Julkiseen keskusteluun on noussut ajatus hoivan ja kasvatuksen siirtämisestä yhä enemmän julkisten palveluiden piiristä koteihin. Yle uutisoi vähän aikaa sitten ensi kertaa julkaistusta sukupolvibarometrista, jonka mukaan lähes puolet suomalaisista ajattelee, että aikuisten lasten tulisi heikentyneen taloustilanteen vuoksi ottaa enemmän hoivavastuuta vanhemmistaan. Kuntaliiton asiantuntija puolestaan on väläytellyt ajatusta subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta uudelleen.
Paluu julkisista palveluista koteihin tarkoittaisi tietysti vastuun kasautumista entistä enemmän naisille. Läheishoiva on hyvin sukupuolittunutta: vuonna 2022 omaishoitajista jopa 71 prosenttia on ollut naisia. Pelottavan monien mielestä myös on luonnollista, että naiset ottavat miehiä enemmän hoivavastuuta perheessä. Näin ajattelee sukupolvibarometrin mukaan lähes kolmasosa suomalaisista, eritoten nuoret miehet.
Arvostan syvästi jokaista päätöstä omistautua läheisestä huolehtimiselle. Tämän pitäisi kuitenkin aina olla valinta eikä käytännön ja taantuvien asenteiden sanelema pakko. Tilanteessa, jossa yhä useampien (naisten) työnhaku ja työssäkäynti vaikeutuu tai estyy, yhteiskuntamme eriarvoistuminen vain kiihtyy. Pienituloisuus tarkoittaa muun muassa niukkaa eläkeikää, mahdollisesti vahvempaa riippuvuutta kumppanista ja siis myös kasvavaa lähisuhdeväkivallan riskiä. Tällainen kehitys tuskin palvelee myöskään julkista taloutta.
Minä en halua siirtyä hyvinvointivaltiosta kotivaimoyhteiskuntaan, jossa naiset hoitavat lapset, vanhemmat ja kodin. Haluan, että jokaisen on mahdollista tehdä itselle ja omalle perheelle sopivia ratkaisuja siksi, että ne todella ovat sopivia ratkaisuja – ei siksi, että muita vaihtoehtoja ei enää ole. Lääke moista taantumusta vastaan on yhteisesti jaettu käsitys hyvinvointivaltion peruspilareiden arvosta. On poliittinen valinta, onko kaikenikäisten hoivaa tarjolla riittävästi ja omaisten varallisuudesta riippumatta.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella ja varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä kunta- ja aluevaaliehdokas.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
Kokoomushan on aina, toistan: – AINA halunnut hävittää hyvinvointiyhteiskunnan.
Silloin, kun sitä alettiin rakentaa, yritti kokoomus neliraajajarrutuksellaan sabotoida (”liian kallista”) asian edistämistä.
Mistä tämä kertoo? Amerikkalaisten tolkuttomaan republikanismiin hurmaantumisesta ja siihen liittyvästä ”konservatismista” eli suoraan sanottuna jälkeenjääneisyydestä. Tässä kotiäitieetoksessahan on kyse paluusta vanhoihin aikoihin.
Se vaan, että maassamme ja muuallakin maailmassa on PALJON ihmisiä, jotka eivät suinkaan jaa ajatusta muinaisaikojen ”ihanuudesta” (mustat ja latinot USA:ssa, meillä romanit, saamelaiset, vasemmistolaiset, sateenkaariväkikin muun muassa).
Anna Kontula kirjoitti kirjassaan pikkuporvareista, että tällaiseen mentaliteettiin liittyy pelkuruus perustana ja pohjavireenä. Siten turvallisuudesta toitottaminen ja sen haikailu kuuluu konservatismiin.
Toinen harha, mikä konservatismi on onnistunut syöttämään meillä läpi, on ns. kunnollisuusmonopoli, joten minä, sinä ja muutkin vassarit ei sitten olla perinteisessä mielessä ”kunnollisia”, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan.