Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

1.9.2014 klo 09:54

Lukusuositus kaupunginhallitukselle: Uljas Musta

Sinikka koko kuva-001SINIKKA TORKKOLA
Silmälaput, terävät kuolaimet ja kiristävät suitset olivat ihmisten mieleen, ei hevosten. 1800-luvun hevoselle kärsimys oli jokapäiväistä, vihreät niityt ja vapauden saivat kokea ani harvat. Anna Sewellin 1877 ilmestynyt Uljas Musta uittaa lukijansa hevosen nahkoihin.

Uljas Musta on alun perin aikuisille kirjoitettu eläinsuojelun klassikko. Nykyisin kirja luokitellaan lastenkirjaksi. Monelle aikuiselle Uljaan tarinan lukeminen tekisi hyvää. Kirjan pitäisikin kuulua kaikkien eläinten asioista päättävien, kuten Tampereen kaupungin hallituksen jäsenten, pakolliseen lukemistoon.

Tampereen kaupungin hallitus käsittelee tänään valtuustoaloitetta, jossa esitetään delfinaarion hallittua alasajoa. Aloitteessa ei siis esitetä delfiinien vapauttamista mereen vaan delfinaarion sulkemista luonnollisen poistuman myötä. Toisin sanoen uusia delfiinejä ei enää kasvatettaisi.

Kaupunginhallituksen esityslistan mukainen vastaus on karua luettavaa. Vastauksen ytimessä on taloudelliset tavoitteet ja yleisön tyytyväisyys. Mereen palauttamisen mahdottomuuttakin vakuutellaan, vaikka aloitteessa ei palauttamista esitetäkään. Sen sijaan hallitun alasajon toisin sanoen delfiinien kasvattamisen lopettamisesta ei sanota vastauksessa mitään.

Uljas Mustan aikaan hevosen ruoskiminen, ylisuuret lastit ja ympäripyöreät työpäivät olivat laajasti hyväksyttyjä hevosen hoitotapoja. Sewell antoi kirjallaan äänen rääkätylle hevoselle ja auttoi näkemään yli totutun. Kaikki eivät tietenkään Sewellin näkemyksille lämmenneet, pelkäsivät taloudellisia menetyksiä ja ylimääräistä työtä.

Kenen näkökulmasta Tampereen kaupunginhallitus tänään asioita katsoo? Onko sillä kykyä  katsoa yli totutun ja kuulla delfiinien ääntä. Uljas Mustansa lukeneet kaupunkilaiset odottavat rohkeita päätöksiä.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *