Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

23.2.2016 klo 08:47

Kuuba muuttuu vauhdilla – missä Suomi

Havanna_900x546_Aarno_Karjalainen
Uusi ja vanha kohtaavat Havannassa.

 

Teksti: AIRI KARJALAINEN, kuvat AARNO KARJALAINEN     
Moni suomalainenkin rynnistää nyt Kuubaan, koska haluavat nähdä vielä, edes välähdyksen, vanhasta Kuubasta. Muutoksen vauhti näyttääkin olevan melkoinen. 1960-luvun alussa USA:n julistama kauppasaarto on purkautumassa vauhdilla. Paikallisessa lehdessä haastateltu Virginian osavaltion kuvernööri totesi, ettei kauppasaarrolle ole enää perusteita.

Viimeisimpien tietojen mukaan USA:n presidentti Barac Obama vierailee Kuubassa maaliskuussa ja reittilentoyhteydet Kuuban ja USA:n välille avataan kesällä 2016. Mutta USA:ssa matkustuskielto Kuubaan on edelleen voimassa. Siitä huolimatta törmäsimme Kuubassa delegaatioon, joka katsasti ja testasi matkailukohteita, josko ne sopisivat myös yhdysvaltalaisille.  

Havannan_autot_600x400_Aarno_Karjalainen
Vuosikymmeniä vanhat amerikanraudat ovat käytössä edelleen.

 

Yhdysvaltalaisten lisäksi avautuvista Kuuban markkinoista ovat kilpailemassa monet Euroopan maat. Kanadalla ja latinalaisen Amerikan mailla on ollut toimivat kauppasuhteet Kuubaan koko ajan. Siellä olivat kauppoja hieromassa hollantilaiset, ranskalaiset ja saksalaiset.

Tammikuussa Kuubaa kierrellessäni huomasin, että suomalaiselle osaamiselle olisi ollut tilausta. Maatalous on Kuubassa tehotonta, koska sieltä puuttuvat koneet ja laitteet. Maata viljellään edelleen paljon hevos- härkä- ja ihmisvoimin. Maaperä on hedelmällistä ja ilmasto otollista viljelylle, muullekin kuin sokeriruoon viljelylle. Kuuban pelloille sopisi oikein hyvin Suolahdessa tehdyt traktorit ja muut laitteet. Ne olisivat sopivan kokoisia, hinnasta en tiedä.

Toinen kohta, jossa kaipasin suomalaista osaamista olivat tietoliikenneyhteydet. Internet toimi ajoittain, mutta kapasiteettia oli liian vähän. Siellä olisi Nokia NetWoksin osaamiselle tilaa, vai ovatko tarjoukset jo matkalla?

 

Havannaa_600x400_Aarno_Karjalainen
Kuubasta on tullut suosittu matkailumaa. Monet haluavat nähdä vanhan Kuuban, kun se vielä on mahdollista.

 

Yksi asia josta myös suomalaiset voisivat ottaa oppia Kuubasta on terveydenhoito. Kuubalaisten terveydenhuollon esimerkkiä olivat myös heidän suuri naapurinsa käyneet katsomassa. Kuubalaisen terveydenhoidon perusajatus on ennaltaehkäisy ja perusterveydenhoidon tehokkuus. Tietenkin terveydenhoito Kuubassa on kaikille ilmainen, vaikka Kuuba edelleen on  kehitysmaa. Esimerkiksi lapsikuolleisuus on alhaisempi kuin Euroopassa keskimäärin.

Paikallista sanomalehteä lukiessa huomasi selvästi, että Kuuba on valmistautumassa suureen muutokseen. Suuria logistiikkahankkeita oli käynnistetty. Lehden sivuilla esiteltiin viiden tähden hotellihanketta. Hankkeet olivat Kuuban valtiovetoisia, mutta hankkeisiin haettiin myös kansainvälistä rahoitusta.

Toivottavasti nämä muutokset koituvat myös tavallisen kuubalaisen hyödyksi ja arkielämän helpotukseksi, eikä USA tee Kuubasta itselleen leikkikenttää  uudelleen.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *