Artikkeli: Uutiset 2013–2018

9.5.2014 klo 18:16

Sinäkin voit ryhtyä mesenaatiksi

Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN 

Mutta kun ei ole rahaa! Moni hyvä hanke kaatuu taloudellisten resurssien puutteeseen. Tässä tilanteessa on saattanut usealla käydä mielessä: voisinpa minä tehdä jotakin!   

Pauliina Seppälä on ideanainen suomalaisen joukkorahoituspalvelun mesenaatti.me takana. Hän yhdessä Tanja Jänicken ja Marko Tannisen kanssa on vuonna 2012 perustanut ja tuottaa palvelua mesenaatti.me, jonka kautta tekijät voivat etsiä rahoitusta erilaisille ja erikokoisille projekteilleen ja – me kaikki saamme mahdollisuuden olla rahoittajia. Suuremmalla taikka pienemmällä summalla, vaikka vain kympillä. Vastikkeellisesti. Että joukko-, tai yhteisörahoitus, joksi sitä myös kutsutaan, olisi silkkaa yksipuolista lahjoitustoimintaa, on harhaluulo. Suomessa, toisin kuin monessa muussa maassa, se ei ole edes mahdollista tiukan rahankeräyslain takia. Uuden rahoituspalvelun toimintaa tukee tänä vuonna Koneen säätiö, mikä mahdollisti mm. nämä ilmaiset koulutustilaisuudet, joista viimeisin pidettiin Galleria Rajatilassa.  

Joukkorahoitus l. growdfunding on kansainvälinen ja melko uusi ilmiö. Tunnetuin palvelu on vuonna 2009 luoville aloille perustettu Kickstarter, joka toimii Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Osakesijoitus-, laina-, royalty-, lahjoitus- ja vastikkeellinen rahoitus ovat mahdollisuuksia, joista vastikkeellinen rahoitustoiminta on ollut suosituin vaihtoehto. Sen osuus myös kasvaa jatkuvasti vauhdilla. Vuonna 2013 raportoitiin yhteensä tehdyn 1,1 miljoonaa kampanjaa. Toiminta mahdollistaa uutta kulttuuria ja taloutta, mutta se ei ole mikään rahoitusautomaatti. Jokaisen projektin markkinointiin ja myyntiin on paneuduttava huolella ja nähtävä vaivaa, muuten ei mitään tapahdu. Yksittäinen henkilö tai ryhmä voi olla hankkeen toteuttaja, mutta käytännössä on todettu ryhmien saavuttavan tavoitteensa parhaiten.

Tähän mennessä mesenaatti.me on rahoittanut eri alojen tekijöitä 200 000 eurolla. Tämän vuoden tavoite on miljoona euroa. 

Valokuvaaja Rami Hanafin suunnitelmia kuunteleva Johanna Pihlajamaa (vas.), Elina Orjatsalo, Jaana Rämä ja Sami Kojonen.
Valokuvaaja Rami Hanafin suunnitelmia kuuntelevat Johanna Pihlajamaa (vas.), Elina Orjatsalo, Jaana Rämä ja Sami Kojonen.

 Mitä rahoittaja saa vastikkeeksi? 

Vastikkeet on jaettu hintaluokkiin, joista rahoituksenhakija itse päättää. Suuri osa palvelun käyttäjistä on muusikoita, joiden ensisijainen vastike on itse levy signeerattuna, mutta vastikkeena voi olla myös konsertti tai jopa konserttikiertue. Vastikkeellisuus toimii siis osittain myös ennakkomyyntinä. Se voi olla osuus tuotosta, osakkuus, jäsenyys, mainostila, palvelu taikka elämys.  Koska kyseessä voi olla kulttuuri-, innovaatio-, koulutus- taikka sosiaalialan hanke, vastikkeiden kirjo on suuri.

Kuinka rahoitus käytännössä toimii 

Verkkopankki, luottokortti ja Holvi-tili ovat vaihtoehtoina rahoitukselle. Rahoituksenhakijaa voi pyytää kirjoittamaan laskun rahoittajalle kampanjan Holvi-tililtä. Varat siirtyvät kyseiselle tilille, jolla ne odottavat kampanja-ajan päättymistä ja vähintään minimitavoitteen täyttymistä. Varat voi nostaa vasta kun kampanja-aika on päättynyt. Mikäli minimitavoite ei täyty, rahat palautetaan rahoittajille 30 vrk:n kuluessa kampanjan päättymisestä. Useimmiten rahoittaja ei kuitenkaan ole tällaisissa tapauksissa halunnut panostamiaan varoja takaisin. 

Palvelun käyttäjän kulut  

Palvelun käyttäjä joutuu maksamaan Holvi-tilin transaktiokuluja 90 senttiä verkkomaksua kohden ja 3 prosenttia siirrosta luottokortilla. Itse palvelun käynnistäminen on ilmaista, mutta onnistuneen kampanjan tuotosta mesenaatti.me veloittaa 7 prosentin provision, johon sisältyy arvonlisävero.  

Osanottajat olivat lähinnä kuvataiteilijoita ja teatterilaisia. Kuvassa valokuvataiteilija Maria Kärkkäinen.
Osanottajat olivat lähinnä kuvataiteilijoita ja teatterilaisia. Kuvassa valokuvataiteilija Maria Kärkkäinen.

 

    tarkemmin:

    http://mesenaatti.me/ 

    http://www.poliisihallitus.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/pages/C65C18D948865603C22576DA004CEB8F?opendocument 

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kickstarter 

    http://www.rapport.fi/rapport/index.php?k=225000

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *