Vasemmisto

Tilaa Vasemmisto-artikkelit RSS syötteenä

Kokoomukselle jäi vain yksi vaalipiiri, vasemmisto eteni kaikissa

  • 17.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Suomessa korkein vallankäyttäjä on vaalien välissä eduskunta, mutta valtaa käytetään merkittävästi myös maakunnallisella tasolla. Maakuntien merkitys näkyy siinäkin, että maakuntahallinnon uudistaminen oli keskustapuolueen tärkein tavoite. Puolue on perinteisesti hallinnut noin puolta maakunnista. Maakuntien hallinnasta ei viime sunnuntain eduskuntavaaleissa päätetty, mutta vaalipiirit noudattavat pitkälti maakuntien rajoja. Joissakin vaalipiireissä on kaksi tai kolme maakuntaa, ja Helsinki on […]

Vasemmistoliiton kannatus kasvoi Pirkanmaalla

  • 15.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI, SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliitto kasvatti kannatustaan koko maassa 1,1 prosenttiyksikköä, kansanedustajien paikkoja tuli lisää neljä. Pirkanmaalla kannatus kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä ja 2564 ääntä. Kansanedustaja Anna Kontula uusi paikkansa komealla 6994 äänellä. – Olen kiitollinen äänestäjilleni luottamuksesta ja yritän olla sen arvoinen. Odotettua toista paikkaa ei Pirkanmaalta ihan vielä tullut, mutta tehdään töitä siihen malliin, että neljän vuoden päästä […]

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 8/8: 2019 vaaliennakko

  • 13.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Vuoden 2019 eduskuntavaalit ovat edessä, ehdokkaat ja kampanjaväki tekevät vielä parhaansa vaalityön onnistumiseksi. Pirkanmaalla on tänään ainakin yhdeksän vasemmistoliiton vaalitapahtumaa. Sietämättömäksi käyvää vaalijännitystä voi purkaa muun muassa jakamalla viimeisetkin vaaliesitteet, tekemällä vaaliveikkauksia ja tutustumalla tietoihin vaaleista. Seuraavassa esitellään Vasen Kaista -verkkolehden vaaliveikkaus sekä erilaisia tietoja eduskuntavaaliehdokkaista. Viime syksyn kannatusmittauksissa SDP ja vihreät näyttivät nostavan kannatustaan, […]

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 7/8: 2015

  • 12.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Suomen 37. eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa 2015. Koko vaalikauden oppositiossa ollut keskusta nousi vaalien ylivoimaiseksi voittajaksi. Edellisissä vaaleissa kahdeksanneksi suurimmasta kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut perussuomalaiset nousi nyt kakkossijalle, vaikka menettikin kannatustaan. Vaalien suurimmat häviäjät olivat kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Myös vasemmistoliitto menetti kannatustaan. Vihreät ja RKP kuuluivat vaalien voittajiin. Vaalien aikaan toimeenpanovaltaa käytti Alexander Stubbin johtama hallitus. […]

Valtuustoryhmä kyläili Pispalassa

  • 11.4.2019
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Kaavoitus ja rakennusten suojelu puhuttaa Pispalassa aina. Juuri nyt Pispalan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Katja Walleniusta huolettaa Pispalan asemaakaava, jossa joidenkin tonttien rakennusoikeuden nosto vaarantaa kulttuuriympäristön säilymisen. Kaava on etenemässä yhdyskuntalautakunnan kautta kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Pispalan kaavoituksesta ja muista asukkaista kiinnostavista asioista keskusteltiin vasemmistoliiton valtuustoryhmän vierailulla. Valtuutetut Mikko Aaltonen, Ulla-Leena Alppi, Ilkka Porttikivi ja Sinikka Torkkola sekä varavaltuutettu […]

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011

  • 8.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Suomen 36. eduskuntavaalit järjestettiin vuonna 2011 ensimmäistä kertaa huhtikuun  kolmantena sunnuntaina maaliskuun kolmannen sunnuntain sijaan. Vaalien varsinainen mullistus oli kuitenkin perussuomalaisen puolueen nousu kahdeksanneksi suosituimmasta puolueesta kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi ja kokoomuksen nousu ensimmäistä kertaa suosituimmaksi puolueeksi. Vaalien aikaan presidenttinä toimi toista kauttaan Tarja Halonen. Jo eduskuntavaaleissa toteutunutta siirtymistä oikealle vahvisti se, että presidentiksi valittiin vuotta […]

Satu Kosola ja Jouni Sirén läpäisivät olohuonetentin

  • 4.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

‒ No olihan tämä aivan muuta kuin istua kolkossa salissa ja kuulla joidenkin puhuvan jollain korokkeella. Täällä jokainen uskalsi puhua ja kaikkia kuunneltiin. Ehdokkaiden ajatuksiinkin pääsi keskustelussa lähemmäksi, kuului osanottajien arvio illan päättyessä. Entinen kansanedustaja Ulla-Leena Alppi toivotti kansalaisia tervetulleiksi hieman totutusta poikkeavaan vaalitilaisuuteen, olohuonetenttiin. Tentattavaksi hän kutsui Pirkanmaan vasemmiston kansanedustajaehdokkaista Satu Kosolan ja Jouni […]

Pirkanmaan muutos punavihreäksi alkaa tänään ennakkoäänestyksessä

  • 3.4.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Pirkanmaan poliittinen väri muuttuu mustelmankirjavasta punavihreäksi, jos pirkanmaalaiset äänestävät tänään ennakkoäänestyksellä alkavissa eduskuntavaaleissa uusimpien mielipidemittausten mukaisesti. Kannatusmittausten toteutuessa saavat vasemmistoliitto, vihreät ja sosiaalidemokraatit kukin yhden lisäpaikan Pirkanmaalta eduskuntaan. Vasemmistoliitolla olisi vaalien jälkeen kaksi, vihreillä kolme ja sosiaalidemokraatteilla viisi kansanedustajaa. Yhteensä näillä kolmella puolueella olisi kymmenen Pirkanmaan 19 kansanedustajan paikasta. Taulukon laskelmat perustuvat uusimpien Yleisradion, Helsingin […]

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 5/8: 2007

  • 28.3.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Vuonna 2007 pidettiin Suomen 35. eduskuntavaalit. Ne olivat myös 100-vuotisjuhlavaalit, sillä ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuussa 1907. Syytä juhlaan olikin, sillä Suomessa valittiin vuonna 1907 maailman ensimmäiset naiset parlamenttiin. Suomi oli myös ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Aikaisemmin Uusi-Seelanti oli antanut naisille oli äänioikeuden, mutta ei vaalikelpoisuutta. Vuoden 2007 vaalien alla liputettiin ensi kertaa yleisesti […]

Vasemmistoliitto valmistautuu hallitusneuvotteluihin

  • 24.3.2019
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti kokouksessaan lauantaina puolueen hallitusneuvottelutavoitteet. Vasemmistoliitto pitää seuraavan hallituksen tärkeimpänä tehtävänä vähentää kansalaisten välistä eriarvoisuutta, hillitä ilmastonmuutosta sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla sekä luoda uutta työtä lisäämällä voimavaroja osaamiseen ja koulutukseen. Eduskuntavaalien jälkeen vasemmistoliitto on valmis osallistumaan hallitukseen, joka toteuttaa oikeudenmukaista talous- ja veropolitiikkaa, kaventaa tuloeroja, vahvistaa pienituloisten asemaa ja kohtuullistaa asumisen hintaa. Tavoitteena on […]