Avainsana:
#Trevaltuusto

Tampereen Vasemmisto lupiinisodassa Niemenrannassa
- 20.6.2026
- TEKSTI: IDA SAVINAINEN
Tampereen kaupungilla pyörii tänäkin kesänä yhteistyössä ProAgria Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten maisemapalvelujen kanssa vieraslajitalkoita, Viime vuonna oltiin lupiinien kimpussa Peltolammilla. Kesäkuun alussa pidettyyn tapahtumaan Niemenrannan Sahavainionpuistonoli erikseen ennakkoon kutsuttu kuntapoliitikkoja kitkemään lupiineja, mistä Tamperelainen jo kirjoitti ennakkoon lupiinisotana. Paikalle kerääntyikin toimelias sakki paikallispoliitikkoja, kaupungin virkahenkilöitä sekä meitä muita. Talkoissa oli puolet Tampereen vasemmiston valtuustoryhmästä sekä […]

Tampere taklaa työttömyyttä
- 11.6.2026
Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantain kokouksessaan työllisyyspaketista, joka sisältää satsauksia muun muassa työ- ja toimintakyvyn arviointipalveluihin, Tredun työpajakoulumallin kehittämiseen, nuorten kesätyö- ja kesäyrittäjyysseteliin sekä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Paketin toivotaan tuovan helpotusta Tampereen vaikeaan työllisyystilanteeseen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio iloitsi paketista: – Me edistämme uusien työpaikkojen syntyä sekä tuemme vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työelämään – tai […]

Vasemmistolta aloitteet määräaikaisista työsuhteista ja Sorsapuiston lintutarhoista
- 9.6.2026
- TEKSTI: VK
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio jätti eilisessä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan, että Tampereen kaupungin pidättäydyttävä perusteettomista määräaikaisista työsopimuksista. Aloitteen mukaan Tampereella on mahdollisuus toimia vastuullisena ja esimerkillisenä työnantajana myös tilanteessa, jossa lainsäädäntö antaa työnantajille aiempaa laajemmat mahdollisuudet määräaikaisten työsuhteiden käyttöön. – Tampere on yksi alueen suurimmista työnantajista, ja siten kaupungilla on suunnannäyttäjän rooli. […]

Valtuustossa kysely äärioikeiston uhasta ja puhetta perheiden moninaisuudesta
- 19.5.2026
- TEKSTI: VK
Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Minna Minkkinen kysyi valtuuston kyselytunnilla vihreiden valtuutettu, kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa äärioikeiston uhkaan varautumisesta. Kaupungin vastauksessa korostui, että väkivaltaisia ryhmiä ei haluta kadulle, mutta konkreettiset toimet tämän estämiseen ovat vielä epäselviä. – Äärioikeisto on viime aikoina toiminut aiempaa aktiivisemmin ja julkisemmin myös Tampereella. Erityisen näkyvää aktiivisuus on ollut vappuna. Avoimen fasistisena pidetty Sinimusta […]

Orvokkeja kaupunkilaisille
- 19.3.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Tampereen kaupunki aikoo keväällä kokeilla orvokkien jakamista kaupunkilaisille vasemmistoliiton varavaltuutetun Sinikka Torkkolan jättämän valtuustoaloitteen mukaisesti. Jaettavat orvokit ovat kaupungin käytöstä poistuvia. Torkkolan aloitteessa ehdotetaan kaupungin käyttämien kevään orvokkien sekä muiden kausikasvien laittamista kiertoon kompostoinnin sijaan. Yhdyskuntalautakunnan vastauksessa aloitteeseen todetaan, että kaupunki järjestää jakotilaisuuden Kirjastonpuistossa keväällä, minkä lisäksi orvokkeja jaetaan päiväkodeille istutettavaksi pihaan. Mikäli kevään kokeilu […]

Vasemmistoliitto vaatii toimia väkivallan ehkäisyyn ja ihmiskaupan torjuntaan
- 10.2.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Vasemmistoliiton edustajat jättivät valtuustoaloitteita lähisuhdeväkivallan vastaisesta työstä, vähävaraisten kotitalouksien lemmikkien eläinlääkäripalveluiden turvaamisesta ja katsomuksellisesti neutraalista hautausmaasta. Lisäksi valtuuston kyselytunnilla käsiteltiin kyselyjä nuorten työllisyydestä ja ihmiskaupasta sekä työperäisestä riistosta. Valtuutettu Laura Korhonen jätti valtuustoaloitteen lähisuhdeväkivallan vastaisen työn vastuuttamisesta Tampereen kaupungilla töissä olevalle toimihenkilölle. Aloite sai alkunsa Korhosen tekemästä valtuustokyselystä Tampereen lähisuhdeväkivallan vastaisesta työstä. Kyselyn vastausten perusteella […]

Tampereelle enemmän kaupunkivihreää ja vähemmän asunnottomuutta
- 10.2.2026
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Tampereen kaupunginvaltuustossa puitiin maankäyttöä ja asumista, kun valtuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan sekä Tampereen maapolitiikkaa koskevan asiakirjan että asunto- ja maanpolitiikan linjaukset vuosille 2026–2029. Maapolitiikan asiakirjassa käsitellään esimerkiksi kestävyyteen liittyviä tavoitteita ja asunto- ja maanpolitiikasta muun muassa linjataan, että Tampereella pyritään lähivuosina pitämään huolta kohtuuhintaisen asumisen riittävyydestä, kitketään asunnottomuutta, estetään eriytymistä ja huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja […]

Väkivallan ennaltaehkäisyä vahvistetaan Tampereella
- 20.1.2026
Vasemmistoliiton valtuutetut pureutuivat väkivaltaan ja sen ehkäisyyn Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa hyväksyttiin hyvinvointisuunnitelma vuosille 2026–2029. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kaksi täydentävää muutosesitystä lapsiin kohdistuvan väkivallan, lähisuhdeväkivallan ja kunniaan liittyvän väkivallan ehkäisyn vahvistamiseksi menivät yksimielisesti läpi. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio korosti puheessaan, että Tampereella tarvitaan enemmän puhetta ja tekoja lähisuhdeväkivallan eri muotojen vähentämiseksi. Hän nosti esiin lapsiin kohdistuvan […]

Tampereen kaupunginvaltuustossa ruoka ja Gazan tilanne puhuttivat
- 17.12.2025
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Maanantain Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa käsittelyssä oli liuta valtuustoaloitteita vastauksineen. Kaksi valtuustoaloitetta Gazasta puhuttivat valtuustoa, minkä lisäksi vasemmistoliiton Mitja Tapion ja kahden muun valtuutetun jättämä aloite eläinperäisten tuotteiden kulutuksen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä oli käsittelyssä. Eläinperäisten tuotteiden osuutta vähennetään valtuustoaloitteen saamien lausuntojen mukaisesti. Kasviproteiinien osuutta kasvatetaan vuosittain ja eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentämistä seurataan. Aloitteen saamissa lausunnoissa […]

Vasemmisto valitsi ehdokkaansa Tampereen luottamustehtäviin
- 28.5.2025
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Tampereen uusi kaupunginvaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran ensi maanantaina 2. kesäkuuta. Kokouksessa valitaan luottamushenkilöt eri tehtäviin ja luottamuselimiin. Uuden pormestarikoalition pormestariohjelma julkistetaan ensi tiistaina. Uudessa koalitiossa on 60 valtuuston 67 jäsenestä. Siihen kuuluvat myös vasemmistoliiton kahdeksan valtuutettua. Tampereen Vasemmiston kunnallistoimikunta ja valtuustoryhmä ovat yhteisessä kokouksessaan sopineet esityksistä luottamustehtäviin. Vasemmiston ehdokas valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi on Minna Minkkinen. […]