Artikkeli: Uutiset 2013–2018

17.2.2015 klo 10:06

Tampereen seutu: Puoli miljoonaa asukasta 2040

Valtuuston kokouksen alkamista odotellessa Kalle Hyötysellä oli aikaa selata painotuoretta vasemmiston vaalilehteä.
Valtuuston kokouksen alkamista odotellessa Kalle Hyötysellä oli aikaa selata painotuoretta vasemmiston vaalilehteä.

Toimittaja: CAI MELAKOSKI, kuva: MINNA MINKKINEN

Tampereen seudun rakennesuunnitelman mukaan Tampereen kaupunkiseudun väestö kasvaa noin 110 000 asukkaalla. Vuonna 2040 väestömäärä olisi 480 000. Uusia asuntoja tarvitaan keskimäärin 3200 joka vuosi.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi omalta osaltaan eilen kolmen tunnin keskustelun jälkeen Tampereen seutuhallituksen joulukuussa laatiman asiakirjan Rakennesuunnitelma 2040.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Kalle Hyötynen. Ryhmäpuheenvuoron julkaisemme alla.

Kalle Hyötynen rakennesuunnitelmasta:

Rakennesuunnitelman lähtökohtana on arvio, jonka mukaan Tampereen kaupunkiseudulla on vuoteen 2040 mennessä lähes puoli miljoonaa asukasta. Nyt asukkaita on 365 000.

Asuntotuotannon puolella suunnitelmassa varaudutaan tähän kasvuun 91 000 uuden asunnon rakentamisella. Liikenteen puolella nojataan voimakkaasti toisaalta ratikkaan ja myöhemmin lähijunaan. Suurimman osan uudesta rakentamisesta ajatellaan sijoittuvan raitiotien tai lähijunien kulkuväylien varteen. Tässä mielessä suunnitelmat ovat kaikin puolin järkeviä ja kannatettavia.

Tämä nyt käsittelyssä oleva suunnitelma on kuitenkin ennen kaikkea tulevaisuuden visio. Sen toteutuminen tai toteutumatta jääminen konkretisoituu MAL-sopimuksissa (Maankäytön, liikenteen ja asumisen aiesopimus).

MAL-sopimuksen pahin puute onkin mielestäni se, että se ei selkeästi vastaa kysymykseen: mitä sitten tehdään, kun huomataan että suunnitelmat uhkavat jäädä toteutumatta?

Esimerkiksi kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon kuntakohtaiset tavoitteet näyttävät sopimuksissa kohtalaisen hyviltä, mutta millä varmistetaan tavoitteistaan jälkeen jäävän kunnan sitoutuminen näihin yhteisiin tavoitteisiin?

Painetta pitäisi pystyä luomaan esimerkiksi siten, että jos kunta ei toteuta valtion kanssa sovittuja asuntotuotantovelvoitteitaan, sille täytyy voida määrätä taloudellisia sanktioita. Näitä olisivat MAL-aiesopimuksiin sisältyvien infra-avustusten leikkaaminen ja valtion liikenneinvestoitirahojen kohdentaminen sinne, missä sopimuksissa pysytään.

Toisaalta myös kuntien tulee rohkeammin käyttää niillä käytössä jo olevia välineitä vuokra asuntotuotannon varmistamiseksi. Etuosto-oikeus, rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveron korotus ja pakkolunastus ovat tällaisia lain sallimia keinoja!

Rakennesuunnitelma sinällään on hyvä. On vain keksittävä keinot, joilla varmistetaan sen toteutuminen.

Lisätietoja:
Tampereen seudun rakennesuunnitelma 2040 (Tampereen seutukunnan sivut) 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *