Artikkeli: Pääkirjoitus 2013–2018

5.9.2016 klo 08:29

Jäsenten vasemmisto kasvaa yhä

SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliitolle kuuluu hyvää. Sekä kannatus että jäsenmäärä ovat kasvussa. Tämän vuoden aikana vasemmistoliittoon on liittynyt yli tuhat, vuoden 2015 alusta 2169, uutta jäsentä. Pirkanmaan vasemmistoon uusia jäseniä on kuluvan vuoden aikana virrannut toista sataa. Kyse ei ole hetkellisestä innostuksesta jäsenyyteen. Vasemmistoliiton jäsenmäärä on kasvanut jo parin vuoden ajan. Helsinki–Turku–Tampere‑kolmiossa jäsenmäärä on kahden viime  aikana kasvanut yli 10 prosenttia.

Jäseneksi liittyminen on vahva osoitus sitoutumisesta.Yksittäiset syyt liittyä puolueensa ovat moninaisia, mutta yksi asia niitä yhdistää: yhteiskunnallisen vaikuttamisen tahto. Tuossa tahdossa on vasemmiston mahdollisuus. Sen muuttuminen kasvavaksi poliittiseksi vaikutusvallaksi edellyttää, että jokaiselle jäsenelle on mahdollisuus toimia ja vaikuttaa puolueessa.

Vasemmistoliitossa, jonka toiminnan perusta ovat jäsenet, jäsenyyteen sitoutuminen on erityisen merkityksellistä. Ilman toimivia jäseniä puolue ei ole mitään. Vasemmiston poliittinen vaikutusvalta rakentuu jäsenten tahdossa käyttää aikaansa puolueen toimintaan. Puoluetyöhön osallistumisen vaikuttimet ovat moninaiset, mutta yksi asia niitä yhdistää. Toiminnan pitää antaa osallistujilleen syy osallistua. Osallistumisen syy voi olla yhtä hyvin halu parantaa maailmaa, voittaa vaalit tai tuntea yhteenkuuluvuutta.

Tunnetta ja politiikkaa pannaan harvoin samaan koriin. Mutta tunteella on paikkansa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Aamuvarhaisella kahvinkeittoon lähdössä, lennäkkien jaossa, kokousten järjestelyissä, sosiaalisen median päivystämisessä ja kaikessa puoluetyössä olennaista on tunne, että oman ajan käyttäminen kannatti. Positiivinen tunne, joka saa osallistumaan yhä uudelleen, voi syntyä niin vaikean päätöksen tekemisestä kuin epäonnistumista puhdistavasta naurustakin. Tärkeintä on hyväksyvä ilmapiiri, joka saa jokaisen tulijan tuntemaan itsensä tarpeelliseksi ja tervetulleeksi päättämään puolueen asioista.

Tänään Pirkanmaan vasemmiston jäsenillassa keskustellaan, millaista toimintaan ja politiikkaa me jäsenet haluamme. Tervetuloa mukaan.

 

Kirjoittaja on Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtaja ja Vasen Kaistan päätoimittaja.

Korjaus: jäsenmäärän lisäystä koskevat tiedot päivitetty kello 13:15.

Lisää aiheesta

Pirkanmaan vasemmiston  jäsenilta tapahtumakalenterissa

 

III

Etusivun kuva on Cai Melakosken kuvakollaasi vasemmiston kesätapahtumista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *