Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

10.3.2015 klo 08:20

Miksi maksamme veroja ilolla?

Vuoden takaisissa eurovaaleissakin Ilkka Porttikivi (vasemmalla) puhui verotuksesta, mutta teki vaalityötä muille vasemmiston ehdokkaille. Nyt hän puhuu ja on ehdokkaana. Edessä oikealla Li Andersson. (Kuva Cai Melakoski)
Vuoden takaisissa eurovaaleissakin Ilkka Porttikivi (vasemmalla) puhui verotuksesta, mutta teki vaalityötä muille vasemmiston ehdokkaille. Nyt hän puhuu ja on ehdokkaana. Edessä oikealla Li Andersson. (Kuva Cai Melakoski)

Teksti: ILKKA PORTTIKIVI ja TUKIRYHMÄ

Vasen Kaista-nettilehden päätoimittaja ja kevään eduskuntavaalien ehdokas Sinikka Torkkola kertoi Facebook-sivullaan kannattavansa iloista veronmaksajuutta ja aloittavansa valokuvien keräämisen tästä aiheesta.
Hänen ajatuksesta oli niin upea, että päätimme tarttua tähän ideaan ja tuoda selkeyttä omalta osaltamme siihen, mitä hyötyä veroista meille suomalaisille on.

Ehkä me suomalaiset otamme verovaroin toimivan yhteiskunnan itsestäänselvyytenä, vaikka vaaroja asian ympärillä ollut jo pitkään.
Viime vuosina markkinahenkisyyttä korostava poliittinen ilmapiiri on ollut sellainen, että verojen maksamisesta on tullut asia, jota tulisi kaikella tavalla välttää. Me vasemmistossa ajattelemme toisin ja näemme ne hyödyt, mitä verotulot tuovat yhteiskunnalle.

Suomi oli heti sotien jälkeen vahvasti eteenpäin menevä, työteliäiden ja iloisten ihmisten maa. Sodan vaatimukset olivat raskaat, mutta meillä kaikilla oli vahva yhteishenki siitä, että sotakorvaukset maksetaan ajallaan ja maatamme kehitetään taloudellisesti muun muassa teknologiaan panostamalla.

Nopeasti huomattiin myös koulutuksen merkitys maamme kehityksen kannalta. Suomessa oli vahva me-henki, joka syntyi sotien aikana. Silloin ei nillitetty siitä, kuinka minä kärsin taas vääryyttä, kun valmistamani höyryveturin osa meni sotakorvauksena Neuvostoliittoon, vaan oltiin ylpeitä siitä, että osa velasta tuli omalla työllä maksettua. Tällä samalla me-hengellä Suomea rakennettiin taloudellisesti toimivaksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi valtioksi. Tämä kaikki on perustunut siihen, että jokainen on osallistunut verojen maksamiseen ilman suurempaa napinaa siitä, että itselle jää liian vähän rahaa käyttöön.

Yläluokka inhoaa veroja

Esimerkki Sinikka Torkkolan iloisen veronmaksajan valokuvista: Tays rakentaa uusia tiloja munuais- ja infektiopotilaille. (Kuva: SInikka Torkkola)
Esimerkki Sinikka Torkkolan iloisen veronmaksajan valokuvista: Tays rakentaa uusia tiloja munuais- ja infektiopotilaille. (Kuva: Sinikka Torkkola)

Meissä suomalaisissa on kuitenkin tapahtunut jokin muutos, jossa on huolestuttavia piirteitä. Me-henkemme on alkanut rakoilla pahasti. Me-hengellä ei ole enää väliä, koska “minä” on tullut sen tilalle. Suomen taloudellinen ja poliittinen eliitti on saanut monet uskomaan, että verojen maksaminen on turhaa. Erityisesti maamme yläluokka on tarttunut tähän täkyyn, ja vaatii yhä enemmän helpotuksia veronmaksuun.

Koska maamme eliitti ja yläluokka määräävät sen, mistä asioista Suomessa keskustellaan, ja oikeistolaisen median avulla ne saavat yleisen mielipiteen muodostettua haluamakseen, on vaarallista mennä mukaan tähän joutavaan hypetykseen.

Eliitin tuottaman turhan puheen huomaa siitä, että kun kansalaisilta on kysytty verojen maksamisesta, saa kansalta usein aivan päinvastaisen viestin. Yhä useampi kansalainen on halukas maksamaan edelleen veroja ja vielä vähän nykyistä enemmänkin, jos vain kaikki palvelut säilyvät ihmisten lähellä.

Meidän on hyvä huomata ero siinä, mitä kansa haluaa ja mitä maamme eliitti haluaa. Ne kun ovat kaksi eri asiaa, vaikka media meille paukuttaa juuri tätä eliitin toivetta päivästä toiseen. Verojen maksamisen turhuutta on toistettu niin kauan, että kohta olemme pisteessä, jossa jokainen palvelu maksaa yhä enemmän. Se voi johtaa lopulta siihen, ettei esimerkiksi köyhemmillä ole enää mahdollisuutta hankkia terveydenhoitoa eikä vanhuksilla edes nykyisen tasoista hoitoa julkisista palveluista tai yksityisiltä markkinoilta. Tämä eliitin ajama politiikka on erittäin vaarallista. Jo nyt monet palvelut ja edut on ajettu niin alas, että osa kansasta näkee nälkää tai ei saa tarvittavia terveyspalveluja.

Veronkierto kuriin ja helpotukset vähäosaisille

Me vasemmistossa näemme asian aivan toisin ja ymmärrämme verojen maksamisen tärkeyden. Tärkeää on muuttaa lainsäädäntöä sellaiseksi, että laillinen veronkierto ei enää ole mahdollista. Lakeja tulisi muuttaa myös siten, että verohelpotukset kohdistettaisiin erityisesti pienituloisiin talouksiin, kuten työttömille ja pienituloisille eläkeläisille.

Tarvitsemme jokaisen veronmaksajan panosta maamme kehittämiseen. Vapaamatkustajuus verojen maksamisessa on saatava loppumaan. Ehdotamme, että Suomesta tulisi iloisten veronmaksajien maa, koska valtion saamien verotulojen avulla maamme pysyy turvallisena ja hyvänä paikkana asua. Ottakaamme siis iloisen veronmaksajan viitta harteillemme ja luottakaamme siihen, että valtion saamat verotulot auttavat meidät pinteestä jos toisestakin. Tämä on lähihistoriassamme hyväksi koettu eikä asiaa kannata muuttaa, jos haluamme kutsua Suomea vielä hyvinvointivaltioksi.

Ilkka Porttikivi on huhtikuun eduskuntavaaleissa ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä.

|||

Vasemmiston verotusta koskevia vaalikärkiä

Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 3/7
Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 3/7
Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 4/7
Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 4/7

Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 5/7
Vasemmistoliiton vaalikärkiä eduskuntavaaleissa 2015 — 5/7

Kommentteja: 1

  1. Aivan korni artikkeli. Vapaamatkustaja itse vaatii että ”Vapaamatkustajuus verojen maksamisessa on saatava loppumaan.”

    Ei kannata vasemmistoliittolaiselle tolkkua tarjota, sillä hänen ideologiansa sumentama ajatusmaailma tuputtaa sitä yhtä ja samaa:

    1. Vika on aina muualla ja muun maailman on muututtava sellaiseksi kuin hän päiväkirjassaan toivoo
    2. Hänellä ei ole velvollisuuksia, hänellä on vain itse itselleen lupaamiaansa oikeuksia ja muiden on hänen oikkujaen totteleminen
    3. Hänen ei pidä ansaita elantoansa, hän on oikeutettu siihen, että joku muu ansaitsee sen verran, että toisen veroilla kustannetaan hänenkin eläminen kaikkine kivoine kilkkeineen, mitä hän vaan mahtaa kulloinkin mieliä.

    Vaikuttaa siltä, että verotuksen määrä Suomessa voi vain kasvaa ja että verokertymän käytön järkevöittäminen on kiellettyä. Arvelen tämän johtuvan siitä, että eniten äänessä olevat ovat ns. saamapuolella, eivät maksajina. Voisivatko nämä äänessä olevat esittää ratkaisuja epä-älyllisen valitusvirren sijasta: valitusvirsihän on se tuttu: veroja on korotettava, muuta ratkaisua ei ole.

    Voisiko esim. seuraavia harkita:

    Yritystukien arviointi, esim. varustamojen vuosikymmeniä saama tuki näyttää olevan samaa suuruusluokkaa kuin varustamojen vuosittaiset voitot. Mitä suuria innovaatioita varustamot ovat tehneet tuella? Keskeisimmät merenkulun innovaatiot tulevat laivanrakennusteollisuudelta, esim. Wärtsilän moottori.

    Julkishallinnon työ- ja loma-aika, olisiko tässä aihetta tarkasteluun?

    Kunnallishallinto, mitä parantamistoimia kunnallishallinnossa on tapahtunut lukuunottamatta 5 vuoden irtisanomisaikaa kuntien yhdistymisessä? Ja tämä irtisanomisaika ketjuuntuu 10 ja 15 vuodeksi, kun tulee seuraava yhdistyminen. Aikamoinen innovaatio ja kielii paljon kunnallishallinon kyvystä uudistus omaehtoisesti.

    Kehitysapu, kannattaa tutustua kehitysapua tarkastelevaan teokseen kehitysavun onnistumisesta. Väitän, että paljon hyvää rahaa menee hukkaanheitetyn rahan perään.

    Puoluetuet, käsitykseni on, että puoluetuen määrä vain kasvaa vuosittain.

    Poliittiset virat, jokunen vuosi sitten perustettiin poliittisten valtiosihteereiden virat. Vihdoin on huomattu, että nämä ovat kummallinen sekasotku virkamiesvastuuta ja poliittista harkintaa. Käsittääkseni poliittinen koneisto vain kasvaa, aivan kuten kunnallishallinto.

    Tulonsiirrot, pk-seudun maksamaa määrää korotettiin noin 10 vuotta sitten 200 miljoonaa. Eipä ihme, että nyt Espoossa joudutaan käyttämään vuodesta toiseen samoja koulukirjoja, jostainhan tämäkin raha on pois. Kunnat saavat keskimäärin 20% tuloistaan tätä kautta. Tämä on rahoitusautomaatti, joka sallii kuntien olevan muuttamatta toimintaansa. Vertaa toiminnan tehostamista verottajan tekemään toiminnan tehostamiseen: 7000 henkeä 15 vuotta sitten, nyt 5000 henkeä ja palvelu on parantunut oikein hyväksi. Miten kunnat ovat toimintaansa tehostaneet? Miksi he tehostaisivat, kun tarjolla on tulonsiirtojen kautta 8-9 miljardia automaattisesti vuosittain?

    EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden maksuton opiskelu. Onko tällaista hullutusta muualla maailmassa? Maksamme monen tuhannen opiskelijan opinnot (entä näiden opiskelijoiden asumistuki ja sosiaaliturva?) vuosittain.

    Tällaista listaa voisi jatkaa. Kenties veroillamme olisi syytä kustantaa mm. opettajat, sairaanhoitajat, veteraanien hoito, varhaiskasvatus, poliisi ja puolustus perusinfran lisäksi. Mutta käytämme verokertymäämme liiaksi hallinnon säilyttämiseen sellaisenaan ja jopa hallinnon kasvattamiseen (kunnallishallinto), vääristämään kilpailua (yritystuet) ja poliittisen koneiston hyväksi (puoluetuet, puoluekoneiston kasvattaminen).

    Vain tosi pakkasella vasemmistolaisen kädet ovat hänen omissa taskuissaan.

    Margaret Tatcher: ”The problem with socialism is that you eventually run out of other peoples’ money.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *