Suomalaiset Espanjan sisällissodassa

Teksti. LIISA AHOLA, HEIKKI LAKKALA, kuvat näyttelystä: HEIKKI LAKKALA     
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli arvojen kaaoksessa. Hyiset oikeistotuulet puhalsivat kautta Euroopan. Neuvostoliiton esimerkki pelotti toisia, toisia se innosti. Katalonialaiset Espanjassa uskoivat demokratiaan ja kansanvaltaan niin syvällisesti, että he alkoivat kannattaa anarkismia. Demokraattisilla vaaleilla valittuun parlamenttiin tuli pieni sosialistienemmistö. Sosialistit olivat lähellä kommunisteja ja Neuvostoliiton valtiojohtoisen yhteiskunnan kannattajia. Anarkisteihin Neuvostoliitto ei luottanut. Ensimmäinen aseellinen selkkaus tapahtui anarkistien ja sosialistien välillä, mutta yhteinen vihollinen yhdisti. Espanja oli tuolloin ainoa eurooppalainen maa, jossa anarkistit olivat merkittävä poliittinen voima.

Oikeistolainen kenraali Franco kokosi joukkojaan sotilasvallankaappaukseen. Kansainvälinen yhteisö teki puuttumattomuuspäätöksen. Tämä päätös oli tarkoittavinaan sitä, että espanjalaiset saisivat keskenään ratkoa sisäiset asiansa. Puuttumattomuuspäätös oli vain hurskas julkilausuma sanoja paperilla, sillä aseita myytiin molemmille osapuolille. Törkeintä oli se, että Blomin sosialistihallitus Ranskassa osallistui asesaartoon. Saksa, Italia ja Japani sen sijaan toimittivat Francolle mielin määrin aseita ja erityisesti saksalaiset myös joukkoja, niin sanotun Legion Condorin sekä lentäjiä. Francon merkittävimmät tukijat olivat Hitler ja Mussolini. Saksan sotateollisuus pääsi testaamaan uusinta aseteknologiaansa, erityisesti lentokoneita. Niillä kylvettiin tuhoa kaupunkeihin siviilien keskuuteen. Historioitsijat ovat kutsuneet Espanjan sisällissotaa toisen maailmansodan esinäytökseksi tai sen harjoitussodaksi.

Hitler piti Espanjan sisällissotaa ja fasistien menestystä siellä erittäin tärkeänä Saksan kannalta.  Sodan jälkeen julkitulleet kokousprotokollat todentavat sisällissodan merkityksen: Pääesikunnan korkeimpien upseerien kokouksissa Hitler korosti Espanjan sisällissodan tärkeyttä. Hitler haaveili vuonna 1937, että Englanti ja Italia saataisiin sotaan keskenään ehkä jo seuraavana vuonna. Espanjan sisällissodalla oli tärkeä asema Englannin ja Italian välisen sodan aikaansaamisessa. Sodan piti pitää yllä jännitystä Välimeren alueella. Siksi Saksan etujen mukaista ei ollut  francolaisten nopea ja täydellinen voitto, vaan sodan pitkittyminen.

Myöhemmin fasistinen Espanja tuli toisella tapaa Hitlerille tärkeäksi. Francon jo voitettua Hitler yritti saada Espanjan mukaan sotaan akselivaltojen puolella ja hyökkäämään Gibraltarille, jolloin kulku Välimerelle olisi ollut vapaa. Vaikka Hitler ei saanutkaan Francon Espanjaa mukaan sotaan liittoutuneita vastaan. Francon voiton varmistaminen kuitenkin neutralisoi Espanjan ja teki siitä Saksalle vaarattoman. Suopea puolueettomuuskin riitti tukemaan Saksan tavoitteita.

Pariisin-Lontoon petos tuki natsi-Saksaa

Toisin olisi voinut käydä, jos tasavaltalaiset olisivat voittaneet. Espanjan sisällissodan veteraanit, joilla oli jo valmiiksi sotakokemusta, osallistuivat sankoin joukoin Vapaan Ranskan joukkoihin. Heitä taisteli muun muassa kenraali Leclercin toisessa panssaridivisioonassa, jolle annettiin tehtäväksi Pariisin vapauttaminen. Ensimmäisenä Pariisin kaupungintalolle 25.8.1944 saapui komppania, joka koostui entisistä Espanjan tasavaltalaisista ja jonka komentokieli oli katalaani. Saksalaisten komentaja siis tosiasiassa antautui entisille Espanjan tasavaltalaisille eikä ranskalaisille. De Gaulle ja Leclerc saapuivat seuraavana päivänä juhlasaatossa vapautettuun pääkaupunkiin. Ranskalaiset eivät meilellään levitelleet tätä tietoa. Pariisin vapautuksen 60-vuotispäivän tienoilla Le Monde Diplomatique kuitenkin julkaisi laajan artikkelin aiheesta, joka lienee ollut vähän nolo ranskalaisille, jotka aiemmin olivat olleet puuttumattomuudellaan edesauttamassa tasavallan tuhoa.

Voidaan hyvin sanoa, että puuttumattomuuspolitiikallaan läntiset demokratiat pelasivat tietämättään Hitlerin pussiin. Tšekit puhuvat Münchenin sopimuksesta, jossa Tšekkoslovakian sudeettialueet luovutettiin natsi-Saksalle, Münchenin petoksena. Puuttumattomuuspolitiikkaa voi aivan hyvin verrata tähän, kutsuttakoon sitä sitten vaikka Lontoon-Pariisin petokseksi.

Anarkistit vahvoilla Espanjassa

Jos nykypäivästä halutaan etsiä jossain mielessä vertailukohtaa Espanjan sisällissodan kansainvälisyydelle ja kaikenpäiväiselle söhläilylle, on Syyrian sisällissota hyvä vertailukohta. Konfliktissa on muka useita maita erilaisten intressiensä pohjalta ja sota on äärimmäisen tuhoisa. Sielläkin etenkin Turkki ja osin myös Venäjä pommittamalla listivät samalla puolella Isisiä vastaan taistelevia, jotka eivät ole heidän mieleensä. Samalla tavoin Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n edeltäjä NKVD tappoi epäsuosioon joutuneita kommunisteja. Samoin eliminoitiin anarkisteja, sillä toisin kuin kommunisteilla, anarkisteilla oli Espanjassa laaja joukkokannatus ja Stalin pelkäsi tasavaltalaisten voiton tekevän anarkisteista uhan hänen pyrkimyksilleen.

Espanja lienee ollut ainoa maa, jossa anarkisteilla on ollut todellista merkitystä, jota monarkian, sotilasdiktatuurin ja porvarillisten hallitus 70-vuotinen raskas vaino ei ollut kyennyt juurimaan pois. Saman kohtalon koki trotskilaisia lähellä oleva POUM (Partido Obrerade Unificación Marxista), jotka olivat erityisen merkittäviä eritoten Kataloniassa. Tästä kertoo mukana ollut Orwell suomennetussa kirjassaan Katalonia, Katalonia. NKVD:n joukkoihin kuului stalinisteja monesta maasta, mukana oli myös sittemmin Saksan demokraattisen tasavallan pitkäaikainen johtaja Walter Ulbricht.

Voimakas myötätunnon aalto Espanjan laillisesti valitun hallituksen puolesta kulki sydämestä sydämeen ympäri maailman, etenkin Euroopassa. Vapaaehtoisia miehiä lähti oma-aloitteisesti ja värvättyinä kohti Espanjaa. Suomesta lähti länttä kohti vapaaehtoisia sekä Ahvenanmaan kautta että Torniosta ensin Ruotsiin ja sieltä ryhmissä Espanjaan koulutusleireille. Neuvostoliitto lähetti Tuure Lehénin arvioimaan hallituksen joukkojen tilannetta Espanjassa. On hankala arvioida, oliko Neuvostoliiton avusta enemmän haittaa kuin hyötyä. Neuvostoliitto ei hyväksynyt anarkisteja, vaan suoritti heidän joukoissaan puhdistuksia ja siten heikensi Espanjan hallituksen joukkoja. Neuvostoliiton aseapu oli itsekästä; vaikka se myi avoimesti aseita hallituksen joukoille, se halusi määrätä poliittisesta linjasta. Aseet maksettiin Espanjan kultavarannoilla.

Suomestakin vietiin aseita

Virallisesti Suomessakin noudatettiin asevientikieltoa.Todellisuus oli valitettavasti toinen. Puuttumattomuutta valvova komitea piti majaa Lontoossa ja Suomellakin oli komiteassa edustajansa. Suomessa laivojen aselastit merkittiin meneväksi muualle, esimerkiksi Jemeniin. Todellisuudessa aseet purettiin Pyreneitten niemimaalla, Marokossa tai Kanarian saarilla ja aseet toimitettiin Francon joukoille. Näistä aseiden toimituksista ilmeisesti tiedettiin myös Suomen hallituksessa, vaikka sitä ei myönnetty. Kesällä 1937 itsepintaiset huhut liittivät puolustusvoimien Helsingin Vallisaaren asevarasto 11 kuolonuhria vaatineen räjähdyksen asevientiin. Huhujen mukaan varasto räjäytettiin tahallaan, sillä varaston tuhoaminen teki mahdottomaksi todentaa aseviennin suuruus.

Suomessa suhtauduttiin perin nihkeästi Espanjan hallituksen avustamiseen. Sinne vapaaehtoisiksi sotilaiksi aikovat pidätettiin. Pidätyksiä tehtiin urkinnan perusteella. Taistelijoiksi pyrkivillä miehillä oli väärennetty passi ja keksitty henkilöllisyys. Ainakin Tornion kautta matkansa aloittanut ryhmä joutui kiinni. Vapaaehtoisiksi pyrkivät tulkittiin kommunisteiksi ja kommunistina oleminen oli Suomessa rikos. Suomesta lähteneiden suomalaisten osuus jäi melko pieneksi, mutta ankeat ajat olivat ripotelleet suomalaisia ympäri maapalloa. Kanadasta, Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta lähti suomalaistaustaisia miehiä tasavaltalaisten joukkoihin. Suomalaisten merimiesten osallistuminen sotaan on saattanut jäädä jopa osin tutkimatta, sillä merimiespassilla ei koto-Suomessa tarvinnut käydä.

Sota siviilejä vastaa järkytti

Espanjan sisällissota järkytti kovasti, sillä se oli ensimmäinen sota, joka kuritti siviilejä.  Kaupunkeja pommitettiin lentokoneista, henkiin jääneet jäivät kodittomiksi. Ranska kohtasi pakolaisten tulvan. Suomalaiset naiset olisivat halunneet auttaa sodan uhreja. Humanitaarisen avun antaminen siviileille oli kuitenkin ongelmallista. Kaikki varojen kerääminen oli luvanvaraista eikä sisäministeri Y. W. Puhakka halunnut myöntää lupaa keräyksen toteuttamiseksi. Keräysvarat oli tarkoitus keskittää toimitettavaksi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa jo syksyllä 1936, mutta lupa heltisi vasta loppuvuonna. Keräysaikaa sallittiin vain kaksi kuukautta: joulukuuksi 1936 ja tammikuuksi 1937. Kerääjät, työläisnaisliiton jäsenet  tekivät parhaansa, vaikka heitä epäiltiin ja syytettiin tasavaltalaisjoukkojen aseistamisesta. Ensimmäinen keräys tuotti avustukseen 150 000 markkaa ja se oli tarkoitettu espanjalaislasten hyväksi.

Suomalaiset enemmistönä tasavaltalaisten joukoissa

Suomalaismiehiä meni tasavaltalaisjoukkoihin noin 250. Heistä kaatui sodassa 74. Suomalaiset taistelivat pohjoisamerikkalaisissa joukko-osastoissa, mahdollisesti siksi, että niissä taisteli myös suomalaissiirtolaisia. Osa suomalaisista oli pataljoonassa itävaltalaisten kanssa. Tässä kansainvälisessä pataljoonassa palvelivat myös kuuluisa marksilainen Franz Marek ja hänen seuraajansa Wiener Tabebuchin päätoimittajana Leopold Spira. Spira muisteli suomalaisia taistelutovereitaan vuonna 1981:

– Olin suomalaisten kanssa samassa kansainvälisessä pataljoonassa. Aina, kun joku kylä vallattiin, olivat suomalaiset heti vallanneet paikallisen bodegan eli viinikellarin ja olleet sen jälkeen muutaman päivän tolkuttomasti humalassa ja kyvyttömiä sotimaan.

Myös  kenraali Franco sai Suomesta vahvistuksia. Yhteensä kymmenen miestä oli taistelemassa Francon joukoissa, yksi jopa sekaantui falangistien sisäisiin erimielisyyksiin ja joutui pakenemaan. Ainakaan tiedossa ei ole, että Francon joukoissa taistelleet olisivat saaneet rangaistuksen Suomeen palattuaan, mutta tasavaltalaisten joukoissa taistelleista ainakin osa joutui vankilaan. Jos muuta syytä ei keksitty, niin syytettiin aiemmasta toiminnasta kommunistisessa puolueessa. Myös noin kymmentä aktiivista vasemmistolaista kulttuuri-ihmistä joutui talvisodan syttymisen aikoihin turvasäilöön, muiden mukana Arvo Turtiainen ja Elvi Sinervo. He olivat tuoneet Espanjan asian suomalaisten tietoisuuteen kirjoittamalla lehtiin sotauutisia eli kääntämällä merkittävien sotakirjeenvaihtajien raportteja suomalaisille lukijoille. He olivat myös myyneet painokuvasarjoja, postikortteja ja rintamerkkejä tasavaltalaisten hyväksi.

|||

Työväenmuseokeskus Werstaalla oli 4.5.2016 iltaseminaari, jossa puhuivat kulttuurihistorian lehtori Hanne Koivisto ja professori Jukka Kekkonen. Lehtori Koivisto esitelmöi Espanjan sisällissodan kulttuurihistoriasta Suomessa, ja professori Kekkonen kertoi kirjastaan Kun aseet puhuvat. Professori Kekkonen totesi Werstaan näyttelyn olevan suuri kulttuurihistoriallinen teko, jota tulee arvostaa.

Tämän artikkelin lähdeaineistona ovat seminaarin esitelmien lisäksi olleet Jyrki Juuselan kirja Suomalaiset Espanjan sisällissodassa, Werstaan Espanjan sisällissota-aiheinen näyttely ja Heikki Lakkalan toistaiseksi julkaisemattomat muistelmat.

Radio Dolores

Sotaa voidaan pitää myös kirjailijoiden ja taiteilijoiden sotana. Hallituksen joukoissa taistelivat Lorca, Neruda ja Hemingway nimekkäimpinä heistä.  Kenraali Francon kuoltua, falangistien kukistumisen jälkeen ja olojen rauhoituttua, on aika tehdä sodan perinnön uudelleenarviointia.

Taiteilijat osallistuvat nytkin omalla panoksellaan siihen. Werstaan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa näyttelyssä on esillä julisteita Espanjan sisällissodasta. Vaikka suomalaisten panosta itse sisällissotaan voidaan pitää vähäisenä, ellei Francon joukoille myytyjä aseita lasketa, tulee Katariina Lillqvistin elokuva-animaatiosta merkittävä sotaa kuvaava taideteos. Siitä on nähtävissä installaatioteos Radio-Dolores sisällissotanäyttelyn osana. Elokuva saa ensi-iltansa elokuussa.

*