Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.8.2015 klo 08:26

Työttömien terveystarkastukset takkuavat

Teksti: SINIKKA TORKKOLA
Työttömät eivät pääse terveystarkastuksiin, kuten Tampereen kaupungin verkkosivut lupaavat.
–.Terveystarkastusten jonotusajat ovat pitkiä ja ajanvarauksesta on toistuvasti kehotettu soittamaan uudelleen seuraavalla viikolla, koska kaikki ajat on  kyseiseltä viikolta jo annettu. Saamieni yhteydenottojen mukaan kutsuntatarkastusten aikaan aikoja ei ole annettu työttömille ja joitakin soittajia on pyydetty yrittämään uudelleen vasta useiden viikkojan päästä, kuvaa vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Sirkkaliisa Virtanen tilannetta valtuustokyselyssään.

Virtasen valtuustokyselyssä pyydetään ensinnäkin selvitystä siihen, miten ajanvaraustoiminta on järjestetty ja käytetäänkö ajanvarauksessa takaisinsoittojärjestelyä. Toiseksi kysytään, miten henkilöstöresurssit vastaavat palvelujen kysyntään ja käytetäänkö henkilöstöä myös muihin tehtäviin.

Tutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että pitkäaikaistyöttömyys lisää sairastavuutta. Terveystarkastukset ovat keino edistää terveyttä, ylläpitää työkykyä ja vähentää kansalaisten välisiä terveyseroja. Virtasen kyselyn jatkokysymyksissä pyydetäänkin selvitystä siitä, miten terveystarkastuksista on tiedotettu ja miten suuri osa työttömistä osallistuu terveystarkastuksiin.

Pormestari ja apulaispormestarit vastaavat Virtasen kyselyyn ensi maanantaina kaupunginvaltuuston kyselytunnilla, joka on ennen valtuuston kokousta.

Tampereen kaupunki tarjoaa työttömille mahdollisuuden maksuttomaan terveystarkastukseen, josta tarvittaessa on mahdollista päästä myös jatkotutkimuksiin.  Ajan tarkastukseen voi varata itse. Myös sosiaalitoimen tai työvoimapalveluiden virkailijat ohjaavat asiakkaita terveystarkastuksiin.

 

Tyottomat_Pirkanmaa_kes2015
Tilastot kertovat karun totuuden: terveystarkastuksiin riittää asiakkaita.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Työttömien terveystarkastukset ja ajanvaraustiedot Tampereen kaupungin verkkosivulla
Terveyseroista Terveyden ja hyvinvointilaitoksen sivulla

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *