Artikkeli: Uutiset 2013–2018

16.5.2016 klo 18:06

Tampereen ongelmien syy on verovaje

Perkiönkatu puretut rivitalot 16.5.2016 kuvaaja Aarno Karjalainen
Härmälässä vanhan kaatopaikan päälle rakennetut rivitalot purettiin terveyssyistä. Yksi kaupungin 2015 yllätysmenoista oli asuntojen omistajille maksetut korvaukset. Kuva on talojen purkutyömaalta. Kuvaaja: Aarno Karjalainen.

 

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA      
Syy Tampereen kaupungin tuloja suurempiin menoihin ei ole holtiton taloudenpito.Kaupungin viime vuoden  36,4 miljoonaa euron alijäämän syynä ovat yllättävät, satunnaiset menot. Näin arvion kaupungin tilinpäätöstä vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen maanantaina valtuustossa pitämässään puheessa.

Suurin syy alijäämäiseen tilinpäätökseen ovat menot, joihin kaupunki ei osannut varautua ennakkoon. Tällaisia menoja olivat muun muassa Härmälässä vanhan kaatopaikan päälle rakennettujen talojen purun aiheuttamat kulut. Kaupunki korvasi  purettujen talojen asuntojen omistajien taloudelliset menetykset. Tavase Oy:n tappiot ja osakkeiden arvon alentuminen lisäsivät myös alijäämää. Tällaisia satunnaisia eriä on tilinpäätöksessä yhteensä 20,8 miljoonan euroa.

– Kaupungin tilinpäätöksen piti olla muutetun talousarvion mukaan 20 miljoonaa euroa alijäämäinen. Itse asiassa, jos jätetään huomioimatta satunnaiset erät, niin tilinpäätös toteutui hieman talousarviota parempana eli 18,4 miljoonaa euroa alijäämäisenä, toteaa Mikko Aaltonen.

Työttömyys keskeinen syy

Syynä kaupungin talousongelmiin ovat kaupungin tulot, jotka eivät kasva entiseen tahtiin. Vuonna 2015 kaupungin tulot kasvoivat vain 1,9 prosenttia. Verotulot kasvoivat 1,3 ja menot 2,7 prosenttia. Menojen kasvua on pystytty hillitsemään ja verrattuna aiempiin vuosiin menot ovat kasvaneet aiempaa vähemmän.

– Suurin yksittäinen ongelma, tulojen riittämättömän kasvun lisäksi, on työttömyys ja siitä aiheutuvat kustannukset. Työttömyys on ollut poikkeuksellisen korkealla tasolla. Suurimmillaan työttömyys oli viime vuoden aikana 18,9 prosenttia. Työmarkkinatuen kuntaosuus kasvoi viime vuonna 56 prosenttia. Samalla kun työttömyys lisää kaupungin menoja, se myös vähentää verotuloja, kuvaa Mikko Aaltonen kaupungin talousongelmien syitä.

– Tampereen kaupungin talouden ongelmat eivät johdu kaupungin palvelutuotannosta tai henkilöstöstä vaan päinvastoin. Viime vuoden aikana on jatkettu kaupungin toiminnan kehittämistä ja kaupungin henkilöstö on antanut oman panoksensa taloustalkoisiin. Menojen kasvu onkin saatu hyvin matalalle tasolle ilman, että palvelutasoon olisi jouduttu tekemään merkittäviä leikkauksia, kiittää Aaltonen kaupungin työntekijöitä.

Menojen kasvun hillinnästä kertoo myös se, että ensimmäistä kertaa sairaanhoitopiiriltä ostettujen erikoissairaanhoidon palveluiden menot laskivat. Aaltosen mukaan menojen vähennys on ollut mahdollista, sillä kaupunki on pystynyt tarjoamaan vastaavat palvelut itse.

Lisäsäästöt heikentäisivät palveluja

– Helppoja ja itsestään selviä keinoja talouden tilanteen korjaamiseen ei ole. Tämän vuosikymmenen aikana toteutettujen useiden säästökierrosten jälkeen kaupungin organisaatiossa ei ole enää jäljellä mitään mistä säästää. Lisäsäästöt näkyisivät välittömästi kaupunkilaisten saamissa palveluissa ja saattaisivat lopulta aiheuttaa tuomiaan säästöjä suurempia lisäkustannuksia, arvio Aaltonen kaupungin talousnäkymiä.

Aaltonen korostaa, että rakenteellisia uudistuksia on jatkettava mutta niistä ei ole odotettavissa nopeita ratkaisuja talouteen vaan mahdolliset säästöt tulevat viiveellä.

–Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa on myös muistettava kaupungin toiminnan tarkoitus – palveluiden tuottaminen kaupunkilaisille ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtiminen. Talouden syyt eivät saa mennä tämän tarkoituksen edelle, muistuttaa Aaltonen.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *