931 ilmeni, että teollisen proletariaatin psyykkeeseen sisältyi huolestuttava epädemokraattinen, traditionalistinen ja suvaitsematon juonne. Vastaavanlaisessa 1940-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että amerikkalaisten valkoisten protestanttien keskuudessa oli runsaasti fasismiin myönteisesti suhtautuvia.
Nämä tutkimustulokset jätettiin tuolloin julkaisematta, koska ne eivät sopineet fasismin vastaiseen taisteluun. Sama suvaitsematon ja epädemokraattinen ilmiö on jälleen lähes sadan vuoden jälkeen roihahtanut ilmiliekkeihin niin Yhdysvalloissa, Venäjällä kuin koko Euroopassa.
Tittytainmentia rahvaalle
Syyskuussa 1995 yli 500 johtavaa poliitikkoa, talouselämän edustajaa ja tiedemiestä eri puolilta maailmaa viitoittivat tietä sosialismin jälkeisen historian loppumisen ajan sivilisaatioon. Kalifornian Fairmont -hotellissa järjestetyn symposiumin kokoonkutsujana ja isäntänä toimi Neuvostoliiton viimeinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Mihail Gorbatshov.
Tilaisuudessa puolalaissyntyinen, neljä vuotta presidentti Jimmy Carterin turvallisuusneuvonantajana toiminut valtiotieteilijä Zbigniew Brzezinski esitti käsitteen ”tittytainment,” tissiviihde. Sanassa esiintyivät käsitteet entertainment (viihde) ja tits (tissit).
Tällä Brzezinski ei tarkoittanut ainoastaan seksiä, vaan kaikenlaista turruttavaa viihdettä, joka virtaa joutilaiden ja syrjäytyneiden ihmisten tajuntaan kuin maito imettävän äidin rinnoista.
Tämä turruttavan viihteen ja riittävän ravinnon sekoitus sai Brzezinskin unelmissa maailman turhautuneen väestön pysymään aloillaan, kun vain kolmasosalle ihmisistä oli tarjolla mielekästä työtä.
Kenties häveliäisyyssyistä tämä vanha sotaratsu jätti sanomatta, että parhaiten tissiviihde huumeilla höystettynä takaa sen, että ihmiset pysyvät aloillaan tajuamatta missä ja kenen ehdoilla oikein mennään. Ainoa, mitä piti suojella, oli kapitalistisen markkinatalouden takaamat harvojen ja valittujen edut.
Tuolloin 30 vuotta sitten Googlea, Facebookia tai iPad- viihteen tuttipullosovelluksia ei vielä tunnettu, joten Brzezinskin esitys aiheutti kohahduksen. Herkkänahkaisimmat pitivät sitä mauttomana ja kyynisenä, ihmisarvoa halventavana tulevaisuuden kuvana.
Some Pandoran lippaana
Nyt lähes jokainen ympäri maailmaa kulkee kyseinen iPad-tuttipullo mukanaan sitä jatkuvasti lutkuttaen. Jopa Helsingin Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi myönsi (26.1.2025), että selkeän ja kohtuullisen ymmärrettävän sosiaalisen median aikakausi on yhtäkkiä ohi ja alustat ovat valtavassa murroksessa.
Tekoäly kehittyy hurjaa vauhtia ja käyttäjillä ja mediataloilla ei ole enää mitään mahdollisuutta ymmärtää yhä hienovaraisemmaksi muuttuvia algoritmeja. Ei ole tietoa, mitä näkyy ja kenelle, millaista sisältöä nostetaan ja mitä hiljennetään ja millä perusteilla:
– Somealustojen tavoite on maksimoida niillä vietetty aika ja saada ihmiset toimimaan niillä. Tykkäyksillä, reagoinneilla ja käyttäjien tuottamalla sisällöllä alustat tekevät rahansa. Mitä voimakkaampi tunne alustaan liittyy, sen helpommin käyttäjä aikansa ja aivonsa siihen sitoo. Näitä impulsseja osataan käyttää koneilla joka vuosi taitavammin. Ihminen on ohjattavissa ennennäkemättömällä tavalla. Tähän kun liittää bottien ja trollien tekoälyllä tuottaman sisällön ja mielipiteiden räjähdyksen, käyttäjä hukkuu helposti materiaaliin, jossa keskustelun ja yleisön tunnelman aitoutta on yhä vaikeampi todentaa. Myös maailmanpolitiikan pelurit voivat syytää someen propagandaa, Yläjärvi kirjoittaa.
