Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

23.3.2016 klo 12:25

Tavoitteena parempi hoito eikä rahastus

Mikko-Aaltonen-153x400-Aarno-KarjalainenMIKKO AALTONEN
Ikäihmisten palveluita on muutettu viime vuosien aikana voimakkaasti. Yksi muutoksista on laitosasumisen purkaminen ja hoidon järjestäminen kotona tai nykyisiä laitoksia kodinomaisimmassa ympäristössä. Tehostetussa palveluasumisessa hoito on järjestetty sellaisille ikääntyneille kansalaisille, jotka eivät voi enää asua turvallisesti yksin.

Muutos herättää aina kysymyksiä ja nostaa joskus huolia. Tehostetun palveluasumisen osalta yksi kysymyksiä aiheuttanut asia on ollut asiakasmaksujen määräytyminen. Asiakasmaksut määräytyvät tulojen perusteella, mikä poikkeaa esimerkiksi vanhainkotihoidosta. Tämä on herättänyt epäilyksiä siitä, että tehostettuun palveluasumiseen olisi kunnissa siirrytty sen vuoksi että saataisiin kerättyä asukkailta mahdollisimman suuria asiakasmaksuja.

Tämä epäilys ja väite eivät pidä paikkaansa. Paikkansa pitämättömyys on helppo todeta katsomalla Tampereen kaupungin saamia asiakasmaksutuloja. Vanhainkotihoidosta kertyi Tampereen kaupungille tuloja noin 7,2 miljoonaa euroa vuonna 2015. Asiakasta kohden kaupungille kertyi vuodessa tuloja noin 13 100 euroa.

Tehostetusta palveluasumisesta kertyi tuloja noin 11,3 miljoonaa euroa. Vuodessa tuloja kertyi noin 8 550 euroa asiakasta kohden. Kaupungille siis kertyy asiakasta kohden huomattavasti suurempi summa maksutuloja vanhainkotihoidossa olevista kaupunkilaisista kuin tehostetussa palveluasumisessa olevista.

Tehostetun palveluasumisen järjestäminen on kaupungille kuitenkin halvempaa kuin laitoshoidon, esimerkiksi vanhainkotihoidossa. Kustannukset tehostetussa palveluasumisessa ovat noin 38 000 euroa vuodessa asukasta kohti. Vanhainkotihoidossa kustannukset ovat noin 67 000 euroa vuodessa.

Palveluiden muutoksen taustalla ei ole kaupungin rahankeruu. Syynä on siirtyminen kodinomaiseen ja laadullisesti parempaan tehostettuun palveluasumiseen. Tehostetun palveluasumisen tuotantokustannukset ovat myös kaupungille matalammat,  joten palveluita voidaan tuottaa yhä useammalle niitä tarvitsevalle.

Kirjoittaja on Tampereen kaupungin apulaispormestari ja vasemmistoliiton  valtuustoryhmän puheenjohtaja

Lue lisää muualla verkossa:

Tehostettu palveluasuminen (Tampereen kaupungin verkkosivut)

|||

Etusivun kuva: Tampereen kaupunki pyrkii lisäämään vuosittain noin 100 uutta tehostetun palveluasumisen paikkaa, mutta omat paikat eivät riitä. Kaupunki hankkii paikkoja ostopalveluna muun muassa kuvan Tampereen kaupunkilähetyksen Koskikotikeskuksesta Rongankadun varrelta. (Kuva: Cai Melakoski)

 

Kommentteja: 1

  1. Eikö olennainen seikka ole se, että tehostetussa palveluasumisessa asukas ei saa asiakasmaksullaan asumisyksiköstä kaikkia niitä tavaroita ja palveluja, mitä hän sai vanhainkodissa? Siten kaupungin ja yksityisen palvelutuottajan kustannukset ovat todella pienemmät ja asiakasmaksutkin voivat olla pienemmät. Asiakas joutuu kuitenkin hankkimaan nämä puuttuvat tavarat ja palvelut omalla kustannuksellaan ja esim. Kelan tukemana, jos kykenee. Kustannukset eivät siis välttämättä vähene, mutta maksaja muuttuu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *