Artikkeli: Kaistapää 2013–2018

29.5.2015 klo 09:09

Mustanaamio – köyhän asialla?

Heinarin KaistapääMustanaamio on meille monelle tuttu viidakon hallitsija. Toinen tuttu viidakon hallitsija on Tarzan, mutta todennäköisesti näillä kahdella supersankarilla on kuitenkin eri viidakot hallittavinaan. Tarzanin viidakko on Afrikassa, kun taas Mustanaamion viidakko enemmän mielentila kuin fyysisesti olemassa oleva paikka.

Mustanaamion viidakko sijaitsee lehtien mukaan Bengalissa, joka on osa Intiaa. Intiaa viidakon paikkana tukee tietenkin nimi, mutta sen lisäksi myös viidakossa oleskelevat tiikerit, joita ei Afrikassa ole. Puolestaan ne seikat, jotka tukevat Mustanaamion viidakon sijaitsemista Afrikassa, ovat muun muassa mustaihoiset pygmi-heimon soturit sekä leijonien olemassaolo. Viidakon sijainti jääkin avoimeksi ja toteammekin vain, että Mustiksen viidakko on mielentila, jossa seikkailut tapahtuvat.

Mustanaamion arvomaailma on konservatiivinen. Tästä huolimatta hänestä saa kuvan, että hän pyrkii taistelemaan pahaa vastaan. Pahuutta on kuitenkin paljon maailmassa ja Mustanaamion työsarka tuntuukin loputtomalta. Mustanaamio taistelee pahuutta vastaan talkoissa, joissa hänellä on apunaan viidakkopartion väsymättömät uurtajat sekä pygmi-heimon soturit, jotka tukevat Mustanaamion pyrkimystä saada paha pois maailmasta.

Mustanaamio on lisäksi hyvin amerikkalainen luomus. Hänen pahuudenvastaiset toimensa ovat tuttuja meille jokaiselle, jotka olemme sarjakuvalehtiä lukeneet. Mustanaamio taistelee vapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Hänen amerikkalaisuutensa ilmenee erityisesti hänen keinoissaan päästä päämääräänsä. Mustanaamion ainoa neuvottelutaito perustuukin vain väkivaltaan. Mustanaamiosta ei tosin koskaan legendaa supersankareiden joukkoon olisi tullutkaan, jos hän käyttäisi diplomaattisia ja pehmeitä keinoja toiminnassaan.

Sen lisäksi, että Mustanaamio on kuuliainen lain- ja systeeminpalvoja, hän on myös äärettömän rikas. Hänellä on viidakon pääkalloluolassaan valtaisa omaisuus, jota ovat aiempien sukupolvien Mustanaamiot keränneet. Omaisuuden ja rahankäyttönsä perusteella Mustanaamio toteuttaa uusliberaalista talouspolitiikkaa. Hän itse ei ole luonut omaisuuttaan, vaan hänen esi-isänsä. Mustanaamion viidakossa on paljon köyhiä, joilla ruoka on usein vähissä ja terveydenhoidosta vastaavat vain lukuisat poppamiehet loitsuineen. Mustanaamio auttaakin viidakon köyhiä vain silloin, kun heitä uhkaa jokin viidakon ulkopuolinen vaara.

Valtavaa omaisuuttaan hän ei käytä viidakon köyhien auttamiseen ja heidän olosuhteidensa parantamiseen. Tästä voimmekin vetää johtopäätöksen, että sosiaali- ja terveydenhuollon osaaminen ei ole Mustanaamion toiminnan ydintä. Sen sijaan viidakon rauhanomaisesta elosta vastaavana hänellä on turvallisuuspoliittiset kysymykset lähellä sydäntään. Hänen toiminta-alueellaan käyttämänsä keinot ovat usein kovin kyseenalaiset. Ne perustuvat väkivaltaan, samoin kuin koko viidakkopartion toimintakin.

Mustanaamio on uusliberaalista talouspolitiikkaa toteuttava konservatiivi. Vaikka hän on opiskellut yliopistotutkinnon ja pärjännyt opiskeluaikanaan loistavasti eri urheilulajeissa, on hänen viestinsä pahuuden toimijoille selvä. Mustanaamio on paha pahoille ja hyvä hyville. Filosofisesti ajatellen pahuuden ja hyvyyden käsitteet ovat kuitenkin subjektiivisia. Mustanaamio on ottanut itselleen oikeuden päättää siitä, kuka on paha ja kuka hyvä. Vanhan viidakon sanonnan mukaisesti, ”Kun Mustanaamio liikkuu, on salamakin hidas kuin etana”. Näiden vanhojen viidakon sanontojen ohjeistamana – ja Mustanaamion suojeluksessa – saavat viidakon ihmiset elää elämää, josta toivovat toipuvansa viimeistään neljän vuoden päästä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *