Tapahtuma:

Bileet tekemisen arvoiselle työlle


20.3. kello 19:00 alkaen Kulttuurikeskus Maanalaisessa (Hämeenpuisto 17-19, Tampere) biletetään tekemisen arvoiselle työlle! Esiintymässä ovat Sanni the Kid ja Joni Ekman Duo, mukana menossa myös vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Noora Tapio.

Illan aikana pääset hyvän musiikin lisäksi kuulemaan Nooran puheenvuoron tekemisen arvoisesta työstä. Kuluneiden neljän vuoden aikana työehtoja on heikennetty, sosiaaliturvaa leikattu ja ihmisiä kepitetty tekemään entistä enemmän työtä. Samaan aikaan ihmiset ovat entistä stressaantuneempia ja kestämättömästä tuotantorakenteesta juontuva ekokriisi kolkuttaa ovella. Mitä on tehtävä toisin? Sen pääset kuulemaan tekemisen arvoiselle työlle omistetuissa bileissä!

Noora ei ole ainoa, joka illan aikana pääsee ääneen. Haluatko purkaa turhauttavia kokemuksiasi työelämästä tai toimeentulosta? Se on mahdollista tapahtuman open mic -osuudessa! Nyt saat avautua sydämesi kyllyydestä pompottelevista pomoista ja työttömyysturvan karensseista.

Levymusiikkia soittaa DJ Emotional labour ja illan juontaa Sami Kaita. Maksuton sisäänpääsy.

JONI EKMAN DUO
Kova rokkari Joni Ekman tulee Antti Karjalaisen kanssa soittamaan duona tulevan soololevyn kappaleita kevyellä otteella.
https://www.facebook.com/jonijakoira/

SANNI THE KID
on kuvataiteilija Sanni Sepän soolojuttu. Sanni meni ukulele-tunneille tammikuussa 2018 ja teki heti laulun. Viime joulukuussa Ultraääni ja Jukan Musiikki julkaisivat 8 laulua sisältävän (häikäisevän) 10″ vinyylin.
https://www.facebook.com/Sanni-The-Kid-1987478971569381/