Sopii kysyä, alkaako jo oikeistoakin hirvittää tämä heidän rakkaan ”Pandoran lippaansa” tarjoilema sisältö? Lähtikö panoptikon lapasesta?
Iso veli valvoo
Aldous Huxley kuvasi vuonna 1931 ilmestyneessä romaanissaan Uljas uusi maailma, miten teknonologialla hallittavassa maailmassa ei ollut enää viskiä, ei tupakkaa, ei laitonta heroiinia eikä salakuljetettua kokaiinia.
Ihmiset eivät enää polttaneet, eivät juoneet tai nuuskanneet eivätkä antaneet itselleen ruiskeita. Jos joku tunsi itsensä masentuneeksi tai alikuntoiseksi, hän nieli tabletin tai pari soma-nimistä kemiallista yhdistettä.
Huxley lainasi tämän hypoteettisen huumausaineen nimen kasvista nimeltä Asclepias acida. Intian vanhat arjalaiset valloittajat käyttivät sitä eräässä juhlallisimmista uskonnollisista rituaaleistaan. Tämän kasvin varsista esiinpuristettua päihdyttävää juomaa papit ja ylimykset joivat monimutkaisen seremonian yhteydessä.
Jo Nesbøn trillerissä Panssarisydän (Johnny Kniga 2010) rikoskomisario Harry Hole kertoo Sandvikenin mielisairaalassa hoidossa olevalle kollegalleen Katarinelle, että Norjan suojelupoliisin käyttämät internetin hakukoneet kehiteltiin Orwellin vuonna 1984:
– Kun tein töitä suojelupoliisille Punarinta-jutun yhteydessä, sain pääsyn hakukoneisiin joita he käyttävät terroristien jäljittämiseen. Näihin kuuluivat internetin salatut takaovet jotka MILNET, Yhdysvaltain armeijan sisäinen verkko, kehitti ennen kuin netti siirtyi kaupalliseen käyttöön ARPANET-nimellä. ARPANETista tuli myöhemmin internet, mutta nuo takaovet ovat olemassa edelleen. Hakukoneet käyttävät troijalaisia hevosia, jotka lataavat automaattisesti avatuille sivuille vaadittavat salasanat, koodit ja päivitykset. Lentoyhtiöiden varauslistat, hotellivaraukset, tietullien ohitukset, sähköinen rahaliikenne – hakukoneet näkevät kaiken.
Hole muistutti, että Orwellin romaanissaan 1984 kuvaama täydellisen valvonnan painajainen on toteutunut. Internet on se maailmanlaajuinen Ison Veljen kaikennäkevä silmä, josta valtaapitävät ovat aina uneksineet.
Poliisitieteen unelma
Vielä 1700-luvulla eurooppalainen poliisitiede unelmoi ajasta, jolloin tietty alue ja sen asukkaat olisivat tiedon läpikuultamia: heistä tiedettäisiin kaikki, kaikki olisi kirjoissa ja kansissa kuin Stasin arkistoissa.
Kyseisen opin mukaan ihmisten toimintaa oli tarkkaan syynättävä kaikilla elämänalueilla. Se oli suitsittava pienempiä yksityiskohtia myöten säätelemällä tarkoin asumista, pukeutumista, tapoja sekä muita vastaavia seikkoja.
Toisaalta markkinat piti pystyä pitämään vapaina. Markkinat eivät poliisia kaivanneet. Kuitenkin jäljelle jäi yksi peruskysymys. Miten tietyssä ihmisryhmässä esiintyvät ilmiöt voitaisiin saattaa ymmärrettäviksi ja miten niihin voitaisiin puuttua? Pitäisikö ihmisiä rangaista vai palkita?
Vähitellen filantropia korvautui taloustieteen, tilastotieteen, sosiologian, lääketieteen, biologian, psykiatrian ja psykologian kaltaisten positiivisten tieteiden tuottamilla ja levittämillä totuuksilla, joihin itse Jeesuksellakaan ei liene enää mitään välihuomautettavaa. Hallinnanalaisten alamaisten kyynelten tulkkeja riittää, joskus jopa ymmärtäjiäkin.
Mitähän 1700-luvun poliisitieteen kehittelijät olisivat ajatelleet, jos heidän näköpiirissään olisi siintänyt internetin kaltainen maailmanlaajuinen kontrollijärjestelmä sekä valvontakameroiden jylhä armeija television manipulaatiotehosta puhumattakaan?
Olisivatko he tunteneet lähestyvänsä paratiisia, kun odotukset omien oppiensa toteutumisesta Ison Veljen kaiken näkevästä valvovasta katseesta olisivat olleet huippukorkealla?
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija